maanantai 14. toukokuuta 2012

Luonnetestikuvia



Tässä muutama kuva luonnetestistä videokameralta napattuna. Mitä vielä itse testiin tulee, niin olen saanut eriänäisissä yhteyksissä kommentteja siitä, miten ikävä testi on koiralle. Joten tässä kirjoittamaani yhdelle keskustelupalstalle.

olen kanssasi tavallaan ihan samaa mieltä ja oli aika paljon myös niitä koiria jotka testiä eivät selvittäneet. Onneksi kuitenkin paikalla olivat erittäin taitavat tuomarit jotka lukivat jokaista koiraa äärimmäisen hyvin. Aralle koiralle hyökkäys oli muutama kepin heilautus jos sitäkään tyyliin. Tämän jälkeen tuomarit, rennosti höpötellen, tai mikä millekin koiralle parhaiten sopi, mutta aina ystävällisesti lähestyivät koiraa. Mitään koiraa ei kuormitettu minusta liikaa ja muutama testi keskeytettiin heti kun näytti siltä, että koira ei siitä tule selviämään. 

Tuomari kertoi, että Romeo oli testin ainoa koira, jolla seinä vietiin ns. loppuun asti. Tuomari perusteli tätä sillä, että tämä oli Romeolle helpompaa kun se, että hyökkäys olisi keskeytetty aiemmin... koira sai tavallaan vetää rauhassa aggressionsa yli ja sitten huokaista. Tämä oli varmasti parempi Romeolle kun se, että jos hyökkäys olisi jätetty "kesken" ja koira olisi jäänyt ns. kyräilytilaan. Harmittaa eniten nuo niskaan kohdistuneet voimakkaat nykäisyt, jotka tuntuvat itsestä tosi pahalta kun tuota videota olen jälkeenpäin katsonnut... :( Onneksi tiistaina on hierojalle aika. 


Varmaa oli, että jos Romeo ei olisi testiä läpäissyt, uusintatestiin en olisi sitä viennyt. Yksi kerta "tätä" riittää minusta kyllä yhden koiran eliniäksi. Kovin oli väsynyt koira testin jälkeen, joten aika kuormittunut se oli. 


Testistä jäi kuitenkin se tunne, että nyt tunnen oman koirani läpikotoisin ja myös sen ns. pimeät puolet (miten toimii uhkaavissa tilanteissa ym.) ja tämä auttaa ymmärtämään sitä yhä paremmin. Testi kertoo aina myös jotakin koiran ominaisuuksista, joita voi hyödyntää koulutuksessa, esim. vaikkapa Romeolla moottorina toimii taisteluhalu ja koira palkkaantuu parhaiten leikin avulla jne. Toisaalta jos mahdollista jalostuskoiraa ei tuosta olisi koskaan suunniteltu, tuskin olisin sitä testiin edes välttämättä vienyt.


Puolustushyökkäys



Seinällä. Ihmiseltä kohdistuvaan aggressioon vastaaminen.
                                                                 >> LISÄÄ LUONNETESTIKUVIA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti