Onni on se omistaa...

Arki rullaa ja arkitottelevaisuutta harjoitellaan aina ja kaiken aikaa. Varmasti ne holskun omistajat, joilla on nöyriä ja kuuliaisia narttuja, voivat hymähdellä tätä lukiessa, että ei holskun omistaminen nyt noin työlästä ole. Itse kuitenkin joudun, tai olisko oikeastaan parempi sana, haluan tehdä koiran kanssa töitä koko ajan. Haluan juuri tuosta koirasta koiran, joka toimii hyvin eri tilanteissa parhaaksi näkemälläni tavalla ja jonka ottaminen mukaan minne vaan on helppoa ja vaivatonta. Onhan se sitä jo toki nytkin monilta osin, mutta kyllä paljon parannettavaa löytyy myös. Arki voisi sujua vähän helpommin, jos vaikkapa holskun reaktionopeus olisi vähän pienempi ja tottelevaisuus puolestaan vähän suurempi. Reaktionopeutta tuskin saa pienemmäksi, mutta saisiko sitten tottelevaisuutta vähän suuremmaksi?

Lenkillä ollaan. Jokaisen ympäriltä kuuluvan äänen ja liikkeen holsku rekisteröi. Aina se on valmis myös toimimaan salamannopeasti. Jos et ehdi ennakoida tilanteita riittävän nopeasti, koirasi menee jo tarkastamaan tilannetta... Onneksi kanalinnut ovat olleet toistaiseksi ainoita, yhden tapauksen lisäksi siis, joita holsku on käynyt säikyttelemässä.

En tiedä onko näin, mutta jotenkin tuntuu, että holskun omistajana tässä asiassa kasvattaa ns. kuudennen aistin ja oppii reagoimaan tilanteisiin erityisen nopeasti? Takana ovat ne ajat, jolloin Mp3-soitin kuului  lenkille lähdettäessä vakiovarusteisiin ja kuljit ajatuksiisi uponneena koirien juostessa nätisti vapaana vierelläsi... Nyt valitset mielellään metsän tai pellon missä liikkuu mahdollisimman vähän muita kulkijoita ja siltikin olet aina tarkkana. Näin ainakin meillä.

Koiran arkihallintaa ei voi koskaan korostaa liikaa. Luoksetuloissa koiran pitäisi tulla aina ja varmasti. Joo, tulee tuo aina ja varmasti kun ollaan treeneissä ja se on jätetty käskyn alle paikalle istumaan. Ei mitään ongelmaa. Entäpä sitten kun ollaan metsässä ja viereisestä pusikosta pyrkii ilmaan kanalintu, esiin loikkii jänis tai vastaan tulee vihainen irtokoira? Vieläkin se tottelee, no ei ehkä jäniksen kohdalla, mutta selvästi viiveellä ja nyt selvästi huonommin ja epäröiden. Juuri ja juuri tilanne pysyy jotenkin hallinnassa ja on käynyt mielessä sekin, että joku kerta koira tällaisessa tilanteessa vaan karkaa käsistä ja menee vaistojensa mukaan...

Kerran se lähtikin. Tuli kyllä tässäkin tapauksessa kutsusta nätisti luo, mutta samaan aikaan en saanut skottia riittävän nopeasti kiinni, skotti siis karkasi ensin ja samassa holskukin lähti... Vastassa oli meidän laumaamme syvästi inhoava musta kiinanpystykorvauros, joka on meidän koirille aina ollut melkoinen peikko jo pelkästään värinsäkin takia. Aika värirasisteja ovat nämä meidän kaksi koiraa, vaikka toinen noista kantaa itsekin tätä "inhottua" väriä. :P Onneksi kaikki osapuolet selvisivät tapauksesta vain säikähdyksellä ja suurten pahoittelujen saattelemana. Näitä tilanteita ei saisi koskaan sattua, mutta loppujen lopuksi näitä on aika vaikea harjoitella etukäteen.

Luoksetuloa sen sijaan täytyy vahvistaa jatkuvasti ja erilaisissa ympäristöissä. Koiran hyvä hallinta teettää paljon töitä ja on suhteellisen haastavaa, varsinkin kun asuu taajama-alueella, jossa väkeä ja toisia koiria liikkuu paljon. Erilaisia yhteentörmäyksiä ja ohituksia kun tulee päivittäin. Moni ihminen esim. pelkää tuon kokoista koiraa ihan tosissaan. Sen huomaa jo pelkästään lenkillä ollessa, vaikka koira nätisti kiinni vierellä kulkeekin aina ohitustilanteissa. Itse en halua kuulua koskaan siihen joukkoon, joka väliinpitämättömyydellä pilaa tämän hienon rodun mainetta ja pyrin siihen, että koira olisi aina mahdollisimman hyvin hallinnassa.

Helppoa on sanoa, pidä se koirasi kiinni, jos et sitä koe kunnolla hallitsevasi. Silti jokainen tietää miten tärkeää holskulle (ja tietenkin muillekin roduille) on myös ainakin osittainen vapaus ja haluan sitä myös omalleni tarjota mahdollisimman paljon. Etsimme koko ajan metsiä ja uusia alueita juoksuttaa vapaana koiria, huomataksemme, että koiratiheys alkaa olla nykypäivänä melkoinen...

Sitten toinen asia, joka aiheuttaa toisinaan päänvaivaa, mutta ihan koulutettavissa oleva asia sekin, on oma alue ja sen vahtiminen. Omaa pihaa pitää vartioida ja holskun mielestä oma katu ja lähikorttelit kuuluvat myös sen "omaan" alueeseen. Tahdoinpa tai en. No, en tahdo ja myönnän, että tähän olisin voinut napakammin ihan alkujaan puuttua, mutta koulutus olisi tässä tapuksessa pitänyt aloittaa terriereistä, jotka ovat holskua kovasti vahtiin kannustaneet ja näin "talon tavoille" opettaneet. Jos muutamalta ihan lähinaapurilta käytäisiin tiedustelemassa, mitä mieltä he ovat meidän koirista, vastaus voisi olla jotakin mitä en haluaisi kuulla. Sen verran meidän aidatulla pihalla joskus jyristään ohikulkeville. Kielletty on, mutta porukassa tyhmyys kuitenkin usein tiivistyy. Kaksi uskoo, kolmas ei. Kolmas ei ole kuitenkaan holsku. ;) Helpoin tapa on ottaa koirat tällöin sisälle...

Lenkillä myös rähistäisiin mielellään, jos se sallittaisiin ja tarkoitan tällä tätä omaa aluetta. Aina tähän samaan asiaan saa näemmä napakasti palata. Asiaa ei auta se, että aina silloin tällöin joku irtokoira ampuu iholle. Sen sijaan kun lähdetään vähän kauemmaksi omilta nurkilta, koiran vahtimiskäytös katoaa välittömästi ja muutenkin käytös on kaikin puolin vähintäänkin aina tyydyttävää, jopa lähes kiitettävää. Hoh-hoijaa-asenne ja koira on hyvin levollinen ja itsevarma.

Ihannehan toki olisi asua holskun kanssa maaseudulla. Pohjoisessa ollessa asuimme mökkiä, joka oli keskellä ei mitään. Koko viikon aikana holskusta ei lähtenyt ääntäkään ja sen kanssa eläminen oli hyvin leppoisaa... Turhiahan holsku ei ilmoittele, vaan kaikkeen ääntelyyn löytyy aina joku syy. "Päteviä" syitä kun vaan taajama-alueella on suhteellisen usein...

Eli luoksetulojen vahvistukset kunniaan, niitä tulee tukea aina, vaikka taitoa jo onkin ja vahtimisviettiin kannattaa puuttua...

Onni on se kuitenkin omistaa. Niin villi, niin vahva... ja niin rakas.