keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Holskumaiset tokoilut

 

Tokokaveriksi saatiin tänään mukava lyhytkarva neito nimeltä Stemma`s CarMa-Xenya, "Carma" omistajineen. Romeon ajatukset olivat tänään vähän liikaa Carmassa ja keskittyminen ei hääviä ollut... Annettiin noiden aluksi vähän juoksennella keskenään ja tämä selvästi haittasi varsinaisia treenejä. Toki tämä oli tiedossa, mutta ei nipotettu turhia treenien kannalta... ;) Eilen tein Romeon kanssa kymmenen kilometrin lenkin Muuramen harjulla, joten Romeo vaikutti jo vähän väsyneeltä noin muutoinkin, eikä oikein hyvää virettä saatu missään vaiheessa. Mun loma kun näkyy myös koirissa. :D Onneksi saavat huomenna jo levätä... 


Tehtiin alokasluokan liikkeet tokohyppyä lukuunottamatta ja aloitettiin paikkamakuulla. Alku meni hyvin ja koirat makasivat levollisena, kunnes Romeo alkoi vilkuilla vieressä makaavaa Carmaa ja lopulta nousi ja meni sitä härkkimään. :( Oikea possu :/. Carmakin päätti sitten, että parempi on lähteä tästä emännän perään... Otettiin sitten paikkamakuu uudelleen niin, että oltiin lähempänä ja nyt sujui paremmin. Tosi huonosti Romeo keskittyi paikallaoloon ja loi Carmaan vähän väliä rakastuneita silmäyksiä... huoh.


Seuraaminen sen sijaan sujui varsin hyvin. Tein paljon vasemmalle käännöksiä ja palkka vasemmasta kainalosta vähän takaviistoon. Ei edistä niin pahasti ja ilme on hyvä. Tykkään! :)



Liikkeestä maahanmeno tuotti taas ongelmaa. Menee se, mutta laiskasti ja haluttomasti ja ottaa askeleita, käsiavustakin huolimatta. Jos teen maahanmenon muutoin kun liikkeestä, Romeo menee tosi napakasti ja hyvin, eli kyllä se sen osaa, mutta mitä? Kun olen sivulla, ei toimi millään. Tähän täytyy saada jotakin. Huoh... Isäntäkin oikein ihmetteli miten se nykyään meneekin tämän näin huonosti. :( 



Liikkeestä seisominen meni sitten puolestaan ihan ok. (Yllä oleva kuva ei liity siis tähän... :D)


Luoksetulot olivat aika hyviä, varsinkin jälkimmäinen kerta. Ekalla tuli vähän vinosti eteen, josta kuitenkin oma-aloitteisesti kiepsahti hyvin sivulle, mitä ei ole aiemmin ilman erillistä sivu-käskyä tehnyt. Toisella tuli jo suoraan eteen, josta taas hyvä sivulletulo. Olin lähes kateellinen tuon Carman "perästä", joka pyörii niin kevyesti verrattuna tuohon Romeoon. Minkäs Romeo sille tietty voi, että on tommonen vähän kömpelö mitä tuohon persuuksen käyttöön tulee... ronsu :P Peräpään hallinta on kyllä selvästi parantunut, joten olen toiveikas. 


Tässä Carmastakin muutama treenikuva. Tosi viehättävä narttu ja sai mut kyllä kovasti ihastumaan noihin lyhkäsiin... <3 


Mukavat treenit ja kivaa seuraa. Kiitos Sarille ja Carmalle. Koirat leikkivät keskenään vielä pitkän tovin treenien jälkeen. Ja on taas todettava, että paras kaveri holskulle on kyllä ihan ehdottomasti toinen holsku. Ne ovat kuin luotuja toisilleen. :D






3 kommenttia:

  1. Huippu kuva, missä CarMa on ketarat kohti taivasta >D

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia taas! Olen kyllä edelleenkin kuin puulla päähän lyöty tuosta lyhkäsen nimestä ;)

    Tulipa äkkiseltään mieleen, että miten sanotte sen maahan-käskyn? Aika monelle koiralle, kuin vaihtaa alapainotteisen MAAHAN-jyrähdyksen iloiseksi maahan-vihjeeksi, toistojen kautta koira lopettaa ohjaajan rauhoittelun, toisin sanoen ei mm. hidastele.

    Laskekaa toistojen määrää ja lisätkää niihin muutamiin superhyvä palkka, joka ilmestyy siihen maahan jalkojen väliin. Auttaa! :)

    VastaaPoista
  3. Meillä käsky on lyhyt ja aika napakka MAA. Sanon sen ehkä vähän matalalla äänellä. Toimi kyllä ennen hyvin, mutta ei siis enää... Menee hyvin maahan muuten, paitsi liikkeestä. Palkka tulee aina jalkojen väliin. Kokeilen tuota iloisempaa ääntä, katsotaan jos R vaikka kokee jotenkin liian paineistavana tuon mun käskyn. Hyvinkin tuossa voisi olla jopa jotakin rauhoitteluakin mukana. Katsotaan.

    Kiitos Noora. Rapsuja tytöille. =)

    VastaaPoista