sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Mejäkoe Uurainen


Viikonloppu vietettiin mejän parissa Uuraisten mejäkokeessa. Metsässä oli kuuma, uimisesta ennen koetta ja hyvästä kastelusta huolimatta, ja tämä haittasi jonkin verran Romeon suoritusta. Ensimmäinen hukka tuli kuumalla ja tuulisella hakkuuaukiolla, jossa koira pyöri pitkän tovin etsien jälkeä ja toinen hukka viimeisellä osuudella juuri ennen kaatoa. Hyvänä asiana oli, että Romeo merkkasi makuut hyvin, katkokulma ei tuottanut ongelmia ja Romeo on saanut roimasti tarvittavaa itseluottamusta työskentelyyn. Se etenee nyt huomattavasti päättäväisemmin ja rohkeammin kuin koskaan aiemmin jäljellä ja tekee koko ajan kovasti töitä. Sitä oli ilo tänään katsoa vaikka nuo hukat vähän harmittavatkin...

Tuomarin koeselostus (tuomari Kari Muje) 


Ohjatusti ja merkaten maavainulla matkaan. Alussa pari nopeaa tarkastusta. Katko vaivatta kahdella rengastuksella. 2. osuuden kulmalla aukolla, takaa tuulen mukana tulevat hajut vievät Romeon huomion ja lopulta paluujäljen kautta hukkaan. Pitkälti jälkitarkasti, kulmat hyvin, mutta vähän ennen kaatoa Romeo poikkeaa riistajäljelle, josta toinen hukka. Kaato haltuun tarkoin nuuhkien. Romeo merkkaa kolme makausta hyvin, yhdestä mennään ohi. Romeolla on selvästi taipumusta jäljestykseen, rutiini tuo varmuutta jatkossa.

Tuoksena tänään Romeolla VOI 3. Eli puuttuvien ykkösten metsästys jatkuu yhä pienen huilitauon jälkeen...


Rakas Murunen kokeen jälkeen. Palkka juuri nautittu. Whiskasta. =) 

1 kommentti: