tiistai 24. toukokuuta 2011

Ensimmäinen VOI 1 tulos!

Viime päivät ovat olleet yhtä mejää ja todellista metsässä rämpimistä. Jälkiä on urakoitu kahteen kokeeseen ja kumpaankin kaksi jälkeä. Täytyy myöntää, että näin väsynyt en muista hetkeen ollut... Välillä on pitänyt istua kannolle lepäämään ja keräämään voimia, jotta jaksaa jatkaa. :D 

Vesanka 22.5. Mejäkoe VOI 0
(Romeo ensimmäistä kertaa voittajaluokassa)

Kauden ensimmäinen mejäkoe oli  Romeolla sunnuntaina Vesangassa erittäin riistarikkaassa ympäristössä. Lämpöä oli yli + 20 astetta ja jälkien arvonnassa meillä oli todella huono tuuri - jälleen kerran. :( Romeo sai päivän viimeisen ja ehdottomasti kuumimman jäljen ja kun päivällä kahden jälkeen viimein päästiin metsään, metsässä oli todella tukalaa. Romeo oli jo väsynyt pitkästä odottamisesta autossa, aamulenkeistä ja jäljellä pysyminen teetti kovasti töitä. Aina niin paljon, että Romeo harhautui jäljeltä kolmen hukan verran, jolloin koe keskeytettiin ja tulos oli pyöreä nolla. :(  Mentiin harjoitellen loppu, jotta sain koiralle kuitenkin hyvän kokemuksen tästäkin ja Romeo sai etsiä kaadon.

Fiilikset olivat kokeen jälkeen aika surkeat ja hetken jo mietin onko Romeo sittenkään vielä valmis koira voittajaluokkaan. Toisaalta Romeo meni katkon erittäin kauniisti ja hyviä aineksia oli kyllä näkyvissä. Tuomari sanoi, että kunhan koira saa vaan riittävästi kokemusta voittajajäljestä niin homma alkaa toimia. Avojäljeltä siirtyminen voittajajälkeen kun on aika iso hyppäys monelle koiralle. Kuuma ilma selvästi haittasi paksuturkkista Romeota niin paljon, ettei jäljestäminen kuumassa ja kuivassa metsässä sujunut toivotulla tavalla.


Lievestuore 23.5. Mejäkoe (iltakoe) VOI 1 47 p.

Heti seuraavana päivänä, eli maanantaina oli sitten Lievestuoreella iltakoe. Päivällä kello 13 oli + 24 auton mittarissa töistä ajellessa, joten lähes rukoilin alkavaksi sadetta, jota oli luvattu iltapäiväksi. Sade alkoikin kuin tilauksesta ja itsellä mieliala kohosi samantien. Voi, että miten kaatosade voikin tuntua niin hemmetin hyvältä!! :D Ennen koetta lämpö putosi mukavasti +14 ja ilma oli kostea ja metsässä aluskasvillisuus märkää, joten ihan toiveikkaana lähdettiin hommiin. Tuuli oli pelottavan puuskittaista, joten riistaviettisillä koirilla oli kyllä tässäkin kokeessa haasteensa. (Tämä koitui Mooren kohtaloksi tässä kokeessa...) 

Romeo lähti hyvin matkaan tehden aika aaltoilevaa jäljestystä. Ensimmäinen makaus meni ohi, kun poitsu sukelsi puskasta liiaksi makauksen eteen, mutta muut makaukset merkkasi täydellisesti. Katko meni Romeolla hyvin, eli toistaiseksi se ei ole tuottanut pienintäkään ongelmaa. Vauhtia oli kuulema hiukan liikaa ja tuomari sanoi, että jatkossa saan alkaa jarruttelemaan koiraa. 1300 metriä Romeo pyyhälsi 24 minuuttiin. Joku 30-35 minsaa olisi toivottavampi. Kaadon Romeo osoitti hyvin ja oli siitä hyvin kiinnostunut ja asiaan kuuluvan pollea. <3

Koesuorituksen arvostelu (Tuomari Tuula Svan) 

Jäljestämishalukkuus 0-6 Romeo 6 p.
Jäljestämisvarmuus 0-12 Romeo 11 p.
Työskentelyn etenevyys 0-10 Romeo 9 p.
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky
 sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 0-14 Romeo 13 p.
Käyttäytyminen kaadolla 0-3 Romeo 3 p.
Yleisvaikutelma 0-5 Romeo 5 p.

Tulos VOI 1 47/50p

Tuoksena siis ensimmäinen voittajaluokan ykköstulos! :) 


3 kommenttia: