sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira


Hollanninpaimenkoira Romeo täyttää huomenna kaksi vuotta. Huomenna on juhlat, mutta sitä ennen...

Mitä odotin rodulta ja mitä sain?

Odotukset omalle tulevalle hollanninpaimenkoiralle olivat;

  • jaksava ja aktiivinen koira emännälle joka tykkää liikkua paljon. Ei kuitenkaan mikään "hyrrä", joka ei osaa rauhoittua jos mitään ei tapahdu
  • harrastuskaveri "joihinkin" mukaviin koiralajeihin
  • koira, jonka kanssa uskaltaa kulkea metsissä pelkäämättä mitään tai ketään "hörhöjä" ;)
  • vahtiakin saa, kunhan lopettaa pyydettäessä
  • suhteellisen terve rotu
  • hyvä luonne, tiedostaen kuitenkin rodun haasteellisuus. Holsku ei ole mikään spanieli.

JA SITTEN...  KAHDEN VUODEN JÄLKEEN
  • jaksava ja aktiivinen koira emännälle, joka tykkää liikkua paljon... 
- Kyllä, sitä koira on. Aina valmis lähtemään lenkille ja nauttii liikkumisesta vähintään yhtä paljon kuin itsekin. Ei karkaile koskaan, vaan pitää huolen etten pääse liian kauaksi. Ottaa tilasta kaiken aina irti nauttien vapaudesta. Hieno eläin, jonka vapaata ja kaunista liikettä on aina ilo katsoa. Juoksee juoksemisen ilosta. Tarvitsee paljon liikuntaa ollakseen onnellinen koira. Vähintään sen pari tuntia päivässä.

Osaa rauhoittua, jos vaan ollaan. Kotona nukkuu jalat seinällä, mutta jos menet ovelle, hän seisoo vierelläsi valmiina lähtöön.
  • harrastuskaveri "joihinkin" mukaviin koiralajeihin
- Harrastamme mejää, tokoa, tottista ja agilitya. Romeo tykkää tehdä yhdessä töitä ja emännän tavoin sillä on suuri intohimo mejään. Tämä on se meidän laji, jossa me olemme parhaimmillamme. <3

Toko ei aina sytytä. Tekee välillä erittäin hyvää, lähes täydellistä työtä, mutta motivointi pitkäkestoiseen suoritukseen aiheuttaa hieman päänvaivaa omistajalle. Aika haastava rotu kouluttaa. Varmasti palveluhaluisempiakin pk-rotuja löytyy jos kisaamaan oikein tosissaan mielii. Oppii erittäin helposti  ja hyvin asioita, mutta päivät ovat erilaisia. Aina ei huvita-päivät harmittavat ohjaajaa tokokoulutuksissa. Mutta... ;), vikahan yleensä löytyy sieltä narun toisesta päästä...

Malinoiskasvattaja Markus Kuusela kehui kovasti koiran vietikkyyttä ja sai Romeosta esiin aivan toisenlaisen koiran, kuin mitä se minun kanssa on. Koira teki työtä hyvällä ja korkealla vietikkyydellä. Se tarvitsisi fyysisen ja jaksavan kouluttajan, joka osaisi hyödyntää oikealla tavalla koiran vietikkyyttä. Itse en kykene Kuuselan lailla koiran viettitasoa hilaamaan noin korkealle. Sääli, koska koirasta olisi potkua enempäänkin, kuin mitä siitä nyt saan irti. Mutta katsellaan mitä saadaan tällä saralla aikaan...

Agility sytyttää Romeon ihan eri tavalla taas kuin toko... taas kerran, hyvä koira, mutta emäntä on armottoman kömpelö nopean ja rohkean koiran rinnalla. Koirassa viehättää kovasti rohkeus. Se ei pelkää esteitä, menee aina täysillä ja yhtään epäröimättä. Ja jaksaa toistoja, mitä tokossa esimerkiksi ei. Se ajattelee (voitteko kuvitella??!) ennen kun tekee ja kuuntelee hyvin ohjausta. Lähes ihanteellinen agikoira siis, joka nauttii lajista todella paljon.

Plussaa on Romeossa ehdottomasti se, että se osaa kuunnella rauhassa ja ottaa hyvin ohjeita vastaan ja omaksuu hyvin uudet asiat. Se ei häsellä koko aikaa kuten jotkut vilkkaammat rodut näyttävät usein tekevän vaikkapa tokoharjoituksissa. Sopii hyvin rauhallisuutensa ja harkitsevaisuutensa vuoksi hitaammallekin ohjaajalle. 

Eli kyllä. Koira on mukava, joskin aika ajoin haastellinen harrastuskaveri. 
  • koira, jonka kanssa uskaltaa kulkea metsissä pelkäämättä mitään tai ketään "hörhöjä" ;)
- Kun asuu metsien keskellä, on kivaa sukeltaa sinne ja nauttia pitkistä metsälenkeistä. Pelkäämättä ketään tai mitään. No, ehkä karhuja kuitenkin :) No joo, vähän arka emäntä. Ei ole enää. Romeon kanssa ei tarvitse pelätä. Osaa puolustaa tarvittaessa, on aika alkukantainen vaistoissaan ja tietää milloin mammaa pelottaa. Välillä liiankin hyvin. Vaistoaa tunnetilat välillä lähes pelottavan hyvin. Eli vähän kärjistetysti: Jos vihaat naapuriasi, koirasi puree häntä.
  • vahtiakin saa, kunhan lopettaa pyydettäessä
- Alkuun vähän ongelmallinenkin asia. Vahtii kyllä ja ääntä löytyy lähes kaataamaan seiniä. Tarvitsi puuttua tähän piirteeseen aika tiukastikin nuorempana. Nyt kajauttaa ilmoille valtavan mölyn, jonka jälkeen hiljenee. Turhaan ei hauku. Onneksi, kun on harvinaisen ruma ääni. :D
  • suhteellisen terve rotu
- Hyvältä vaikuttaa. :) 

Ei mitään suurempaa ole ilmennyt. Noin vuosi sitten keväällä käytiin taistelu korvaongelmien kanssa ja siinä sitten samalla otettiin allergiatesti. (eivät ole luotettavia, mutta ovat suuntaa antavia) Niiden mukaan koira olisi possulle allerginen ja näin sianliha jätettiin ruokavaliosta pois. Nyt ongelmia ei korvien suhteen ole ollut. Vatsa on toiminut yleensä aina hyvin ja uloste on lähes aina normaalia. Ruoka maistuu lähes aina.

Lonkat, kyynärät ja selkä kuvattiin ja ne ovat kunnossa.
  • hyvä luonne, tiedostaen kuitenkin rodun haasteellisuus. Holsku ei ole mikään spanieli
- Odotin hiukan vähemmän haasteellisempaa luonnetta. Toisaalta valitsin juuri sen pentueen suurimman ja ns. päällepäsmäripennun, jota kasvattajakaan ei olisi antanut kaikille.

Luonne hollanninpaimenkoirassa (Romeossa) yllätti aika paljon ja jossain vaiheessa olin aika varma, että minulla on käsissäni ensimmäistä kertaa todellinen ongelmakoira. Rohkeasta koirasta tuli yllättäen arka ja murinat lisääntyivät sekä ihmisille, että toisille koirille. Ongelmat liittyivät kuitenkin onneksi enemmänkin tuohon koiran murrosikään ja aikuistuvaan koiraan ja samalla omaan osaamattomuuteeni. Johtajuus ei ollut alkujaan kunnossa.

Täytyy kuitenkin korostaa sitä, että myös pahimman murrosiän aikanakin, omalle perheelle Romeo on ollut erittäin avoin ja luotettava koira. 

Holskun omistajan ei tule olla epävarma missään tilanteessa, ainakaan jos meinaan urosholskun johtajuuden itselleen ansaita. Se on läksy, jonka Romeo opetti minulle kantapään kautta. Kiitos siitä. Seuraavalla kerralla olen itsekin viisaampi. :)

Töitä on kuitenkin tehty kovasti koiran luonteen eteen. Joka paikkaan ollaan itsemme tungettu, jotta möröt koiran elämästä katoavat ja saan riittävästi itseluottamusta hallita isoa koiraa joka tilanteessa. Töitä on tehty, niin itseni kuin koirankin kanssa, jotta suhde on kehittynyt oikeaan suuntaan. Seuraavan hollanninpaimenkoiran kanssa osasisin suhtautua tähän jo heti alkuun eri tavalla. Pelkillä tuirekaimion-opein (en arvostele Tuire Kaimiota huonoksi kouluttajaksi, hänen oppinsa ja koulutusmetodit sopivat varmaankin useimmille koirille) kun ei aikuistuvan holskupojan kanssa tahdo oikein selvitä. Niin mukavaa kun niillä opein olisikin koiraa kouluttaa. 

Voi sanoa, että onhan tuolla nyt hyvä luonne, vaikka tietyllä tavalla se on vähän varauksellinen vieraiden ihmisten kanssa alkuun ja tarvitsee vähän enemmän aikaa tutustuakseen, kuin joku toinen koira. Saadessaan vähän aikaa se on nykyisin jo aika noutajamainen raitapoika myös vieraiden ihmisten kanssa. :)

Joka tapauksessa suhde koiraan on nyt kunnossa. Jos koira käyttäytyy huonosti jossain tilanteessa, vika on silloin yleensä aina minussa ja siinä, että olen jännittynyt jossakin tilanteessa. Tämän kun tiedostan itse, niin homma pelaa ja koirulin kanssa voi mennä minne vaan ja tehdä mitä vaan. Ja vieläpä nauttia kaikesta. :)

Parempaa koiraa kuin Romeo on vaikea kuvitella. Jo nyt olen oppinut Romeon kanssa enemmän kuin minkään aiemman koirani kanssa. Pieni haastellisuus siinä viehättää ja on aina palkitsevaa nähdä kuinka upeasti koira eri asioissa koko ajan edistyy. Se tulee olemaan varmasti koira, joka ei koskaan unohdu. 


Muuta lussaa 
  • Ihana luonne omalle perheelle <3
  • Ihana ulkonäkö <3
  • Tökkivä, märkä kuono & aina heiluva häntä
  • Lattiaan paukkaava häntä, jos koiraan katsoo kun se makoilee ja huomaa sinut
  • Hölmöt ilmeet, ei näytä järjen jättiläiseltä..., eikä sitä kyllä aina olekaan. :D
  • Tervehdykset aamuisin ja töistä tullessa - maailman onnellisin koira kun heräät tai tulet kotiin. 
  • Parempaa kaveria ei vaan voi olla. Aina valmis kaikkeen mitä ikinä siltä pyydät. 
"Paranettavaa"
  • Ihan järjettömän ruma ääni... :(
  • epäsosiaalinen useimmille muille uroskoirille 

3 kommenttia:

  1. Voitko vielä vähän tarkemmin avata mitä Romeon kanssa tarkoittaa tuo fyysinen ja jaksava kouluttaja? Mitä siinä käytännössä tehtiin?

    VastaaPoista
  2. Pitkä teksti, joka katosi. :( Yritetään uudelleen.

    Tottiskurssilla malinoiskouluttaja nostatti ensin koiraan vireen korkealla leikittämällä sitä taisteluleikein, käyttämällä paljon ääntä ja kannustamalla voimakkaasti koiraa, taputtelemalla koiraa kylkiin, haastamalla sitä fyysisesti, jolloin koiraa syttyi tehokkaasti toimintaan ja ennen kaikkea kiinnostui kovasti ohjaajasta. Kun koiran vire oli korkeimmillaan, koiraa käskytettiin esim. vaikkapa maahan, jolloin koira meni maahan vauhdilla ollen yhä kovasti kiihdyksissä ja innoissaan(minun kanssa se usein valuu maahan). Palkkana lentävä patukka, jonka jälkeen leikki jatkuu entistä vauhdikkaampana. Ideana on, että koiran vietti olisi KOKO KOULUTUKSEN ajan korkealla aina kentälle saavuttaessa, siihen asti kun sieltä poistutaan. Se ei missään kohtaa saisi laskea. Näin koiran toiminnasta tulee hyvää ja toimivaa. Tosin kun voisi luulla kun kierrokset ovat kovat, koira keskittyi todella hyvin tekemiseen ja käskyjen ottamiseen ollen niin täynnä intoa kouluttajasta ja hänen tavastaan leikittää koiraa samalla.

    Meillä tuo ei toimi kun itse en jaksa olla noin jaksava ja väsähdän itse kun koira pääsee hyvään vireeseen.(mulla sydänvika)Mutta näki selvästi, että tämä tapa kouluttaa olisi Romeolle mieluisin ja koira on hurjassa vireessä toimimaan.

    Rohkenen kuitenkin väittää, että jos tuolla tavalla jonkun pk holskun kouluttasi, tulokset voisivat olla aika yllättäviäkin jos ajatellaan pk holskua harrastus- tai koekoirana.

    Yleensähän koiraa käskytetään sen ollessa liian matalassa vireessä ja lähes rauhallinen kun taas suositeltavampaa olisi, että koiran vire olisi koko ajan hyvin korkea.

    VastaaPoista
  3. Ja leikillä en tarkoita tässä mitään ns. "kesyä" leikkiä ja kylkiin taputtelua, vaan sellaista toimintaa mitään näkee enemmän esim. tuolla suojelunpuolella ja malinoisporukoissa.

    VastaaPoista