torstai 12. elokuuta 2010

Esine-ilta

Esineitä

Tänään oli Hannan esine-ilta. :) Paikalla oli viisi koirakkoa, joista kaikki olivat uroksia...

Ruutu oli tänään mitoiltaan n. 40 m  x 10 m pitkä ja kaistaleen muotoinen alue.  

Romeon vuoro oli toisena koirakkona. "Esineenä" Romeolla oli omia leluja, joita Romeo mielellään kantelee; reikäpallo ja kankainen vetolelu. (Tarkoitus on vaihtaa nuo nyt taas takasin ns. oikeisiin esineisiin, nyt kun tuo nouto alkaa jälleen sujumaan.)

Jätin R.n kouluttajalle ja vein lelun n. 30 metrin päähän ruudun oikeaan kulmaan. Takasin Romeon luo ja "Tuo"-käskyllä lähetys. Romeo lähtee tosi lujaa mutta harhautuu tutkimaan edellisen koiran jälkiä, joten otan sen takasin ja uusi lähetys. Nyt esine nousee ja tuleekin lähes perille ennen kuin vanha ongelma esiintyy jälleen. R. pudottaa sen parin metrin päähän. :/ Nakkelee kuitenkin esineen aina ihan jalkoihin asti kun palkkaa porsastelusta ei tipu. POSSUPOSSUPOSSU!! :/ 

Kouluttaja ehdottaa kokeeksi, että kehun koiraa vasta kun se tuo esineen ihan perille, enkä siis silloin kun se ottaa esineen maasta. Selvää on, että homma on sillä kuitenkin ihan hanskassa. 

Seuraava kerta tuleekin jo paremmin ja Romeo tuo esineen aina perille asti. :) 

Hieman toisten koirien hyvät hajut sekoittavat Romeon työskentelyä ja keskittyminen on vähän haparoivaa. 

Toinen harjoitus  - Etenemisharjoitus

Romeolle tehtiin myös puhtaalle alueelle oma etenemisharjoitus-treeni, jotta toisten koirien hajut eivät näin alkuun sotkisi harjoittelua. Harjoituksen tarkoituksena on opettaa koiralle etsimään esinettä, esineestä lähtevän hajun perusteella, eikä mennä esineelle ihmisen jälkeä haistelemalla. 


Ensin katsottiin suora ja selkeä lähestyslinja, jonne jäimme Romeon kanssa odottamaan. Kouluttaja näyttää ensin Romeolle esinettä ja vie sen linjan sivusta kaartaen meistä reilusti vasemmalle niin, että ilmestyy n. 20 metrin päästä edestä näkyviin ja jättää hetsaamalla esineen maahan. Kouluttaja palaa samaa kautta takaisin ja lähetän Romeon suoraan esittä kohti. Alkuun Romeon kiertää esineelle kouluttajan jälkeä pitkin mutta kun lähetän koiraa vielä vähän edempää, se syöksyy suoraan eteenpäin etsimään esinettä ja hakee sitä nyt selvästi enemmän esineen hajun mukaan kun suoraa ihmisjälkeä ei ole. Esinettä siirretään samassa linjassa vielä 30 metrin päähän ja sitten 40 metriin. Romeolla juoni löytyy nopeasti. :) R menee lähes suoraan esineelle kaartaen vaan vähän lopussa esineen kohdalla ihmisen jäljellä. Palautukset ovat  hyviä ja tulevat nyt ihan perille asti. JES! Nouto on siis vihdoinkin alkanut jälleen sujumaan.

Mukava ilta! 

1 kommentti:

  1. Hyvältä kuulostaa! Jospa myökin meiän esineruutujutuissa osattas joku päivä vähän edetä :/

    VastaaPoista