tiistai 30. maaliskuuta 2010

Tokokurssilla, osa 4

Treeniblogissa on ollut hiljaista. Treenattu on viime aikoina ihan luvattoman vähän. Lupaan, että asiaan tulee kuitenkin muutos. :)

Tokokurssilla harjoittelimme tänään hyppyä, ruutua, kosketuspintaa sekä kaukon alkeita. Lämmitellessä otin muutaman noudon ja pitkästä aikaa noutokin sujui mukavasti. Uudet lelut ja siansydän ovat aika jees Romeosta. Vähän toiveikkaampi olo nyt noudon suhteen taas pitkästä aikaa. Hyvä. :) Se osaa sen, mutta koki jotenkin kannatavammaksi tuon lelun pureskelun ja viskomisen, joka on siis kielletty nykyään.

Hyppyä harjoittelimme niin, että kouluttaja oli esteen toisella puolella palkkaajana ja lähetin Romeon hyppy-käskyllä esteen edestä. Pitää muistaa antaa käsky kun koira on lähtöpaikassa valmiina, eikä silloin kuin koira hyppää ja on ilmassa. Romeo hyppää mielellään ja selvästi tykkää tästä. Houkuttelu riittävän läheltä estettä, kun koira on esteen toisella puolella ja peruutus, jotta koira saa tilaa hypylle. Heitin myös nameja esteen yli ja hyppy-käskyllä koira namin perään ja houkuttelu takaisin. Ihan ok. Täytyy ottaa tuo oma este käyttöön heti, kunhan nuo lumet tuolta takapihalta joskus sulavat.

Ruutu meni hyvin. :) Tehtiin sitä lelulla niin, että vein lelun Romeon kanssa ruutuun "EdessäRuutu" innostuksin ja jätimme lelun ruutuun. Paluu takasin ja hidas eteneminen ruutua kohti samalla koiraa innostaen "EdessäRuutu" sanoin. Romeo oli tarkkana ja lähti kovaa suoraan ruutuun "Ruutuun"- huudolla ja toi lelun. Ekalla kerralla toi hyvin ja muutaman kerran sain hieman houkutella tuomaan lelun leikittäväksi eikä viemään sitä muualle.

Kosketuspinnan harjoittelu oli meille uusi juttu. Alkuun laitettiin nami muovirasian kannelle niin, että R. näki tapahtuman. Koira vapaaksi ja sana "koske" kun koira koskettaa kantta ottaessaan namin. Näitä muutama kerta. Seuraavaksi harjoittelimme tätä samoin kuin ruutua, eli menin koiran kanssa kauemmaksi, käännytään kantta kohti, lähestytään sitä ja vapautetaan koira koske-käskyllä kannelle ottamaan nami.

Kaukot Tehtiin ylös-alas-hissijumppaa namilla eli pentutreeniä kaukoihin. Tärkeintä olisi, että takamus pysyisi paikallaan. Kyynäreistä lähtee liike ja koira ei liiku sivusuunnassa. Tarkoitus on, että koira ei myöhemmin pahemmin steppailisi paikallaan liikkeitä tehdessä. Alkuun maa-ylös ja sitten istu-maa.

Sellaista yhdessä tekemisen riemua tokoon pitäisi saada taas viritellyksi lisää. Treenattu on viime aikoina aika vähän ja Romeo on ollut vähän vaisumpi treeneissä ja luulen, että se johtuu ainoastaan väsyneestä ohjaajasta. :/ Jos olet virkeä ja täynnä intoa lähdössä treeneihin, koira on silloin myös täysillä mukana ja jos taas väsyneempi, niin koirakin on vaisumpi. Näin se vaan menee. Holskua kun ei tuossa asiassa huijata koskaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti