Ruskaretki Ylläkselle osa 1

Syyslomaa vietetään parhaillaan Ylläksellä. Olen ollut täällä aiemminkin, mutta siitä on jo vuosia aikaa. Tällä kertaa loma osui sopivasti Lapin ruskaviikoille, eli viikolle 37. Noh, sen suurempaa väriloistoa ei Ylläksellä ainakaan vielä ole. Ekat pakkasyöt ovat juuri olleet, joten tilanne voi toki vielä muuttua. Lehdet ovat tällä hetkellä kauttaaltaan kuivuneita ja keltaisia. Kuiva ja lämmin kesä ja syksykin, näkyy myös maastossa. Maaruskaa löytyy jonkin verran tuntureista ja se on kyllä tosi kaunista. 

Meidän perheen ollessa kyseessä, joka päivälle on suunniteltu jonkinmoinen päiväretki, tai jotain pientä aktiviteettiä. Valitettavasti loma alkoi kuitenkin pienellä kuumeilulla, joten retket on pitänyt pitää maltillisina. 

Ensimmäisenä päivänä kierrettiin Tuomikurun kierros. Noustiin tunturille, josta laskeuduttiin kurua pitkin alas. Seitsemän kilometriä tuli matkaa, nousua ja laskua oli paljon. Maisemat olivat todella kauniit ja sää on muutenkin suosinut meitä koko ajan.  

Meidän lauma 💝

Caru ja Martta ovat olleet jälleen hienoja retkikoiria. Talvimatkailusta molemmilla on jo runsaasti kokemusta, mutta tällainen sulanmaan reissu on niille nyt ensimmäinen. 

Koirille ei ole tarvinnut kantaa vettä mukana, puroja ja järviä on paljon. 

Tunturille kipuamisessa tuli hiki. 

Oltiin reiteillä liikkeellä aamuvarhain ja ainoastaan loppumetreillä nähtiin yksi ihminen. 

Kurun kautta laskeutuminen oli hieman jännää. Reitti oli kivikkoinen ja melko kapea. Nuoret ja innokkaat koirat aina vähän vetävät... päästiin kuitenkin ehjänä alas. 

Toisena päivän tehtiin Kesänkijärven kierros. Aamu oli aivan upea! Sankka sumu ja neljä astetta pakkasta. Auton lasit olivat jäässä, kun lähdettiin retkelle. 

Sumu nousi järveltä. 

Vanhat kunnon pitkospuut... tosin reikiä siellä täällä. Sai olla tarkkana, mihin jalkansa laittaa.

Reitti kiersi Kesänkijärveä. 

Nuorten koirien kanssa on kiva retkeillä, ne ovat täynnä intoa ja voimaa. Joskus toki liikaakin. Hieman oli hullua päässä molemmilla, kun haistoivat täällä ekan kerran poroja...

Aamu oli taianomainen ja niin kaunis. 

Koirapiireissä paljon puhuttaneet rautaritilät, jotka ovat tulleet kaiketi kustannussyistä korvaamaan puiset pitkospuut. Noissa on tietty riskinsä, jos koiran varvas/jalka/kynsi luiskahtaa ritilän väliin... myös alusta-arkojen koirien kanssa voi olla vaikeuksia ritilöillä. Tossujen puuttumisesta huolimatta meidän koirat menevät hyvin myös noita rautaritilöitä. 

Hauska sienipuu. 

Pitkospuut ovat olleet aamuisin liukkaat, koska oli pakkasta. 

Caru tähyilee Hormistonjänkkää. 

Huurteinen silta

Kolmantena päivänä, eli tänään kaivettiin pyörät esiin ja käytiin ajamassa Kesänkijärvellä kolmen ja puolen kilometrin lenkki. Oli jännää, koska puusto kulki ihan tienviertä. Selvisin ehjin nahoin tästäkin... 

Caru oli onnessaan, kun pääsi laukalle... räkäposkella maaliin. 

Martta on mun nollakoira. 😁 Martan kanssa ajan aina ensiksi reitin, jotta tiedän uskallanko mennä saman reitin Carun kanssa...

Päivittäin käydään myös Äkäslompolan koirapuistossa sen ollessa tyhjä. "Vapaana" liikkuminen on koirille tärkeää. Lapissa ei viitsi ottaa turhia riskejä porojenkaan tähden ja tietenkin koirat on pidettävä täällä aina myös kytkettynä.

Poroista koirat ovat olleet aika tohkeissaan. Niissä on ilmeisesti hyvin voimakas ominaishaju. Tunturissa nähtiin poroja, mutta alempana reiteillä niitä ei juuri näkynyt. Olihan se toki mielessä tänä aamuna, kun lähdin Carun kanssa ajamaan kikkarilla... 30 km tunnissa vauhtia ja sitten eteen astelee poro. 😬

Iltaisin on katsottu mökin ikkunasta upeita revontulia. 

Mökin takapihalta aukeaa kaunis näköala suoraan Yllästunturiin. 

"Mökki" on aika iso, johtuen siitä, että majoitusvaihtoehdot alkoivat olla varausvaiheessa jo vähissä, vain kaksi mökkiä oli enää jäljellä. Hyvin on täällä viihdytty.  Ihanaa lomaa ja parasta on, että loma jatkuu yhä. 💓