tiistai 25. tammikuuta 2022

The show must go on


Päivät pitenevät ja illat valostuvat. Olen nauttinut hienosta talvesta Carun kanssa; erityisesti jäällä olosta ja kikkarilla ajosta. Lähes päivittäin olen ajanut kikkarilla 4-10 km lenkkejä Carun kanssa, tai sitten Caru on saanut muuten vaan juosta vapaana. Toki välillä on pidetty tärkeitä palauttavia lepopäiviä. Caru hölkkää helposti sen 10 km, eikä ole edes erityisen väsynyt lenkin jälkeen. Liikunta tekee hyvää meille molemmille ja näissä maisemissa mielen murheet karkottuvat tehokkaasti. Ainakin vähäksi aikaa.

Caru on nauttinut saadessaan paljon liikuntaa, ja parantunut lihaskunto näkyy hyvänä myös Carun kropassa. Liikunnan lisääntyessä, muutin myös Carun ruokaa rasvaisemmaksi ja myös lihapitoisemmaksi. Nappulana menee nyt Acanan Sportti ja puolet Carun ruoasta on lihaa. Tällä hetkellä lihana menee rasvainen naudanliha. Ruokavaliossa on huomioituna aina myös öljyt, biotiini ja sinkki. Lisänä Caru syö kananmunia, piimää ja myös kotiruokaa. Carulla on onneksi teräsvatsa, joten se voi syödä lähes mitä vaan, ilman että se näkyy suolisto-ongelmina. Lenkin jälkeen tarjoan Carulle aina ensin palautusjuomaa, jota pidän tärkeänä aktiiviselle koiralle. 

Kikkarin liukujalakset tuli ajettua lähes puhki, joten ensimmäistä kertaa kelkkaan vaihdettiin uudet jalakset. Tilalle tuli kovasti kehutut, joka sään hankijalakset. Hankijalakset luistavat hyvin pakkasella, ja koska ne ovat liukujalaksia myös leveämmät, ne kantavat paremmin myös silloin, jos on paljon lunta. Leveämmissä hankijalaksissa on kuitenkin yllätävän heikko luisto, jos lämpötila on nollassa tai lämpöasteiden puolella. Liukujalakset, jotka ovat hankijalaksia kapeammat, toimivat paremmin lämpöasteilla ja ne sopivat minusta parhaiten "kelille kuin kelille". Ne ovat ehdottomasti minun suosikkijalakseni, juuri tuon hyvän luiston takia.  


Aika harvalla aloittelevalla vetoharrastajalle tuntuu olevan tiedossa, että väärällä valjasvalinnalla suhteessa vetopisteeseen, rasitetaan koiran selkää ja lonkkia. Tästä syystä tilasin Carulle Dragråttan Stick Harness kapulavaljaat, jotka on tarkoitettu koiralle silloin, jos vetopiste on alhaalla, kuten se on kickparkissa tai pulkkaa vedettäessä. En kuitenkaan uskaltanut päätyä osatamaan näitä valjaita, koska valjaat olivat kaulasta todella napakat vetäen koiran niskaa alaspäin. Valjaiden istuvuus oli Carulle mielestäni muuten ihan hyvä ilman tuota kaulaosaa. Isompi koko olisi ollut Carulle todennäköisesti liian pitkä selän osalta. No, koska en ole vielä löytänyt Carulle täysin sopiva valjaita alhaalta tulevaan vetoon, niin modasin sitten vetopisteen ylemmäksi vetoadapterin ja liinan avulla. Nyt veto tulee ylhäältä samoin kuin canirossissa tai pyöräillessa, eikä vetäminen rasita Carun selkää ja lonkkia. Nyt on siis käytössä Non-stopin freemotion valjaat, jotka sopivat hyvin Carulle. Valjaita on todella vaikea ostaa ilman asiantuntevaa myyjää ja niitä asiantuntevia myyjiä ei valitettavasti täällä Jyväskylässä oikein taida olla. Eikä sen puoleen kyllä hyviä valjaitakaan. 



***
Suru ja ikävä ovat koko ajan läsnä Romeosta, Myystä ja Mooresta. Muistot tekevät kipeää ja muistoja tulvii mieleen päivittäin. Onhan se todella outoa, että koiramäärä on pudonnnut kolmesta koirasta yhteen koiraan hyvin lyhyessä ajassa. Tilanne vaatii paljon sopeutumista, ja surutyö ottaa oman aikansa. Talo tuntuu oudon tyhjältä, vaikka ollaan kaikki kotona. Kandityö ja muut loppuajan opinnot pitävät kuitenkin ajatukset jotenkin koossa, ja onneksi on Caru, 30 kg elämäniloa ja onnellisuutta. 

Carusta ja minusta on tulossa kovaa vauhtia jopa yllättävän hyvä tiimi. 💝 Eikä se mikään ihme ole, jos ajatellaan, että etäkoulua on jo takana useampi vuosi. Olen saanut olla mukana Carun elämässä sen ensimmäiset vuodet enemmän, kuin minkään aikaisemman koirani elämässä, koska olen ollut opiskelemassa koronan takia pääosin kotona. Caru on ollut valtavan tärkeä tuki ja lohtu minulle vaikeina aikoina. Suhde Caruun on lujittunut, ja alan tuntea yhä paremmin tuon koiran sielunmaisemaa. Caru on ottanut Myyn paikan meidän sängyssä. Aluksi sen piti vähän harjoitella sitä, miten ollaan riehumatta sängyssä. Tyynyjä ei revitä, eikä peittoa naida.... Nopeasti se kuitenkin oppi olemaan rauhassa. Nyt on taas mukavaa, kun voi halutessaan työntää kylmät varpaat koiran lämpimään turkkiin. Eihän se Myy ole, mutta ihan hirmu rakas se on siltikin, ja oman paikkansa sydämessäni ansainnut. 

Olen huomannut, että ajoittain pyörittelen mielessä myös ajatusta siitä, ettei tähän laumaan tarvita enää lisää koiria. Caru ei ole ollut moksiskaan siitä, että se jäi lauman ainoaksi koiraksi. Yksinolot sujuvat hyvin. Kotiin tullessa vastassa on tyytyväinen ja levännyt koira. Caru on aivan kun se olisi kasvanut henkisesti nuoresta koirasta aikuiseksi koiraksi yksin jäätyään. Voi olla, että kadun sanomaani vielä, mutta sille on tullut jälkitoimitukseni jotain aivojen tapaista. Voihan se olla, että hyvä käytös johtuu myös liikunnan lisääntymisestä.


Pakko kuitenkin myöntää myös se, että olen "taas" palannut selailemaan pentuilmoituksia. En etsi mitenkään aktiivisesti uutta koiraa, mutta jos joku "sopiva" yhdistelmä ilmaantuu kohdalle, niin eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Olen nykyään jo niin ronkeli koirien suhteen, että mitenkään kovin helpolla ei taida kyllä mitään hyvää mätsiä syntyä. Pentukuumetta ei ole nimeksikään, joten joku nuori "hyvä" kodinvaihtajakin voisi olla vaihtoehtona... tai sitten mennään näin, mikä sekään ei ole huono vaihtoehto. 

***
Carun kanssa on käyty viikottain tekemässä tottikset. Seuraaminen alkaa olla jo vähän enemmän tunnepitoista touhua. 👍 Tässä pätkä seuraamista viime kerralta kuvattuna. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti