Elämäntapana koirat

En tiedä tuleeko muille koiraihmisille koskaan sellaista tunnetta, että joskus on vaan sellainen fiilis, ettei jaksa selitellä koirattomille ihmisille yhtään mitään koira-asioita? Työyhteisössä, jossa työskentelen, ei ole koiraharrastajia ja koen, että se on pelkästään myönteinen asia. Työ ja opinnot ovat minulle ns. koiraton vyöhyke ja siellä on kiva olla puhumatta mitään koirista. Koirattomien ihmisten on melko varmasti vaikeaa ymmärtää sellaista elämäntapaa, jossa koirat ovat hyvin suuressa roolissa elämässä. Hulluksi koiranaiseksi voisi minuakin kai kutsua ja tunnen sellainen olevani, koska en voisi kuvitella elämääni ilman, että siihen kuuluisi koiria ja mielummin enemmän kuin se yksi koira. 

Ruuhkavuodet ovat rankkaa aikaa monille lapsiperheille, mutta ei se koira-arkikaan välttämättä aina niin yksinkertaista ja helppoa ole. Jotkut tarmokkaimmat tyypit jaksavat vielä yhdistää pienet lapset ja koiraharrastuksen, joten en voi kun aidosti ihailla heidän jaksavuuttaan. Tsemppiä ja voimia ihan valtavasti näihin perheisiin! Toivoo Päikyn täti 😅. 

Siinä vaiheessa kun laumamme muuttui kahdesta isosta koirasta ja yhdestä pienestä koirasta kolmen ison koiran laumaan, muutos aikaisempaan oli melkoisen suuri. Kaksi vanhaa koiraa ja yksi kisaava koira yhdistelmä oli huomattavan paljon helpompi lauma, kuin mitä tämä nykyinen lauma on. Sinälläänhän muutos oli tietenkin täysin odotettu, eikä siis yllättänyt ketään. Olin pitkään miettinyt ennen Carun tuloa, jaksanko ottaa tällaista porukkaa tähän elämänvaiheeseen, kun opiskelutkin juuri alkavat. Pentukoiran opetus on aina vähintään parin vuoden intensiivinen projekti, johon toivoisin jaksavani aina panostaa huolella. Pennun opetuksen lisänä, mukana kulkee nyt myös kisakoira, jonka kisakuntoa on vähintään ylläpidettävä treeneillä. Eikä ylläpitokaan usein riitä. Jos jotain ongelmaa ilmenee, siihen on tartuttava koulutuksellisesti heti. Korona helpotti tilannetta, koska olen ollut huomattavan paljon kotona etäopintojen takia ja se on antanut lisäaikaa myös koirille. Pennulla onkin ollut varsin lokoisat ja helpot kevätpäivät, joten jotain iloakin korona on tuonut mukanaan.  

Kolmella paimenkoiralla on menty nyt kohta vuoden päivät ja omanlaisensa arki alkaa olla jo löytynyt. Arki on välillä aika hurlumheimeininkiä, eikä tällainen elämäntapa todellakaan soveltuisi ihan kaikille. Minulla on aina ollut sellaiset kriteerit koirin hyvinvoinnille, että koirien tulee päästä vähintään kaksi kertaa päivässä lenkillä, jotta ne voivat hyvin. Aamulla tehdään päivän pisin lenkki ja illalla lyhyempi ns. korttelin kierros. Pyrin siihen, että koirat saavat liikuntaa päivittäin keskimäärin noin kaksi tuntia. Treeneistä riippuen aika saattaa vähän vaihdella. En kuitenkaan revi heti ranteita auki, jos en vaan joku päivä jaksakaan tehdä yhtään mitään ja sohva vetää armotta puoleensa. Kunhan näitä päiviä ei tule liian montaa peräkkäin, niin silloin on kaikki ihan fine. 

Paimenkoirien tulee mielestäni saada liikkua paljon myös vapaana, jotta niiden pääkoppa ja fysiikka pysyy hyvässä kunnossa. Kisakoiran on oltava koko ajan hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa ja se vaatii paljon muutakin, kuin pelkkää koiran koulutusta. Jonkinlaisia huippu-urheilijoitahan nuo kisakoirat ovat ja niiden tarpeet tulee olla sen mukaiset. Koirien hoitoja ei voi laiminlyödä, jos aiotaan pärjätä ja onnistua kisoissa. Kropaltaan jumissa oleva koira ei hyppää ainakaan hyvin pk-esteitä ja jumisen koiran loukkaantumisriski on myös moninkertainen. Lenkkien lisäksi koirien lihashuoltoa tekevät säännöllisesti myös fysioterapeutti ja tarvittaessa myös koirahieroja tai osteopaatti. Kikkari ja fillari auttavat koirien liikuttamisessa, mutta silti metsässä tapahtuvaa koirien vapaata liikuntaa ei voida kikkarilla tai pyörällä koiraa liikuttamalla korvata. 

On sanomattakin selvää, että arvostan todella paljon sellaisia lenkkimaastoja, joissa ei ole jatkuvasti vastaantulijoita tai muita koiria samaan aikaan. Tämä vaatii viitseliäisyyttä ja auton käyttöä melko paljon, jotta saan järjestettyä sopivat olosuhteet koirilleni. Herään kukonlaulun aikaan viedäkseni koirat ulos, jotta voin lenkittää ne pitämällä niitä vapaana pelkäämättä, että törmään muihin koirakoihin. Siinä vaiheessa kun useimmat ihmiset heräävät, me palaamme jo lenkiltä kotiin. Arkena ennen töihin lähtöä koirat tulee olla luonnollisesti lenkitettynä ja hoidettuna. Silloinkin kun työvuoro alkaa jo kello seitsemän.

Lauman lenkitys tapahtuu nykyisin lähes aina kahdessa erässä. Myy ja Romeo yhdessä ja Caru erikseen. Näin siksi, etteivät Myy ja Caru tule hyvin toimeen keskenään ja koska, koirien hallinta on näin itselleni helpompaa siinä tapauksessa, että törmäämme muihin kulkijoihin. Joinakin aamuina jaamme koirat mieheni kanssa, jotta pääsemme molemmat helpommalla ja koirat saavat samaan aikaan lenkkinsä eri paikoissa. Lauman yhteisillä hihnalenkeillä Caru vetää hihnassa innostuksissaan ja tällöin taas kenelläkään ei ole erityisen kivaa. Kouluttaa pitäisi paremmin... 😉

Koirien tarpeista haluan vain harvoin tinkiä ja joskus väsyneenä arki on melkoisen kuormittavaa. Me ei asuta maalla, jossa koirat voisi päästää suoraan pellolle juoksemaan, vaan tiheään asutussa taajamassa.  Koirilla on käytössään aidattu iso piha, mutta koirien ei voi esimerkiksi antaa haukkua ulkona päivät pitkät, vaan on huomioitava myös naapurit. Onneksi meillä on ollut aina hyvät naapurit, eikä koirien pidosta ole aiheutunut naapureille isompia ongelmia, vaikka koiriemme haukku välillä raikaakin turhan paljon aidan takana.

Omista tarpeista pitää olla aika usein valmis joustamaan koirien takia ja aika paljon meillä eletään tällä hetkellä koirien ehdoilla. Joskus tuntuu, että hieman liikaakin. Jokunen kesälomamatka on tullut peruttua, koska vanhat koirat eivät jaksa olla mukana esimerkiksi päivävaelluksilla ja nuori koira on vaan muuten vielä niin vallaton, ettei sen kanssa vaeltaminen ole niin mukavaa, että sitä haluasi vielä tehdä. Aina on jotain ja vuodet vierivät. Hoitopaikkoja ei ole helposti tarjolla isommalle laumalle pidemmäksi aikaa ja esimerkiksi Romeo on luonteeltaan epäsosiaalinen vieraita ihmisiä kohtaan. En myös tykkää viedä koiriani vieraalle hoitoon, jos jotain ikävää sattuisi poissaollessani. Ne ovat kuitenkin minulle niin rakkaita ja tärkeitä perheenjäseniä. 

Jos eläisin yksin tilanne olisi moninkerroin haastavampi, enkä usko, että jaksaisin nykyistä laumaa viedä kovinkaan hyvin eteenpäin. Perustarpeet hoitaa vielä jotenkin, mutta näiden kanssa tarvitaan niin paljon muutakin, jotta voi sanoa, että aktiiviset koirat voivat hyvin. Meillä on siitä hyvä tilanne, että mieheni lenkittää myös päivittäin koiria, josta olen todella kiitollinen hänelle. Hoitovastuu laumasta jakautuu tasapuolisesti kahdelle ihmiselle ja koirat ovat meillä aina olleet koko perheen yhteinen asia. Ei tästä mitään tulisikaan, jos toinen ei olisi yhtään ns. koiraihminen. 

Tiedän, että monilla yksinäisilläkin ihmisillä on suurempia laumoja ja enemmän koiria lukumääräisesti kuin minulla, mutta usein heillä on myös koirasosiaalisempia ja ns. helpompia rotuja, kuin mitä käyttökoiriksi jalostetut belgianpaimenkoirat ovat. Näiden kanssa ei voi liikkua missään ns. takki auki ja kuulokkeet korvilla, vaan koko ajan tulee olla tilanteen tasalla, jotta mitään ikävää tai yllättävää ei pääse sattumaan. Tämä ei ole aina ihan helppoa, kun maailmassa on niin valtava määrä muitakin koiria ja ihmisiä joita päivittäin kohdataan. Tästä syystä olen esimerkiksi todella allerginen irtokoirille ja erityisesti heidän omistajilleen.

Eläin on minulle aina sellaisenaan arvokas ja pyrin olemaan omalta osaltani myös sen luottamuksen arvoinen. Silloin kun ottaa koiran ja tekee ostopäätöksen siitä, sitoutuu koiraan sen eliniäksi. Oli se sitten epäsosiaalinen kusipää tai aivan ihana ja rakastettava seurasesse. Tai noin sen mielestäni pitäisi aina mennä. Olet velkaa koirallesi sen, että hoidat sen mahdollisimman hyvin, käytät lenkillä, syötät, koulutat koiraa vähintään arkihallinnan verran, viet koirasi tarvittaessa lääkärin silloin kun koiran tarpeet sitä edellyttävät. Töistä kiirehdit suoraan kotiin, jossa koirasi sinua jo innokkaasti odottaa, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi tarjolla. Koiraa ei voi laittaa sivuun silloinkaan, kun sinulla on huono päivä, tai olet kipeä, etkä oikein jaksaisi. Hoito täytyy järjestää silloinkin jollakin keinolla. Elämäntilanteissakin saattaa tulla odottamattomia muutoksia, joihin ei voi myöskään koskaan täysin varautua. Joskus joutuu tekemään raskaitakin päätöksiä, vaikka sydän sanoisi ihan muuta. Vastuu eläimen hyvinvoinnista on kuitenkin aina sinulla.

En kadu valintojani, enkä vaihtaisi pois montaakaan päivää koirallisesta elämästäni. Vaakakupissa on niin paljon positiivisia ja voimaannuttavia asioita. Koiralauman seuraaminen on jo sinällään mielenkiintoista ja opettavaista. Koira on uskollinen ja hyvä ystävä ja usein parasta seuraa hektisessä arjessa. Harrastaminen koirien kanssa lisää ulottuvuuksia. Leirit, kokeet, kisat ja erilaiset tapahtumat. Kohtaamisia, tilanteita ja hauskoja sattumuksia. Iloa, naurua ja ajoittain myös surua. Onnistumisia ja pettymyksiä. Iloa kavereiden onnistumisista. Vahvoja tunteita laidasta laitaan. Paljon uusia ja ihania ystäviä, joihin tuskin olisin törmännyt ilman tätä harrastusta. Koiraharrastus yhdistää taustoista tai ammateista riippumatta erilaisia ihmisiä ja se, jos jokin on rikkautta!  

Koiraharrastus lisää myös tutkitusti ihmisten hyvinvointia. Ilman koiria en olisi sellaisessa fyysisessä kunnossa, kuin mitä nyt koen olevani. Tuskin lähtisin otsalampun valossa arkiaamuisin vesisateessa syksypimeällä lenkille ennen töihin lähtöä ilman, että minulla olisi koiria. Liikkuminen on säännöllistä, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Luonto on vahvasti läsnä vuoden jokaisena päivänä vuodenajasta riippumatta. Välillä sataa märkiä rättejä vaakatasossa naamalle, välillä kokee henkeäsalpaavan kauniita kesäaamuja ja myös ihan kaikkea säätyyppiä siltä väliltä... Lähes säälin niitä ihmisiä, jotka nukkuvat kauniit varhaiset kesäaamut ohi. Silloin kun aurinko nousee taivaanrannan takaa ja kastehelmet pisaroivat vielä heinikossa ja kesä on kauneimmillaan. Metsässä vaeltelu on uskomattoman voimauttavaa ja se lisää jaksamista. Luonto ja erityisesti metsä ovat minulle vuosi vuodelta yhä vaan tärkeimpiä asioita. 

Aamulenkin ja -suihkun jälkeen kahvikupin äärellä on usein hyvä olo odotella töihin lähtöä. Tyytyväiset karvakaverit ovat käpertyneet sohville nukkumaan vatsat täynnä ruokaa ja ne ovat valmiit jäämään rauhallisina kotiin. Työpäivän jälkeen ne myös odottavat sinulta uutta lenkkiä ja ei kun taas menoksi... Uni tulee varmasti koiraperheissä hyvin iltaisin. Ei tarvita pillereitä. 

Joskus tulee sekin aika, jolloin tämä ns. aktiivisin koiraharrastukseni tulee päättymään, eikä siihen mene enää montakaan vuotta. Tällä hetkellä uskon vakaasti siihen, että Caru tulee olemaan viimeinen harrastus- ja kisakoirani, jonka jälkeen on aika jättää palveluskoiralajit ja ehkä etsiä itselleni uusi koirapentu täysin erilaisia tarpeita varten. Olisiko silloin taas aika skotin astella tähän perheeseen? Aika näyttää mitä tulee tapahtumaan. Nyt on kuitenkin oikein hyvä näin ja juuri tällä kokoonpanolla.