1-vuotias Caru!

Caru, Carppa, Caruski täyttää tänään kokonaista yhden vuoden!🙏 Niin hirveän kliseiseltä kun se sanonta aina kuulostaakin, niin on se vaan niin totta, että ihan käsittämättömän nopeasti on Carun ensimmäinen vuosi mennyt! Olen silti ihan valtavan onnellinen siitä, että tuo koira vähän vanhenee, eikä pentuaika kestä loputtomiin.😅 Yhteiselo Carun kanssa alkaa olla jo varsin mukavaa. Tykkään ihan tosi, tosi paljon tuosta kakarasta, vaikka onhan se tällä hetkellä myös melko rasittava koirapoika. 

1-vuotias Caru 

Caru on ollut pentuna niin söpö ja niin kiltti... tai, no ei se ollut kovinkaan kiltti, söpö kyllä. 😅 Kuten kaikilla koiran pennuilla, Carullakin oli ensin se pikku pennun hurja puruikä ja tuhoamisvimma vaihe. Leluja ja luita oli koko ajan tarjolla, mutta silti Caru repi mattoja, seinää, lipaston kulmaa ja hajotti monenlaista muutakin kodin irtaimistoa. Pennulla oli hyvin suuri tarve käyttää suuta ja puruvoimaa. Metsässä jokainen esiin sojottava oksa tuntui olevan Carulle potentiaalinen puruoksa, jota täytyi ainakin vähän maistella. Sängyt ja matot räjähtelevät vieläkin melko helposti, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Jatkuva halu nakertaa ja purra jotakin oli moninkertainen aikaisempiin koiriini verrattuna. Rahulan Rehussa olenkin hyvin tuttu näky hakemassa laatikkokaupalla isoja putkiluita. 😁

Pikku Caru 3 kk.

Noin reilun puolen vuoden jälkeen "pahin" pentuvaihe ohitettiin kun pentu alkoi paremmin sisäistää kieltoja ja talon tapoja. Säännöt piti tehdä pennulle hyvin selviksi, eikä niissä ollut/ole varaa joustaa missään tilanteessa. Mustavalkoisuutta tarvitaan Carun kanssa, jotta yhteiselo on mukavaa. Oma tahto on ollut pennulla välillä todella kova, mutta nykyisin ei enää tarvitse vääntää läheskään joka asiasta. 

Sosiaalistaminen on ollut Carun kanssa helppoa ja mutkatonta. Jos pentu saisi päättää, se hyppäisi pommilla jokaisen vastaan tulijan syliin. Nyt kun Caru tietää ettei sellainen käytös sovi, vieraita vastaan voi nojata koko painolla ja nauttia siten rapsuttelusta. Vastaantulevat koirat ohitetaan yhä hyvin, vaikka vastapuoli vähän provoisoikin. Caru ei koe tarvetta availla ääntään näissäkään tilanteissa. Avoimuus ja hyvät hermot ovat asioita, joita arvostan Carussa todella korkealle.

Reilun 11 kuukauden iässä Carulla on alkanut tulla jonkinlaista miehistymisvaihetta. Narttukoirien pissat tienvarsilla kiinnostavat uudella tavalla ja jotkut oudot asiat saattavat aiheuttaa lievää puhkumista, kuten esimerkiksi ruohonleikkuri, joka on ilmestynyt yllättäen takapihalle.

Pakko myöntää, että hetkittäin usko Caruun on ollut myös koetuksella. Opetusmielessä olin pitkään aika ymmälläni pennun kanssa, koska pentu oli hyvin laiskan ja pohdiskelevan oloinen, eikä sitä kiinnostanut oikein mikään ympärillä tapahtuva, varsinkin jos se oli jotakin leikkimiseen tai opetukseen liittyvää. Caru ei reagoinnut asioihin oikein millään tavalla, eikä se esittänyt minkäänlaista omaa aktiivisuutta esimerkiksi leikkimistä kohtaan. Treenilelut eivät kiinnostaneet Carua ennen 10 kuukauden ikää. Ymmärrän hyvin siis sen, ettei pentu tee lelupalkalla mitään tottista vielä, mutta kun pelkkä lelulla leikkiminenkään ei innostanut pentua. Temperamentti muistutti enemmän berhardinkoiraa kuin belgianpaimenkoiraa ja tämä tuntui minusta jotenkin kummalliselta. Jälkeenpäin olen kuullut, että Carun kaltaisia ns. rauhallisia belgejä on yllättävän paljon ja erityisesti virkakoirana nämä rauhalliset tyypit ovat hyvin haluttuja, joka on kyllä myös hyvin ymmärrettävää. Hyvät hermot kun on suotu, niin mitä sitä turhia hötkyilemään elämässä. 

Malttia vaan ja aikaa, oli kasvattajan ohje ja näinhän se sitten menikin! Odotukseni palkittiin ruhtinaallisesti tauon jälkeen, tauon jolloin en tehnyt mitään muuta kuin leikkinyt Carun kanssa ja luonut mahdollisimman hyvää suhdetta arjessa. 

Lähempänä 11 kuukautta Carun vietit sitten selvästi heräsivät ja valjaissa tehtävät omat leikitykset tukivat tätä prosessia. Carulla on geneettisesti hyvä puruote ja se nauttii todella kovasti tyynyyn puremisesta. Ohjaajalle ja lelulle tuli iso merkitys ja sitä kautta itsellenikin tuli se ilon huokaus ja tuttuus siitä, että nyt siirryttiin koulutuksellisesti enemmän sinne omalle mukavuusalueelle. On aivan supermahtavaa taas päästä opettamaan saalis- ja taisteluviettistä nuorta koiraa!

Opetusmielessä etenen Carun kanssa aktiivisuus, tunnetila ja virepuoli edellä, eli eri tavalla kuin miten on menty Myyn kanssa aikoinaan. Myyllä on painotettu nuorena liikaa teknisyyttä tunnepuolen kustannuksella ja tunnepuolta onkin sitten korjailtu koko koiran aikuisikä. En suosittele kenellekään tätä tapaa, koska jälleen kerran sanon sen, että uuden asian opettaminen koiralle on vielä helppoa, mutta korjaaminen ihan pirun vaikeaa. Varsinkin kun korjataan koiran tunnetilaa ja virettä. Koulutus on huomattavasti hitaampaa näin, mutta uskon, että lopputulos tulee olemaan parempi ainakin tuolta osin. 

Tekniikkaa voi hioa matalammassa vietissä, mutta kentällä pidän huolen siitä, että koira on aktiivinen, tunnetila ja ilme oikeanlainen ja vietti korkealla. Tekniikasta en vielä nipota kentällä. 

Tehtävät on paloiteltu pieniin osiin ja treenihetket ovat lyhyitä. Yksi asia kerrallaan treenataan, eikä samaan treenin tuoda mitään muuta. Teemana voivat olla esimerkiksi aktiivisuus ja taistelu, tai seuraaminen tai jäävät jne. Olen ollut mukana Tuukka Nikolan nettivalmennuksessa ja sieltä olen saanut paljon hyviä ideoita, jotka minusta sopivat oikein hyvin Carun koulutukseen.

Carun tottista eiliseltä 

Maastopuoli tuntuu etenevän tällä hetkellä kivasti omalla painollaan ja pentutreenit ovat olleet Carulla eteenpäin vieviä. Hakumetsässä Caru osaa jo paljon. Se on hyvin sinnikäs ja motivoitunut työskentelijä, eikä maalimiehiä ole jäänyt löytymättä. Haasteena tulee olemaan hallintapuoli, koska tuota koiraa ei saa pois metsästä ennen kuin sen mielestä tehtävä on suoritettu loppuun... Haukutus on aloitettu haukkuilmaisua ja tottista varten ja sitä rakennellaan nyt rauhassa.

Pari kertaa olen käynyt Carun kanssa myös Rokkamäen Maaritin peltoyksäreillä ja nämä vierailut ovat olleet hyvin antoisia. Caru ei enää rynni jäljellä ja tasainen, askel askeleelta etenevä jäljestysrytmi alkaa viimeinkin löytyä. Vielä kun itse opin pysymään poissa Carun persvilloista ja antamaan koiralle kunnolla tilaa jäljestää, niin homma alkaa näyttää hyvältä. Jälkipohjat pyritään tekemään huolella, oli sitten tulevaisuuden näkymät metsäjäljellä tai pellolla. 

Kiirettä ei ole Carun kanssa. Nyt nautitaan matkasta. 

Caru on monella tavalla mainio koira. Siinä on ripaus sellaista kultaista pikku poikaa, joka ilmenee esimerkiksi niin, että Caru kurluttaa silloin kun se on oikein onnellinen. Muille se ei kurluta kuin minulle ja aina silloin jos olemme olleet pidempään (lue muutaman tunnin..) erossa. Ääni ei kuulosta yhtään koiran ääneltä ja olenkin nimennyt äänen Carun onnellisuusääneksi. Toivottavasti tuo kurlutus tulee säilymään läpi Carun elämän.

Onnea siis valtavasti ihana, rakas Caru kurluttaja! 💝 Loppuun vielä muutama eilen otettu kuva Carusta.