perjantai 27. maaliskuuta 2020

Koronakaranteenissa


Elämme juuri nyt vapaaehtoisessa koronakaranteenissa kotona poikkeuslain ollessa voimassa. Lähimetsää ja pikaisia kauppakäyntejä lukuunottamatta pysyttelemme kotona. Yhteyttä läheisiin ja ystäviin pidetään videopuheluilla. Uudenmaan lääni on tarkoitus eristää ensi yönä muusta Suomesta yhä vauhdilla pahenevan koronaepidemian takia. Yt-neuvotteluja käydään joka puolella ja koko maailman talous sakkaa pahasti. Ihmisten koronakuolemat maailmassa ja myös täällä Suomessa nousevat hälyyttävää vauhtia ja terveydenhuolto pelkää riittääkö maan kapasiteetti hoitamaan kaikkia hoitoa tarvitsevia potilaita. Tulevaisuus pelottaa, eikä asioihin voi vaikuttaa millään tavalla. Toivon, että tämä paska olisi pian ohi. 

Koirat eivät tiedä tilanteesta muuta kuin sen, että olemme niiden kanssa nyt 24/7. Kaikki on hyvin niiden maailmassa. Yritän pitää yllä jonkinmoista selkeää päivärytmiä, jotta ahdistus näiden asioiden kanssa ei käy liian suureksi. Aamusta menemme pariksi tunniksi koirien kanssa metsään ja loppupäivä on varattu etäopiskelulle. 


Metsäterapiaa tarvitaan nyt joka päivä. 



Näissä maisemissa ja karvakavereiden parhaassa seurassa voi hetkeksi yrittää unohtaa koronan. 


Purot virtaavat, linnut laulavat ja kevät tulee. 


Myy on päässyt nauttimaan paljosta vapaudesta ja rennosta oleilusta...  


... ja samoin Romeo, joka voi tällä hetkellä vallan mainiosti. Raitapoikakin on saanut olla paljon mukana metsässä ja se on ollut iloinen ja jaksava.


Pikku Carusta on kasvanut "omalla tavallaan" varsin komea nuorukainen. Karvaa on yli omien tarpeiden, mutta katsotaan mitä ensimmäinen oikea karvanlähtö tuo mukanaan. Carua ei ole mitattu tai punnittu pitkään aikaan, mutta Caru on jo selvästi Romeoata isompi. Romeon korkeus on noin 63 cm ja painoa Rompsulla on noin 28 kg. Carun polvipatit kertovat, että kasvua on vielä tulossa.

Arjessa ja treeneissä olen vahistanut pennulle paljon laumaa ja Caru vastaa tähän hyvin. Pikku hiljaa alan ymmärtämään yhä enemmän tuon eläimen sielunmaisemaa ja pidän kovasti näkemästäni. 


Loppuun vielä pikku video Carun aktiivisuuden rakentamisesta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti