Vuosi 2018

Vuosi 2018 lähenee loppuaan ja on aika taas tehdä jonkinlainen yhteenveto siitä mitä tämä vuosi on pitänyt sisällään. Valioiduttu on tänä vuonna, mutta on hyvin vaikea sanoa onko vuosi 2018 ollut meille hyvä vai hyvin huono vuosi. Päällimmäiseksi vuodesta nousee Myyn maaliskuinen vatsalaukunkiertymäleikkaus, joka oli vähällä viedä koko Myyn. Kokemus oli hyvin rankka koiralle ja henkisesti minullekin. Arvot keikahti päälaelleen ja kisatavoitteet tuntuivat aika vähäpätöisiltä. Tärkeintä on kuitenkin loppupeleissä, että läheiset/koirat elävät ja voivat hyvin. Viitaten läheisillä myös tähän >> klick!

Pysyäksemme nyt kuitenkin koirissa, Myyn tapauksen jälkeen jokaisesta treenistä ja kisasta osaan olla eri tavalla kiitollinen. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että voi yleensä harrastaa ja sen lisäksi on vieläpä tuollainen Myyn kaltainen mahtava monitoimikoira. Voi kuulostaa hyvin kliseiseltä, mutta olkaa ihmiset onnellisia terveistä koiristanne ja antaakaa myös niiden tuntea, että ne ovat teille tärkeitä ja ainutlaatuisia!

Onneksemme Myy selvisi tästä kaikesta koettelemuksesta hengissä ja kuntoutui täysin ennalleen. 

Kisakentille palattiin kesäkuun lopussa ja jo heinäkuun alussa Myystä tulikin Suomen käyttövalio hausta. Yksi suuri unelma oli saavutettu! 

Heinäkuussa Myylle Suomen Käyttövalion arvo FI KVA ! 

Valioitumisen jälkeen takki oli jonkin aikaa aika tyhjä, eikä edes horisontissa siintänyt uusia tavoitetta, jotka motivoisivat täysipainoisesti treenaamaan. Ek:ta mietin uutena lajina, mutta ainakin vielä tältä vuodelta se laji vielä jäi. Heinäkuussa käytiin kokeilemassa avoimenluokan jälkikoetta lähes treenaamatta ja olihan se tekeminen sitten sen näköistäkin. Janaa ei osattu ja mielentila jäljestykseen oli huono. Oma motivaatio oli aika nollassa ja olin jo aika varma, ettei Myystä tule jälkikoiraa. Heinäkuussa lomalla ollessani, kävin kuitenkin ottamassa janayksäriä Marjan luona ja tästä sainkin sitten ihan uudenlaisen kipinän treenaamisen. Viimeinkin tiesin kuinka meidän janaongelmia tuli lähestyä! Nyt todella tehtiin jäljestämisen kanssa töitä ja niitä janatreenejä janatreenejen perään. Aika pitkään saatiin tehdäkin hommia, että pientä muutosta parempaan alkoi näkyä. Myy alkoi päästä lopulta jyvälle siitä miten janalle lähdetään. Hyvä ja keskittynyt janatyöskentely kantoi myös jäljelle ja siinä samalla keppimotivaatiokin saatiin nostettua ihan uudelle tasolle. Palaset loksahtelivat lopulta paikalleen ja homma alkoi näyttää oikein mukavalta.

Loppukaudesta päätettiin yrittää koettakin uudelleen ja tällä kertaa Myy esitti Kerimäen jälkikokeessa varsin hienoa ja varmaa jälkityöskentelyä ja niin vaan napsahti se JK2 -koularikin vielä tälle vuodelle. Nyt usko koiran osaamiseen on todella vahva ja hyvät jälkipohjat on tehty jo pitkälle voittajaluokkaakin ajatellen. Tästä on hyvä jatkaa ensi kautena... 

JK2-koulari Lokakuussa 

Kauden mukavana ja rentouttavana päätöksenä käytiin Myyn kanssa vielä kikkaroimassa Lipeencrossissa ensimmäisissä kikkarikisoissamme. Kolme kilometriä hujautetttiin aikaan 7 min. 26 sekuntia, keskinopeus huiteli siellä 24 km/h ja maksiminopeus oli 31 km/h. Oli kyllä supermukavaa ja ihan parasta vastapainoa kaikelle muulle touhuamiselle. 

Tältä meno näytti kisoissa:

Romeon vuosi

Tammikuussa Romeo kastroitiin kiveskasvaimen takia ja tämän jälkeen elettiin melko pitkään selittämättömien, kovienkin kipujen kanssa. Kivut paikantuivat tutkittaessa lannerangan alueelle, mutta esim. selkä- ja luustokuvat, verikokeet, eivätkä mitkään muutkaan tutkimukset (eturauhanen) selittääneet kipujen perimmäistä syytä. Eläinlääkärit eivät osanneet auttaa ja hetkittäin Romeon tilanne vaikutti jo todella huonolta, varsinkin kun Romeo ilmentää kipua voimakkaalla aggressiolla. Kipu oli hyvin aaltoilevaa ja vaihteli päivittäin. Pahimmoillaan Romeo ei kivuiltaan pystynyt kunnolla seisomaan, tärisi vaan, silmät olivat lasittuneet ja hammasta olisi tullut heti jos yhtään yritti koskea. Särkylääkekään ei siis auttanut. Jo seuraavana päivänä Romeo saattoi kuitenkin jo hyppiä iloisia holskupomppuja takapihalla, kun mitään kipuja olisi koskaan ollutkaan. Pari päivää meni hyvin, kunnes kipu taas palasi. Päädyttiin syöttämään kortisonia pienellä annoksella ajatuksella, että kortisoni tulee olemaan Romeon loppuelämän lääke, koska se vei kivut mennessään ja koiran olo helpottui silminnähden. Tällä ajatuksella mennään yhä tänäkin päivänä. Tammikuussa katsotaan uudelleen veriarvot ja mietitään tilannetta.

Keväällä raitapoika alkoi onneksi voida selvästi paremmin. Kesän ja syksyn kuluessa Romeosta kuoriutui esiin aivan uusia ja yllättäviä puolia. Se oli hyväntuulinen, leikkisä, jaksava ja kaikkinensa hyvinvoiva koira. Kortisoniannosta voitiin pudottaa pieneksi ja lääkettä menee nyt enää joka toinen päivä. Kastroinnin seurauksena myös luonteessa alkoi näkyä positiivisia muutoksia syksyn aikana. Remmissä se vähäinenkin pöhiseminen hävisi ja tilalle on tullut entistä rauhallisempi ja tasapainoisempi koira. Romeota voi pitää huoletta irti, koska se tottelee ihan joka tilanteessa. Silloinkin, kun koirakohtaamiset tapahtuvat Romeon ollessa irti. Korvat ovat nyt muutakin kuin koristeena. Luonteeseen kastrointi on tehnyt todella hyvää, kun taas samaa ei voi sanoa Romeon turkista, joka meni kerrasta pilalle. Karvanlähtöä ei ole tullut kastroinnin jälkeen enää ollenkaan. Turkki huopaantuu ja takkuuntuu ihan ihosta, eikä siihen auta harjaus tai edes sakset. Kevällä täytyy ajella koko turkki.

Veteraani voi nyt kuitenkin hyvin ja toivotaan, että hyviä vuosia olisi vielä paljon edessä. Romeon kohdalla sanonta, holsku vaan paranee vanhetessaan, pitänee hyvin paikkaansa.

Mooren vuosi

Mooren vuosi 2018 on ollut yksi sen parhaista vuosista aikoihin. Marraskuussa juhlittiin Mooren 12-vuotis syntymäpäiviä ja juhlakalu oli oikein virkeä. Eläinlääkäriä ei ole tarvittu koko vuonna muuta kuin kontrollikäynneillä. Lenkeille lähdetään lähes aina ilosta murraten ja lenkit kuljetaan rauhassa jokainen heinänkorsi huolellisesti nuuskien. Ruoka maistuu ja ruoan jälkeen parta putsataan mattoon ja kellitään. Kipujakaan ei tunnu olevan. Joskus öisin pissaa tulee alle, mutta onneksi nuo yöt ovat olleet vielä hyvin satunnaisia.

Moore osaa myös ns. keskustella videopuheluita ikävöimälleen pojalleni, joka opiskelee parhaillaan Yhdysvalloissa. Moore haukkuu ja ulvoo puhelimeen, kun taas paimenet eivät reagoi videopuheluihin millään tavalla. Skottifoorumillakin tästä keskusteltiin ja skoteilla kuuluu olevan ihan tapana reagoida näin. Tämäkin taas todistaa sen, että skotit ovat paimenia fiksumpia... 😉

Nyt uskallan jo varovasti iloita siitä, että Moorekin saa vielä nähdä poikani, joka on tulossa jouluksi kotiin. Noilla kahdella on ollut aina hyvin läheinen suhde ja poika kuuluu ehdottomasti Mooren tärkeimpiin ihmisiin. Tuskin maltamme odottaa!

---

Vuoteen mahtuu myös muutamia oikein hyviä ja antoisia koulutuksia. Tammikussa käytiin Tampereella Juha Korrin viettiseminaarissa, heinäkuussa Reija Niemisen hakukoulutuksessa ja myöhemmin loppukesästä vielä Reija Niemisen tottiskoulutuksessa. Kaikissa koulutuksissa oltiin koirakkopaikoilla. Paljon hyviä vinkkejä saatiin mm. tuohon Myyn ääntelyyn ja näitä oppeja on sitten työstetty enemmän ja vähemmän koko vuoden ajan. Sama teema jatkuu koulutuksessa edelleen.

Kuvat Tanja K. 

Ensi vuodelle meillä kaikilla on sama yhteinen tavoite. Se, että pysytään elossa ja terveinä. 💝