maanantai 4. syyskuuta 2017

Agilityn Piirinmestaruuskisat

Käytiin aksaamassa Myyn kanssa Jatin järjestämissä Pm-kisoissa. Tällä treenimäärällä ei todellakaan ollut mitään tulostavoitteita. Motivaation herättely noin ylipäätään aksaan on nyt ollut niin työn alla, että päätin koittaa ihan ex tempore lainaohjaajaa siinä vaiheessa kun mahdollisuudet Pm-tavoitteluun olivat meidän osalta ohi. Päätökseen vaikutti ihan vaan se, että paikalla sattui olemaan meidän oma, ihana Aino-koutsi, joka on koutsannut meitä agissa jo parisen vuotta. Hän, jos kuka tuntee Myyn kuin omat taskunsa. Olen aina tykännyt Ainon rohkeasta tavasta ohjata koiraa, joten halusin nähdä miltä meno näyttää Myyn kanssa ja millaisia ohjauskuvioita ja vedätyksiä Myy kestää.

Piirinmestaruudet ratkottiin kahdelta ensimmäiseltä radalta yhteistulosten perusteella. Tuomarina PM-radoilla toimi Jari Helin ja viimeinen rata oli Sisko Pulkkisen tuomaroima. Ekan Pm-radan (hyppäri) ohjasin itse. Ei rata huono ollut, mutta en vaan ehtinyt. Melkein loppuun saakka oltiin vitosessa kiinni, mutta sitten putken väärä pää imaisi. Kahdelle viimeiselle radalle puikkoihin tarttui sitten Aino, joka ei siis koskaan ole Myyn kanssa treenannut kisaamisesta puhumattakaan. Muistuttelin lämppäalueella joitakin Myyn käskyjä ja sitten vaan katsomoon jännittämään. Jännitin muuten varmaan enemmän radan ulkopuolella kuin mitä koskaan radalla! Ainohan veti ihan superhienosti molemmat radat! Puomin ylösmenokontaktia vaille tekivät tuplanollan... Oli jännä katsoa miten Myy kesti rohkeampaa viemistä ja varmaan vauhtiakin Aino saisi ajan kanssa Myyhyn enemmän. Nyt etenemässä eroa ei vielä ollut. Puomi oli ekalla radalla hidas, mutta toisella radalla jo paljon parempi. Oma luottamus Myyn osaamiseen kyllä kasvoi katsomon puolella, joten kyllä tästä jonkilaista buustia varmasti meidänkin tekemiseen saatiin. Päivän saldoksi siis hyl, 0 (sij. 6/27) ja 5 rv. (sij.7/27) Kiitos Ainolle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti