lauantai 15. huhtikuuta 2017

Merkintä kisakirjaan pääsiäiskisoista!

Pääsiäisenä käytiin Myyn kanssa kisaamassa oman seuran agilitykisoissa. Parin päivän aikana urakoitiin peräti seitsemän rataa, joista kolme oli hyppäriä ja loput agilityratoja. Saaliiksi saatiin yksi nolla, kaksi vitosta ja neljä hylkyrataa. Pientä säätöä siellä täällä. Etenemä ei ole kovin kummoinen, mutta näyttää ja tuntuu kovastikin siltä, että vauhtiakin alkaa tulla kun varmuus ja osaaminen kasvavat myös kolmosten radoille. Eniten tällä hetkellä nyppii omat huonot juoksulinjat, josta muistutus karulla tavalla perjantaina, jolloin Myy teki puhtaan radan, mutta törmäilyn takia siitä tuomittiin vitonen. Pitäisi myös taistella tilanteet loppuun saakka. Enemmän olisi tehtävissä. Kaikkinensa radoista jäi kivat fiilikset ja Myyn tekemiseen olen erittäin tyytyväinen.

Tuomareina molempina päivinä toimivat Petteri Kerminen ja Anders Virtanen.

A-hyppäri


Hyl. Putken väärä pää imaisi. Päivän huonoin rata. 

B-agilityrata


5 vp. Vaikea kulma, käännyin liian aikaisin, Myylle vähän hätä, kääntyi ilmassa ja rima alas. 

C-agilityrata


Puhdas rata, mutta ajauduin koiran juoksulinjalle, koiran kosketuksesta 5 vp. Tein niiston siivekkeen eri puolelta mistä olin sen ajatellut tekevän ja tämä sotki omat ohjauskuviot loppuradalta.

D-hyppäri


Hyl. Yhden takaakierron hyppäsi edestä.

G-agilityrata



0-rata, vaikka tässäkin törmäilyä putkella kun ei vaan ehi... sij. 6/31

F-agilityrata



Hyl. Tällä radalla onnistumisella olisi voinut saada jopa melko "helpon" sertin kun nollia ei tullut kuin kaksi! Alkuradan hypyt ennen puomia tuottivat suurimmalle osalle ohjaajia isoja vaikeuksia. Niin myös meille, muuten rata oli helppo.

Ehr-hyppäri (ei videota)

hyl. Putken väärä pää imaisi keppejen jälkeen.


Maailman paras kisakaveri. 💝

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti