Syksy on taas täällä pimenevine iltoineen ja aamuineen. Syyskuu on ehdottomasti lempikuukauteni jos ei vaan sada ihan törkeen paljon. Ilmat viilenevät juuri sopivasti ja aamut alkavat olla raikkaita. Koiratkin nauttivat ja mesälenkkejä tähän aikaan vuodesta ei voita mikään. Hirvikärpäsiä tietty on, mutta ne nyt vaan kuuluvat asiaan. Pari tuttua on, jotka eivät liiku metsässä tähän aikaan vuodesta ihan vaan hirvikärpästen tähden! Heille ei voisi suositella ainakaan mejää... :) Hirvikärpäsiin oikeesti kyllä siedättyy, eivätkä ne menoa haittaa. Ikävää tähän aikaan vuodesta on sitten se, että treeneistä saa taas ajella usein kotiin säkkipimeässä. Hakutreenit siirtyvät pian pelkästään viikonloppuun kun arki-illoista pitää luopua pimeyden tähden. Agitreenit loppuvat nyt jo noin klo 21.30, joka on kyllä mukavaa kun vuoden ajan ne ovat loppuneet klo 22 tai usein vähän yli... Uusi agijakso alkoi nyt sitten uudella kokoonpanolla ja muutenkin vähän uudet tuulet puhaltavat. Myystä olisi tarkoitus kaivaa viettiä lisää ja pysyä silti siellä hyvällä toiminta-alueella. Luulen, että kivituhkapohjakin auttaa asiaa jonkin verran kun koiran on nyt mukava juosta lujaa. Ratapiirros näytti tältä. (kuva) Palkattiin kontakteilta ja keppejen jälkeen. Leikitin Myytä ensin ja jäi hyvällä ilmeellä lähtöön. Varsinkin kolmosissa olen nähnyt ihan hirveesti lähdössä pysymisongelmia, joten tätä seuraan tarkasti. Pienintäkään liikahdusta en tule hyväksymään. Toisaalta Myy on kyllä liian kiltti lähteäkseen ilman lupaa... Putken pimeät päät eivät tuottaneet ongelmaa. Kepeille vienti putkelta ei ekalla onnistunut. Täytyy muistaa ohjata enemmän myös kädellä, jos kulma on noin haastava kuten se tällä radalla oli. Palkattiin kepeiltä. Hyvä treeni ja Myy teki hyvällä vireellä.
On se jännä juttu, mutta yleensä siinä vaiheessa kun nuorin koira on täyttänyt kolme vuotta - on jo lähempänä neljää!, alkaa itselläni ajatuksentasolla jonkinasteinen koirakuume. Ehkä vähän yllättäin - niin on käynyt nytkin, vaikka seuraavaa koiraa ei ole tähän talouteen hetkeen vielä tulossa. Malinois- tai tervu-uros ovat ajatuksen tasolla kärkisijoilla tällä hetkellä, mutta toisaalta jokin "helppo" rotukin miellyttäisi. Helppoina rotuna itselleni näen pitkisholskun tai käyttölinjaisen lapukan. Pitkisholsku tulisi kyllä ihan puhtaasti seurakoiraksi jonkun toisen harrastuskoiran rinnalle tai sitten yrittäisin saada siitä itselleni agikoiran... Lapukan kanssa palattaisiin tietenkin ensisijaisesti mejään, jota myönnän vähän ikävöiväni. Karkkariholsku on ikuisuushaave, mutta tuskin sitä koskaan kuitenkaan tulee, kun se on kuitenkin turkkirotu ja seuraavsta koirastani toivon mahdollisimman vähä karvaisen, koska turkin harjaaminenkin tahtoo aina unohtua. Belgianpaimenkoira on rotuna se, jossa tulen pysymään niin kauan kuin haluan ja jaksan koiraurheilla pk-lajeissa. Aika monella tutulla on jo pentu kasvamassa kun edellinen on kolmevuotias, mutta itsestäni tuntuisi jotenkin tosi työläältä aloittaa nyt pennun kanssa. Onneksi ei ole mihinkään kiire kun Myyn kanssa saa täysipainoisesti treenata. Nyt on oikeastaan aika ihannetila saada treenata vaan yhtä koiraa. Näin on just hyvä, vaikka haaveita pitää olla. Mooren voinnistakin pitää kertoa sen verran, että Moore nauttii syksystä iloisena ja virkeänä koiravanhuksena. :) Ehkä me vielä juhlitaan pyöreitäkin. Ainakin tällä hetkellä usko tuohon on vahva. Pakko julkaista Mooresta vielä tämä kuva, vaikka se ei tuossa turkkinsa puolesta kovin edustava olekaan. Mooren katseessa on vaan sitä jotakin ja näyttää kuin se hymyilisi. Oli tuona hetkellä niin onnellinen kun sai olla tottiskentällä toisten mukana. sydänsydänsydän. Kuvanoton jälkeen Moore on päässyt trimmiinkin ja on taas tätä nykyä siisti poika.
Syksy on taas täällä pimenevine iltoineen ja aamuineen. Syyskuu on ehdottomasti lempikuukauteni jos ei vaan sada ihan törkeen paljon. Ilmat viilenevät juuri sopivasti ja aamut alkavat olla raikkaita. Koiratkin nauttivat ja mesälenkkejä tähän aikaan vuodesta ei voita mikään. Hirvikärpäsiä tietty on, mutta ne nyt vaan kuuluvat asiaan. Pari tuttua on, jotka eivät liiku metsässä tähän aikaan vuodesta ihan vaan hirvikärpästen tähden! Heille ei voisi suositella ainakaan mejää... :) Hirvikärpäsiin oikeesti kyllä siedättyy, eivätkä ne menoa haittaa. Ikävää tähän aikaan vuodesta on sitten se, että treeneistä saa taas ajella usein kotiin säkkipimeässä. Hakutreenit siirtyvät pian pelkästään viikonloppuun kun arki-illoista pitää luopua pimeyden tähden. Agitreenit loppuvat nyt jo noin klo 21.30, joka on kyllä mukavaa kun vuoden ajan ne ovat loppuneet klo 22 tai usein vähän yli... Uusi agijakso alkoi nyt sitten uudella kokoonpanolla ja muutenkin vähän uudet tuulet puhaltavat. Myystä olisi tarkoitus kaivaa viettiä lisää ja pysyä silti siellä hyvällä toiminta-alueella. Luulen, että kivituhkapohjakin auttaa asiaa jonkin verran kun koiran on nyt mukava juosta lujaa. Ratapiirros näytti tältä. (kuva) Palkattiin kontakteilta ja keppejen jälkeen. Leikitin Myytä ensin ja jäi hyvällä ilmeellä lähtöön. Varsinkin kolmosissa olen nähnyt ihan hirveesti lähdössä pysymisongelmia, joten tätä seuraan tarkasti. Pienintäkään liikahdusta en tule hyväksymään. Toisaalta Myy on kyllä liian kiltti lähteäkseen ilman lupaa... Putken pimeät päät eivät tuottaneet ongelmaa. Kepeille vienti putkelta ei ekalla onnistunut. Täytyy muistaa ohjata enemmän myös kädellä, jos kulma on noin haastava kuten se tällä radalla oli. Palkattiin kepeiltä. Hyvä treeni ja Myy teki hyvällä vireellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti