Lauantain hakutreeneissä treenikaverit suunnittelivat Myylle kokeenomaisen treenin. Hakuradan pituus oli 100 metriä, piilossa kolme maalimiestä, eikä tietty hajuakaan siitä miten ukot oli maastoon sijoiteltu. Erilainen fiilis kun treeneissä yleensä. Piti yrittää luottaa koiraan ja toivoa, ettei se ainakaan pudottele rullaa tai säädä muutakaan ja kellokin käy.
Alussa ajattelin jakaa radan karkeasti niin, että kolme pistoa puolelleen, mutta loppua kohden pistot lisääntyivät kun maasto kävi peitteisemmäksi. Ehkä viisi pistoa puolelleen voisi olla ok, toki maaston mukaan. Kaksi maalimiestä nousi seitsemässä minuutissa ja kolmas maalimies menikin sitten jo yliajalle. Näytölle vienteihin en ollut tyytyväinen. Vielä hetki sitten näytölle viennit olivat suoria ja voimakkaita, mutta nyt mentiin pienten mutkien kautta. Ei nyt mitenkään pahasti, mutta ääniavut otetaan seuraaviin treeneihin. Kaksi ukkoa, eli kokeessa tarvittava määrä nousi, joten siltä osin ihan tyytyväinen.
Viikonloppuna myös tottisteltiin. Myylle ampumista paikkamakuussa ja kentällä paljon vieraita koiria. Eteenmenon loppuasento on nyt työnalla. Takaperin ketjutus videolla. Onko tuossa sitten vaarana epävarmasti etenevä koira, kun jää odottamaan käskyä jo heti lähdettyään? Arjessa maahanmenoa kauempaa vai mikä olisi hyvä? Vinkkejä?
Tässä tottisvideota viikonlopulta:
Ja lopuksi kaikille teille, joita askarruttaa Mooren vointi. Kyynelten läpi kun kirjoittaa, niin pienet kirjoitusvirheet sallittakoon. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti