lauantai 17. tammikuuta 2015

Kisakeinu

Keskiviikkona ensin tunnin lämppärilenkki jäällä, josta matka jatkui hallille. Käytiin Myyn kanssa tekemässä puomia, loppusuoraa, kisakeinua ja A.ta.
  • Ennen puomille menoa hyppy ja kaarroksella vienti puomille. Meni ihan ok, mutta toisella viennillä loikkasi puomille vähän vinosti, joten tarkkana saa olla. Ehkä jokin koske-käsky täytyy sille kuitenkin opettaa tulevaisuutta ajatellen. 
  • Loppusuoraa piti alkuun palautella mieliin, kun sitä ei olla päästy hetkeen tekemään. Toimi hyvin kun hoksasi mikä oli homman nimi. 
  • A:lla teki upeat kontaktit, vaikka itse juoksin reilusti esteen ohi! 
  • Jatin kisakeinua tehtiin ensimmäistä kertaa ja vaikka keinu onkin profiililtaan erilainen kuin millä ollaan aiemmin harjoiteltu, hienosti Myy teki. Kisakeinu oli se viimeinen este sille, että kisaamaan voi nyt luottavaisin mielin mennä. Koira osaa ainakin teknisesti kaikki esteet. Eihän Myy vielä läheskään valmis kisakoira ole, mutta saa ainakin hyvää kokemusta kisatilanteesta ja isolta radalta. 
Hallilta jäähdyttelylenkille kotijäälle koko lauman voimin ja olihan taas väsynyttä väkeä illalla. :)

Perjantaina oli haku Jatin uudelle koulutusjaksolle. Ollaan treenattu nyt Jatko2-ryhmässä. Ryhmämme koutsi olivat sitä mieltä, että Myyn kanssa voisi hakea 1 lk:n ryhmään möllejen sijaan, joten haku meni sinne. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti