maanantai 19. tammikuuta 2015

Beehoota ja häiriöö...



Sunnuntaiaamu aloitettiin lauantain tavoin pitkällä jäälenkillä. Koirat juoksivat taas niin, ettei riemulla rajaa... : p. Niistä on vaan niin supersiistiä ajaa lentoon jäällä istuvia lintuparvia. :) Ei voi kun katsoa ja nauraa - niin varmaan nauraa linnutkin.


Lämmin nollakeli innosti tottistelemaan, joten iltapäivällä Myylle bh-treeniä holskuporukan kanssa. Saatiin matkaseuraksi Nelli-holsku ja Bella-collie omistajineen. Kolmikko matkasi samassa autossa hienosti ja ihan hiljaa, vaikka koirat eivät aiemmin olleet toisiaan tavanneet. :)

Suunnitelma oli tehdä vähän kokeenomaisempi treeni. Ilmoittautuminen toisen koiran parina, seuraaminen (palkka piilossa), paikkamakuu toisen koiran tehdessä, henkilöryhmä, bh-jäävät ja luoksetulo (vauhti-). Nykyään pyrin siihen, että teen aina treenisuunnitelman ennalta. Voin suositella muillekin! Tulee mietittyä ennalta mitä treeniltä haluaa ja mikä on tavoite.

Vieraat ihmiset piti tietenkin hyödyntää mahdollisimman hyvin. Jännä sinällään, että ihmiset ovat Myylle selvästi suurempi haaste kuin vieraat koirat. Toteutuksen osalta suunnitelmaa piti muuttaa siltä osin, ettei luoksetuloja voinut ottaa parkkiksen jäisyyden takia ja kokeenomaisuuden sijaan palkkasin sitten kuitenkin enemmän kun häiriötreenejä ei olla aikoihin päästy tekemään.
  • Ilmoittautuminen toisen koiran parina: Myy ei ottanut häiriötä paristaan Bella-colliesta, kontakti pysyi.  
  • Seuraaminen: tehtiin vaan lyhyttä pätkää pihan jäisyyden takia. Palkka oli piilossa, kontakti säilyi. 
  • Henkilöryhmä: Alussa oli vaikea olla rakastamatta edes hyvin pikaisesti. Myyn ihmisrakkaus on pienimuotoinen haaste, koska se niin mielelellään edes vähän rakastaisi. Muistui sitten mieleen miten pitikään mennä ja tämän jälkeen kontakti pysyi. 
  • Bh-jäävät: istumisessa läjähti nätisti maahan... Muuten ok.  
  • Paikkamakuu bh-tyyliin: (aika ei ollut kovin pitkä, jokunen minuutti, koska ei viitsi makuuttaa kylmässä maassa) Yllätyin miten hienosti Myy oli kun tätä ei olla paljoakaan treenattu! Ei ollut aikeissa nousta missään vaiheessa, vaikka tarkkaavaisena toisen koiran tekemistä katseli. Nelli-holsku teki Myyn edessä mm. luoksetuloa ja leikki omistajansa kanssa pallolla. Parasta kuitenkin oli, ettei Myy reagoinut millään tavalla K:n käskyihin. Luoksetulo-käsky oli se tietty jänskin. Lisäsin vielä vähän vaikeuskerrointa ja pyysin K:ta leikittämään ja ilakoimaan oikein äänekkäästi Nellin kanssa. Hyvin pikku kettu pysyi ja pääsin sen ruhtinaallisesti palkkaamaan. :)
Lopuksi häiriötreeniä, jossa Myy oli sivulla perusasennossa. A ja P yrittivät saada koiran huomion puoleensa erilaisin keinoin mm. taputtamalla käsiään, heiluttelemalla lelua koiran edessä jne. Ää-ä-äänellä koiralle merkki kontaktin kadotessa. Korjatessa kehuminen ja palkka. Myy teki parhaansa pysyen koko ajan perusasennossa. Kontakti sen sijaan putoili hyvästä yrityksestä huolimatta ja kun P kaivoi esiin vinkuvan patukan, Myyn katse suorastaan jäätyi eteenpäin. : D Oikein loistavaa häiriötreeniä ja tätä ehdottomasti lisää. Oli puhetta, josko saisi jostain lämpimän hallin helmikuulle, niin ei tarvitsisi ulkona palella. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti