perjantai 15. elokuuta 2014

Lisää jälkeilyä

Arki töineen taas alkanut. Sunnuntaina MV-tulosten seuraamisen lisäksi tehtiin Myylle taas metsäjälki neljällä kepillä ja muutamat tapahtumat tuli kuvattua. Edelleen Myy kävelisi helposti/mielellään keppejen yli, joten joudun jarruttelemaan kepeillä. Vaarana, että yhdistää jarruttelun keppikohtaan? Hmm.



Maanantaina ja tiistaina lenkkejen lisäksi ei tehty mitään kummempaa. Kuuman kesän ja Myyn steriloinnin jälkeen kuntoa kasvatellaan taas pikku hiljaa koko lauman voimin. Mukavaa taas lenkkeillä kun ilmat ovat vähän viilenneet.

Keskiviikkona Myyn kanssa jo vähän tottista. Seuraamista, eteentuloa ja jäävejä. Tauonkin aikaa asiat ovat menneet eteenpäin. Maahanmeno ja eteentulo aika kivoja, eikä seuraaminenkaan huonoa ollut. Pomppuja tuli taas, eli sitä Myyn normisettiä.

Torstaina Romeon agin ohjattujen viimeinen kerta. Ohjatut lopetettiin ryhmän Röllikisoihin. Kiva rata ja mukavaa tekemistä Romeolta. Ensimmäisellä radalla selvä ohjausvirhe, joka kostautui putken väärällä päällä. Muutamia ahaa-elämyksiä tuli tänäänkin. Putkelle vientejä ei enää jatkossa ns. keskeltä putkea, vaan aina ohjaus reilusti halutusta päästä ulospäin. Vähän haikea fiilis kun ohjatut nyt jäivät Romeolta, mutta hallilla pyritään käymään säännöllisesti, jotta tuntuma ja kisakunto säilyy. Kiitos kouluttaja Tiinalle, jonka ryhmässä ollaan tämä viimeinen vuosi Romeon kanssa treenattu! Olen ollut kyllä tyytyväinen koulutukseen. Opittu on vuoden aikana paljon ja edistymistä on tapahtunut.

Viikonloppu vietetään taas toisenlaisissa kuvioissa. On aika valjastaa Sir Moore jäljestysvaljaisiin ja se jos mikä on aina yhtä mielenkiintoista ja hienoa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti