keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ilman käsiä ja Myyn läpivalaisu

Huh, mikä tiistai. Heräsin viideltä, vaikka kello soi vasta puoli kuusi. Tunnin lenkki koirien kanssa. Töissä lähes 9 tuntia, josta suoraan hallille. Siellä ensin lämmittelylenkki Romeon kanssa, radan rakennusta ja kun viimein päästiin itse asiaan, oli puhti jo pois. Kaiken kukkuraksi tiistain treeneissä oli vielä aiheena ilman käsiä ohjaus. Tällaiselle joka suuntaan huitojalle, aihe tuntui etukäteen käsittämättömältä, mutta treenejen jälkeen ajatus oli jo toinen. Hyvin ne koirat kulkee ilman käsiäkin.

Rata näytti tältä ja se mentiin siis ilman käsiohjausta. 



Alku ratai hyvin. Eka ongelma tuli vitos esteellä ja törmäiltiin Romeon kanssa samalla juoksulinjalla. Oma vauhti ei riittänyt alkuunkaan suoralta putkelta seuraavalle putkelle. Romeo ehti mennä väärään päähän putkea. Putkijarrun opettamattomuus näkyi 10 putkelta tultaessa, joten Romeo lukitsi putkelta näkyvän vitosesteen ja hyppäsi sen 11-esteen sijaan... Osissa tehtiin ja kivaa kaikesta huolimatta oli, vaikka väsy painoi.

Viereinen kenttä oli tyhjä, joten kävin tekemässä keppejä ja kontakteja sekä vähän tokoakin. Kepit kolme kertaa ok oikealta puolelta. Vasemmalta toiseksi viimeisestä välistä ulos kerran, korjatessa hienosti. Ihan pientä epävarmuutta vielä kepeillä on vasemmalta ohjatessa. Hyvää on vauhti, jota on tullut paljon lisää.. Aa.n kontakteillakaan ei mitään suurta ongelmaa. Kontaktit pääsääntöisesti hyvin, yksi valuminen vauhdin takia.

Sitten se toko. Kaukot ihan jees (i-m). Ilme tosi kiva, tekee häntä heiluen. Noudon luovutuskin saatiin sujumaan. Romeo pitää perusasennossa kapulaa suussaan jo jonkin aikaa, joten nyt vielä tähän kestoa ja se on siinä. :) Seuraamiseen tullut edistämistä innon myötä. Tätyy rikkoa linjaa; tehdä paljon vasemmalle käännöksiä, rytmin vaihdoksia jne. Tokoestettä ei olla tehty (avo) ollenkaan, joten sen voisi ottaa työn alle. Ei tuo avo enää paljoa tarvitsisi, kun vaan jaksaisi vähän panostaa. :)

***
Keskiviikkona Myylle oli aika luustokuvaukseen >> Hiskimäen Eläinsairaalaan Äänekoskelle. Myy kuvattiin kallosta häntään sekä otettiin viralliset lonkka- ja kyynärkuvat. Eläinlääkärinä toimi kehuttu Tytti Harjuhahto.

Rauhoittua Myy ei halunnut. Heilutteli vaan häntäänsä ja pysyi pystyssä viimeiseen asti. Onneksi henkilökunta oli ymmärtäväistä ja lisälääkkeen sijaan meidät laitettiin pimeään huoneeseen ja hoitaja (hänkin belgin omistaja) sanoi, että saa nähdä kuka teistä nukkuu ensin... :)

Yhtään ei väsytä... 
Kaikki oli kunnossa selän, lonkkien ja kyynärtenkin osalta, joten ihan tosi, tosi tyytyväinen täytyy olla! :) Ihan huikeeta, mulla on toinen terve harrastuskoira! Mitään traumaan viittaavaa ei luustosta löytynyt, joten osteopaatille vaan aikaa varaamaan, jotta lukot saadaan availtua ja ranka kuntoon.

Ennen herätettä alkoi taas häntä hakata lattiaan..Voi Myy, kyllä onkin hyvä mieli. :) Kaikki kuvat sain mukaan cd:lle, joten laittelen niitä jossain vaiheessa.

2 kommenttia: