lauantai 18. tammikuuta 2014

Leikki kehittyy

Kirpakat pakkaset ovat tulleet ja kuten aika usein talveen on kuulunut, Jyväskylän alueella on ollut liikkeellä taas kennelyskää. Jatin hallilla käyvistä koirista useita on sairastunut, joten mm. ohjatut agitreenit peruttiin viime tiistailta. Hallilla en ole käynyt nyt sitten vähään aikaan, josko sitä pian taas uskaltaisi sinnekin mennä. Hiljaiseloa ollaan lähinnä vietelty.

Pakkaspäivän viettoa

Tänäänkin pakkasta oli -17 ja kävin lyhyesti Myyn kanssa tottistelmassa Muuramen Hiekkarinteen kentällä. Tehtiin sitä tuttua perussettiä; perusasentoa, istumista, seisomista ja tietty paljon leikkiä. Hyvää tekemistä Myyltä kaikkinensa ja suukin pysyi kiinni koko ajan.

Käydystä viettiseminaarista on ollut paljon apua leikittämiseen. Olen ollut tarkkana siitä, etten kuormita koiraa yhtään kumartumalla sen ylle. Pyrin olemaan myös entistä passiivisempi ja annan koiran tehdä "työt". Leikitän Myytä myös enemmän kylki siihen päin ja usein myös vähän takakenossa ja annan Myyn voittaa paljon. Tavoitteena leikissä on, että saan Myyn hyppäämään vasten lelu suussa, jotta lelua ei tarvitse yhtään kalastella. Yhä enemmän se tarjoaakin tuota vasten hyppyä itse, joten kovasti ollaan edistytty tässä alkuajoista. Tuo kuormittaminen on sinällään mielenkiintoinen juttu, koska jos vähänkään kallistaa kroppaa takakenoon, Myy hyppää vasten lelu suussa. Jos taas seisoo suorassa tai vähänkään etukumarassa, se ei sitä tee. Myös luopumista/irrotuksia on tehty paljon, eli Myy saa patukan itselleen, kun siitä ensin luopuu. Tämä sujuu hienosti, eikä käskyn jälkeistä hamuamista enää ole.

Tehtiin myös eteenmeno pitkän kentän toiselle laidalle. Kaukana olevaa patukkaa ei juuri lumella näkynyt ja oli mielessä, että näinköhän Myy lähteekään suoraan, mutta mitä vielä! Eteenlähetyksellä lähti kuin ohjus lumi pöllyten suoraan patukalle. Patukka suussa laukkasi myös yhtä lujaa takaisin ja suoraan mua vasten hypäten! Näytti muuten aika hurjalta kun tiesin, että syliinhän se sieltä tulee. : D Oli kyllä hyvän näköistä tekemistä!


Myy lähtee helmikuussa Kajaaniin seuraamaan valatilaisuutta ja oikeastaan tätäkin varten ostin sille Hurtan talvimanttelin. Jos pakkanen on näin kova, täytyy heittää vielä Romeon Botti tuohon päälle, niin ei tule Myyllekään vilu ulkona seisoskellessa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti