perjantai 6. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Vuosi alkaa olla kisojen ja kokeiden suhteen takanapäin ja on aika tehdä jo perinteinen yhteenveto vuoden tapahtumista.

Tavotteet Romeon vuodelle olivat seuraavat:
  • TK1, mahdollisesti TK2 
  • BH (ensin TK1 tehtynä)
  • Agissa olisi kiva korkata joskus loppuvuodesta viralliset kisat, mutta A-luokan hullun kanssa on vielä paljon tekemistä hallinnan osalta. Keinu ja kepit olisi tavoitteena saada kuntoon talven aikana, jos vaan ehtii hallille riittävästi harjoittelemaan.
  • Näyttelyissä ei tulla enää ensi vuonna käymään, ei edes erkkarissa. Ne eivät ole oikein mun juttu...  
  • Mejäkokeitakaan ei ehkä suunnitteilla ensi vuodelle, mutta voipi olla, että lumien sulettua mieli palaa taas tähän lajiin. 
  • Ennen kaikkea toivotaan, että pysytään kaikki terveinä ja saadaan lauma toimimaan yhtä hyvin kuin tähänkin asti uudella mahdollisella kokoonpanolla." 
Näin sitten kävi:

Tammikuussa aloitettiin tokokokeella, joka olikin Romeon tähän astisista tokokokeista paras ja saatiin alosta se toinen ykköstulos. Tämän jälkeen tokoura hieman takkuili ja TK1:een tarvittava kolmas ykkönen tuli vasta loppuvuonna. Koulutustunnus TK1 kuitenkin saavutettiin. Avon liikkeet olisivat lähes kasassa, mutta pitäisi jaksaa hioa ne vielä ihan loppuun saakka.



Maaliskuussa käytiin BH-kokeessa. Romeon vire oli läpi testin matala ja varsinkin kun arpa heitti meille ensin paikkamakuun, en saanut koiraa enää nousemaan riittävästi pitkään seuraamiskaavioon, eikä koe mennyt tottiksen osalta läpi. Ajankohta kokeelle oli huono, Myy oli tullut meille viikkoa ennen koetta ja lauma oli pennusta vielä sekaisin. Päätin kuitenkin, että koska pk-puolelle ei meillä Romeon kanssa tavoitteita ole, uusintakokeeseen emme ole - ainakaan toistaiseksi - menossa.

Toukokuussa Romeon Rauha pentu sai vielä uuden tittelin - kaikkien muiden titteleiden lisäksi - Rauhasta tuli myös Juniori Maailman Voittaja 2013. Hollannin Wellus-poika valittiin Saksassa mm. Juniori Voittajaksi, joten hienoa näyttelyuraa Romeon pennut tekevät. Wellus harrastaa isänsä tavoin verijälkeä ja Welluksen agilitydebyytti on myös ihan näinä päivinä. Rauhalla on ollut kainalossa revähdys, joten agia on nyt tauolla.


Agikisoihin uskaltauduttiin vasta vuoden lopussa ja kisojen myötä into lajiin vaan moninkertaistui, joten jatkossa agi tulee saamaan yhä suuremman roolin meidän lajina.



Näytelmissä emme käyneet koko vuoden aikana, eli tältä osin pysyimme tavoitteissamme. :)


Mejästä emme malttaneet luopua, kuten vähän etukäteen arvelinkin... Romeolla oli kesän aikana kaksi mejäkoetta, joista toisesta tuli ykköstulos ja toisesta kolmonen lintujen tähden. Hienoimmasta mejätuloksesta - ja samalla vuoden upeimmasta yllätyksestä - vastasi kuitenkin Moore, joka nappasi mejämestaruushopeaa Terriereiden mejämestaruuskokeesta samoilla pisteillä mejämestarin kanssa!



Terveyspuolella ei mitään uutta ilmennyt. Lauma jatkoi terveenä eteenpäin ja eläinlääkäärissä ei tarvinnut vuoden aikana juuri vierailla. Mitä nyt Myyltä käytiin poistattamassa yksi katkennut maitokulmuri. Ensi vuoden alkuun on luvassa lisää virallisia tutkimuksia, jotka koskevat jo sitten Myytä. Myyltä kuvataan vuoden vaihteen jälkeen selkä, lonkat ja kyynärät pentueen joukkotarkin yhteydessä

Suuri juttu tänä vuonna oli siis myös pikku Myyn tulo laumaan maaliskuussa.


Myy on osittautunut hyvin paljon odottamani kaltaiseksi koiraksi  ja sen kanssa on ollut mukava aloitella harrastuspuuhia. Myyllekin oli tavoitteensa. :) Tavoitteena oli tehdä huolella pohjia Myyn tulevaisuuden lajeihin.



  • Tottiksessa/tokossa on tehty perusasentoa, seuraamista, maahanmenoja, istumista, seisomista, luoksetuloja, noutoa jne. Kestoa on lisätty ja kättä häivytetty vähitellen pois.


    • Esineruutua ollaan treenattu myös ja Myy hakee ruudusta kolme esinettä, jotka luovuttaa käteen.
    • Jälkiä tehtiin kesän aikana 20 kpl. Jäljet olivat suurimmaksi osaksi peltojälkiä ja n. reilu 100 metrisiä.

    • Haussa Myyn kanssa on tehty paljon hajunhakua ja tuulitreenejä. 

    • Vepessä on tehty viime kesänä esineen vientiä, -tuontia, veneestä hyppyä, hukkuvan pelastusta ja veneen hakua. 

    Kaikissa yllämainituissa asioissa Myy on edistynyt hienosti - sillä on ihan huippu asenne - ja se on ollut hyvin nopea oppimaan!

    Vuosi on ollut hyvä, vaikka kaikkia asetettuja tavoitteita ei saavutettukaan. Paljon on opittu ja isoja kynnyksiä ylitetty. Yksi kynnys oli ehdottomasti agikisojen korkkaus. Romeo tuntuu olevan nyt parhaimmillaan harrastuksia ja kisoja ajatellen ja sen kanssa on mukava kisata.

    Se Suurin juttu tänä vuonna on kuitenkin mejämestaruushopean saavuttaminen! Moore näytti paimenille, että ei sekään tässä talossa mikään sohvaperuna ole, vaan ihan varteenotettava harrastuskoira. :) Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja nyt vaan miettimään ensi vuoden tavoitteita!


    3 kommenttia:

    1. No entäs ne tavotteet ensi vuodelle? :)

      VastaaPoista
    2. Älä hättäile Laura! Ne ovat vielä mietinnässä... :)

      VastaaPoista
    3. Ai jaa, mä oon ajatellu että ne on yleensä samassa postauksessa. Edellisen kauden selitykset ja seuraavan suunnitelmat, mutta sama se kai :D

      VastaaPoista