sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Hakukoulutus

Tänään oli holskujen hakukoulutus Saviolla ja kouluttajana toimi  >> Sari Kärnä. Mukana oli viisi holskua; lyhytkarvat Älli ja Carma sekä pitkikset Ruka, Sieni ja Romeo.

Uutta asiaa tuli paljon ja ilman mitään muistiinpanovälineitä, koulutuksen anti jäänee valitettavasti suurimmalta osalta hataran muistini varaan, mutta tässä näitä asioita mitä ihan päällimmäiseksi jäi koulutuksesta mieleen.
Eli ensin Sari kertoi hausta paljon teoriaa, jonka jälkeen tallattiin ylläoleva hakualue vaakasuoraan (keskilinjan suuntaisesti) ja merkattiin numeroidut piilot ja -lähetyspaikat keskilinjalle.

Pääasiassa harjoittelimme näitä kolmea asiaa:

1. Risteily

  • Koira lähetetään ensimmäiselle maalimiehelle ja tämän jälkeen liikutaan keskilinjaa eteenpäin heti kun koira on lukinnut edellisen maalimiehen ja menossa tämän luo. Koiraa lähetetään keskilinjan molemmin puolin vuorotellen risteillen maalimieheltä toiselle. Koiraa ei oteta keskilinjalla erikseen haltuun, vaan annetaan koiran juosta suoraan keskilinjan yli seuraavalle maalimiehelle. 
  • Koko harjoituksen ajan, eli 10 maalimiehen etsimisen ajan, säilytetään koko ajan hyvin nopea tempo, ilman mitään taukoa tai pysähtelyä. Harjoituksen on tarkoitus tuoda koiralle intoa, sillä on koko ajan selvä päämäärä, lupa mennä lujaa ja samalla tarkoituksena on opettaa koira tekemään mahdollisimman suoria pistoja, eikä liikkumaan metsässä sinne tänne. 
Romeo ylittää keskilinjaa

Lähetys suoraan seuraavalle ukolle
  • Ohjaajan rintamasuunta kertoo koiralle menosuunnan ja antaa koiralle luvan mennä. Koiraa voi opettaa vaikka siihen, että kun ohjaaja on koiraan päin sen lähestyessä keskilinjaa, tulee sen jäädä ohjaajan luo. Kun taas silloin kun vartalon suunta on koirasta poispäin, koiralla on lupa juosta hidastamatta keskilinjan yli suoraan sinne minne ohjaaja katsoo. Tärkeintä olisi, että tämäkin olisi koiran kannalta mahdollisimman selkeätä, jotta koiran ei tarvitse arpoa mitä siltä milloinkin odotetaan, eikä esim. turhaan hidastella keskilinjalle tultaessa. 
  • Maalimiehen tehtävä on palkata koira ja tämän jälkeen maalimies passivoituu, eikä vastaa koiran tarpeeseen tulla enää huomioiduksi. Toivottavaa olisi, että koira oivaltaa ilman ohjaajan kutsua lähteä takaisin kohti keskilinjaa ja seuraavaa pistoa. 
Passivoitunut maalimies... pitäiskö tästä lähteä? 

Mä tästä sitten meen...


Menossa

Homma suoritettu
  • Ensimmäiset pistot ovat selvästi lyhyempiä, maalimies kuitenkin näkyvillä koko ajan kaikissa pistoissa. Pistot pidentyvät jokaisen maalimiehen myötä syvemmälle metsään, jolloin viimeiset pistot ovat n. 50 m.
  • Voidaan tehdä tyhjiä pistoja väliin, mutta aina niin, että tyhjät eivät koskaan ole peräkkäin samalla puolella, jotta koiralta ei mene usko löytää maalimies. 
  • Paras harjoitusmaasto tähän on iso aukio, harva metsä tms.
  • Maalimiehiä harjoitukseen ei tarvita kuin kaksi, jotka siirtyvät keskilinjan molemmin puolin koko ajan eteenpäin ja samalla myös vähän syvemmälle metsään. 
  • Risteilyllä saadaan aikaiseksi hyviä hakukoiria ja esim. meidän koirista jokainen koira piti harjoituksesta erittäin paljon.  
2. Ääniapu; taputus/koiran nimen kutsuminen

  • Harjoituksen tarkoituksena oli antaa koiralle mielikuva siitä missä maalimies on ääviavulla. 
  • Koiran katsoessa maalimiehen suuntaan, (apuohjaaja huutaa merkin milloin) huudetaan koiran nimi/taputus tms. Koiraa ei kuitenkaan vielä päästetä tämän jälkeen maalimiehelle, vaan mennään keskilinjan toiselle puolelle ja tehdään siellä sama toiselle pistolle, jonka jälkeen palataan myöhemmin tälle maalimiehelle jonne koira lähetetään. (olin itse maalimiehenä tässä harjoituksessa, joten tämä jäi vähän hataraksi muistikuvaksi) 
3. Hajunhaku
  • Alkuun koira käy yhdessä ohjaajan kanssa maalimiehen läheisyydessä niin lähellä, että koira saa maalimiehestä vainun ja paikantaa tämän. Tämän jälkeen koirakko palaa keskilinjalle ja koira päästetään maalimiehen luo. 
  • Sopii hyvin mm. motivoituneelle ja vietikkäälle koiralle. 
Muuta:
  • Tyhjiä pistoja voi ottaa jo mahdollisimman varhain mukaan treeneihin ja näin motivoida koira hakemaan myös tyhjiä. Ensin esim. yksi tyhjä väliin ja kun koira käy tarkastamassa piston ja kääntyy poispäin tullakseen ohjaajaa kohti, koiraa kehutaan. Tyhjään pistoon voi myös treenin päättää, jonka jälkeen koira palkataan hyvin ja saadaan se näin motivoitumaan myös tyhjistä pistoista. 
  • Mitä ilmaisuun tulee, niin pohjat haulle tulee olla hyvät sitä ennen. Ilmaisua voidaan ottaa pitkään erillisenä, eikä sitä tarvitse kiirehtiä maastoon ennen kuin etsintä on innokasta ja hyvin motivoitunutta.  Senkin jälkeen, esim. yksi rullan tuonti per/harjoitus ja lopputreeni taas pelkkää etsintää. 
  • Romeohan on palkattu hakutreeneissä yleensä aina wuballa taistellen. Tänään käytössä oli makupalat ja vasta viimeisellä maalimiehellä wubba. Alkuun vähän pelkäsin, että innostuuko Romeo riittävästi pelkistä nameista. Pelko oli kuitenkin turha. Laura sanoi metsästä tultua, että olisit voinut varoittaa, että se syö sormet... :p
Sarin koulutuksen myötä putosi harteilta melkoinen taakka. Olin jo vähän ajatellut salaa mielessä koko lajinkin lopettamista. Koiralta kun tuntuu into koko ajan hiipuvan treenien myötä. Romeolla on ihan selvästi paljonkin intoa ja viettiä, kunhan treenit osataan suunnitella koiran mukaisesti ja sitä innostavasti. Selvästi nopeatempoisuus ja vauhti sopii Romeolle kuin nenä päähän näihin hakutreeneihin ja mukavasti löytyi sieltä sitä moottoriakin. Romeon vietti yleensä laskee viimeistään siinä vaiheessa, jos keskilinjalla "hierotaan" liian pitkään ennen hommien aloittamista. Kukaan kun ei oikein tiedä mitä tehdä. Treenit kannattaakin suunnitella etukäteen hyvin. Ohjeistaa hyvin maalimiehet ja nyt kun vielä ohjaajakin tietää, että miten... :) ja kun koira otetaan autosta, homma alkaa siitä. Silloin ei enää pohdita tai mietitä mitä tehdään. Pitää myös osata ajatella asiat mahdollisimman yksinkertaisesti koiran kannalta, eikä tehdä treeneistä liian vaikeita etenemällä liian nopeasti. Hyvä pohjatyö on kaiken A ja O ja siihen kannattaa panostaa ja käyttää kunnolla aikaa. 

Koulutus oli kaikkinensa erittäin hyvä ja antoisa (uutta suunnitellaan jo... ;) Kiitos kovasti Lauralle hyvän koulutuksen järkkäämisestä, treenikamuille metsässä kyykkimisestä ja tietty kiitokset hyvälle kouluttajalle ( ...joka tosin tuskin kuitenkaan tätä blogia lukee. :D ), 

Kaikkein ehkä parasta päivässä oli, että vaikka kaikki vedettiin yhden sijaan kaksi treenisessiota päivän aikana, loppua kohden Romeo paransi koko ajan suoritustaan ja näytti aina vaan innostuvan yhä enemmän... Oli kyllä itselläkin tästä aika huippufiilikset. Näitä treenejä tullaan ehdottomasti jatkamaan juuri näin. Kyllä on taas ihan hirmuisesti intoa jatkaa hakuilua! :) 

3 kommenttia:

  1. Tosi hienoa, että oli antoisa koulutus! Ja kiva kun Lauran kanssa kirjoittelitte asioita blogeihinne. Olinkin aistivinani sun blogikirjoituksista luovutusfiilistä, joten äkkiä piti ehdottaa kouluttajaa (ja näin otan itselleni osan kiitoksista ja kunniasta :D ), että pääsette ongelmista eteenpäin :)

    Jakakaahan sitten oppejanne treeneissä meille muille!

    VastaaPoista
  2. Ilman muuta jaetaan uudet opit kaikkien käyttöön ja kiitos niille joille kiitos kuuluu, eli myös sinnepäin. Sinähän tosiaan tuon ajatuksen koulutuspäivästä heitit ilmaan! :) Ja luulen, että ruo risteliyharjoitus sopii loistavasti myös Riolle, joten sitä ehdottomasti kokeilemaan seuraavalla kerralla. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos muistiinpanoista!
    Olen myös ollut Sarin vetämässä koulutuksessa ja tykkäsin kovasti. Opit toimii myös pikkuparralle :)

    Riitta M

    VastaaPoista