Hukka meidät peri...

Tänään olimme Uuraisille mejäkokeessa. Sää oli puolipilvinen, kuumuus ihan siedettävä, reilut +20 ja maastokin oli ihan mukavaa ja yksinkertaista perusmetsää... tänään ei ollut kuitenkaan se meidän päivä.

Jäljellä olleesta isosta metsosta selvittiin kiellolla ja jälleen kerran juuri linnun kohdalla sijaitsi yksi makaus, joka tästä syystä ohittui. Miten tämä kuulostaakin jo niin tutulta...? :/

Ihan lähelle kaatoa, vain joitakin metrejä ennen sitä, oltiin yhä kiinni hyvässä ykköstuloksessa ja tunne oli hyvä. Neljästä makauksesta Romeo oli merkannut hienosti kolme. Sitten tapahtui jotakin... meidän auto oli niin, että se näkyi jäljelle kaadon ollessa tien suuntaisesti. Jostain syystä Romeo otti vainun tieltä tulevista hajuista, (tuolla olimme juuri ennen jälkeä seisoskelleet ja odotelleet jäljelle pääsyä) ja ilmeisesti juuri isännästä, paimenkoira kun on -oma lauma on tärkeä ja Romeo lähti kulkemaan nenä tieltä kohden tulevaa tuulta päin... ja tehtävä  hetkeksi unohtui. Tielle Romeo ei ehtinyt mennä ja olisi voinut palata tästä vielä takaisinkin, mutta takaa kuuluva  tuomarin ääni kertoi, että hukka napsahti ja palkintosija putosi siinä samalla ykkösestä kakkoseen... voi samperi, että pistikin tuossa kohtaa vihaksi. Nämä on niitä hetkiä mitkä tässä lajissa syöpyvät mieliin pitkäksi aikaa paskamaisina muistoina. 1300 metriä mukavaa ja tarkkaa jälkityötä takana ja sitten viime metreillä koiralla ajatus pikkuisen katkeaa... no, näin tämä menee ja lähes mitä vaan voi aina tapahtua.


Tuloksena tänään oli siis VOI 2 35 p.

Mutta ei auta voivottelut. Hyvää jäljestystä kaikesta huolimatta ja Romeoon olen kyllä oikein tyytyväinen. Hienoa työtä poika teki, pikku työtapaturma vaan sattui, eikä sille voi mitään.

Häntä töttöröllä ja korvat takana Romeo kantoi hirven jalan, eli kaadon metsästä suoraan isännän luo ja alkoi sitä ylpeänä esittämään tehden autojen luona esittelykierroksia. Oli kyllä melkoisen liikkis näky, kun oli niin hirmuisen pollea löytämästään. <3