lauantai 19. toukokuuta 2012

Jämsä RN














Käväistiin tänään Jämsän näyttelyssä. Pitkäkarvaisia oli mukana kaikkiaan seitsemän. Tuomarina holskuille oli Pirjo Aaltonen. Oli tiedossa, että Aaltonen on tiukkana tunnettu tuomari, ei kuulemma mikään eri-automaatti, eikä ole sertejäkään holskuille jakanut... joten odotukset tähän päivään olivat tämän mukaiset...

Tuloksena tuli kuitenkin AVO-ERI AVK1

SA:ta ei saatu, eikä sitten sitä kaivattua sertiä. Silti olen kyllä ihan tyytyväinen tulokseen. Romeo esiintyi hienosti ja sitä oli mukava esittää. Varsinaista vikaa ei koirasta löytynyt... mutta se oli kuulemma tuhdissa kunnossa, kuten vähän pelkäsinkin etukäteen...


Romeon hieroja oli sitä mieltä tiistaina, että Romeo ei ole missään tapauksessa lihava ja, että sen kylkiluut tuntuvat selvästi. Pörröttävän karvan kanssa Romeosta saa kuitenkin aika helposti sellaisen tuhdin vaikutelman ja voisihan se vähän hoikempi olla. Meillä on nyt sitten kaksi viikkoa aikaa laihduttaa se, ennen seuraavaa näyttelyä... :D Hyvästi lihapäivät.


Somatuulen Aurora Alina

Esitin myös Ellin Auroran (Somatuulen Aurora Alina) kehässä ja Aurora sai titteleitä niin, että ne meni multa ihan ohi... Ainakin Aurorasta tuli pn2 heti Lakan jälkeen, joka oli ROP. Ellistä tuli myös ROP-kasvattaja. Ihan hirmuisesti Onnea Ellille ja Somatuulen porukalle. :)

Tässä koottuna nämä Somatuulen tulokset:

Somatuulen Cooper Jerome "Huti" PK1, KP, ROP-pentu
Somatuulen Aicha Alina "Lakka" VAL ERI, VAK1, SA, PN1 ROP
Somatuulen Aurora Alina "Aurora" VAL ERI, VAK2, SA, PN2
Somatuulen Blackgold Aicha "Nelli" NUO ERI, NUK1, SA, PN3 SERT
Somatuulen Blavod Aicha "Kerttu" NUO ERI, NUK2, SA, PN4 VARA-SERT
Somatuulen kasvattajaryhmä KASV1, KP, ROP-kasvattaja


Varmaan jos Elliltä kysyttäisiin, niin ei se tuomari niin paha ollut... ;D

>> LINKKI KUVIIN!



















Ja alla video

2 kommenttia:

  1. Iso kiitos Auroran esittämisestä ja kuvista! Lakka kyllä yllätti olemalla ROP:)

    VastaaPoista
  2. Eipä kestä kiitellä. Auroraa oli paljon mukavampi esittää kehässä kun tuota omaa ronsua... :)

    Lakka teki kyllä hienon tempun. Mokomakin rumapää... :DD vitsi,vitsi.

    VastaaPoista