maanantai 5. maaliskuuta 2012

Hyvät agitreenit!

Tänään oli Jatin agitreenit. Tosi hyvät treenit olivatkin ja erittäin mukavalla fiiliksellä tehtiin hommia. :) Parasta treeneissä oli iloinen ja hyvin motivoitunut koira. Kovin oli toisenlainen koira kun eilen tottiksessa, josta jäi jotenkin vähän vaisu olo. Selvää on, että mejä ja agility ovat Romeon mielestä lajit, joihin se syttyy ihan eri tavalla kun tottikseen ja varsinkaan pikkutarkkaan tokoon. No, toko ei meidän lajivalikoimaan ole enää aikoihin kuulunutkaan, mutta tottista väännetään, vaikka vähän pakkopullaa se Romeolle (..ja emännälle) onkin.

Mutta agiin. Harjoittelimme tänään pöytää, A-esteen alastulokontaktia, rengasta, muuria, pituutta, pussia ja keppejä. Alkuun käytiin läpi pöydän kisäsääntöjä. Pöydän kanssa Romeolla ei ollut ongelmaa. Hyppäsi innoissaan pöydälle, istui siihen ja pysyi siinä aina vapautukseen asti. Seuraavaksi tein rengasta. Romeo hyppäsi hyvin ja ilmavasti. Yhden kerran hyppäsi väärästä välistä, muuten sujui hyvin. Ohjaus vierestä ja molemmilta puolilta.

Tehtiin sarja muuri-pituus-pussi. Romeo meni hyvin, mutta sain olla tiukka, ettei yhtään varasta lähdössä. Hyppäsi mielellään esteet ja sukelsi innoissaan pussiin. Mukavan näköistä touhua kun toinen selvästi nautti. :)

Varsinaista A-estettä ei tehty, mutta otettiin erillisiä alastulon kontaktiharjoituksia. Koira namilla ohjaten A-esteen alastulokontaktille. Palkka (pallo) parin metrin päässä edessä ja kun koira on rauhassa paikallaan kontaktilla, vapautus lelulle. "Kuollut lelu" lähinnä alkuun ihmetytti Romeota, mutta innostui sitten kun reviteltiin sillä.

Keppejä kokeiltiin nyt sitten kuitenkin verkkojen kanssa, vaikka viime kerralla se ei sujunut niillä ollenkaan. Ekat kerrat ohjattiin hihnan kanssa ja estettiin ylihypyt. Kun Romeo lopulta tajusi, että tästä pääseekin paremmin pujottelemalla kun yrittämällä hypätä yli, hihna otettiin pois. Näitä tehtiin useampi toisto. Meni paremmin kuin viimeksi, eli Romeo ei yrittänyt hypätä joka välissä verkon yli ja saatiin lopulta jo homma näyttämään aika mukavalta. Jopa vähän rytmikkäältäkin. Näitä nyt harjoitellaan.

Ohjaaja kehui Romeon hallintaa ja varsinkin eilisen jälkeen tämä tuntui erityisen hyvältä. Romeo oli todella hyvin kuulolla koko puolitoistatuntisen treeniajan ja sen kanssa oli ilo tehdä töitä. Romeo teki koko ajan täysillä ja innoissaan, eikä paineistunut liikaa toisista koirista, jotka treenasivat samalla kentällä. Kertaakaan ei mitään murinaa tms. kuulunut. Otin muutaman kerran paikkamakuun toisten koirien tehdessä vieressä esteitä ja hyvin pysyi levollisena maassa. Tehtiin myös pari settiä Hannan opettamaa häiriötreeniä toisten koirien treenatessa ja juostessa ympärillä. Kontakti oli ihan huippu! Aika murunen. <3

Lopuksi kasattiin ohjajan kanssa verkot, laitoin Romeon paikkamakuuseen kentälle, jossa makasi rauhallisesti aina vapautukseen asti.

Luulen, että agi tulee olemaan jatkossa yhä enemmän se meidän laji. Hienoa oli päästä mukaan näin hyvään seuraan ja ennen kaikkea saada näin hyvää opetusta ! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti