keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Paikallaoloharjoituksia häiriössä

Siis olemme treenitauollla minun murtuneen sormen takia... ;) Näin siis luulin. Yhdellä kädelläkin saa kuitenkin jotakin aikaiseksi, vaikka ei kunnolla riekkua voikaan ja näyttääkin aika kömpelöltä touhulta...

Terriereiden ollessa trimmissä ja näin jääden vähän odotteluaikaa, tein Romeon kanssa eilen paikallaoloharjoituksia kovan häiriön alla Kuokkalassa, eli lähes Jyväskylän keskustassa vieraalla kentällä, jossa emme ole aiemmin olleet.

Romeon takana kulkee autotie, viereisellä kentällä on menossa miesten jalkapallopeli ja melkoisia karjahduksia ukot muuten pitivätkin, ja vielä koska lähellä on koulu, nuorisoa pyörii koulun pihalla pyörineen ja rullalautoineen. Joten häiriötä ainakin on. Tarkoituksena on juuri kokeilla miten koira toimii häiriössä.

Keskittyminen on välillä vähän huonoa ja Romeo vilkuilee ympärilleen useita kertoja mutta ei kuitenkaan nouse. :) Lojuu lonkallaan mitä se ei ole muuten aiemmin tehnyt ja pompottaa pahasti seuraamisessa. Näkyy olevan aika vinosssakin, joten ei mitään hääviä treeniä tuo eilinen mutta parasta on kuitenkin, että koira on ihan kohtuullisen hyvin kuulolla koko ajan. :)

Treenien videoimisessa on etunsa, koska näkee hyvin sen, mitä se koira siellä puuhailee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti