torstai 4. helmikuuta 2010

Tokokurssilla

Osa 1

Tänään alkoi kovasti odotettu tokokurssi. Työpäivän väsymys hävisi hetkessä kun päästiin yhdessä Romeon kanssa treenaamaan hyvään oppiin. Ekalla kerralla harjoittelmimme perusasentoa, seuraamista, maahanmenoa, hyppyä, stoppeja ja ruutua. Namina tänään oli naudansydäntä ja lelupalkkana narupallo.

Perusasento oli Romeolla hyvä ja seuraaminen sujui oikein hyvin. =) Seuraamisessa haetaan varmuutta ja opetetaan koiralle, että kun liike pysähtyy koira istuu automaattisesti perusasentoon ilman erillistä sivu-käskyä. Kolme askelta, liike seis, kolme askelta ja liike seis. Romeo meni hyvällä kontaktilla ja istuu kun liike seisahtuu. Tarkkana oltava, että persaus ei lähde tulemaan liikaa sivulle seuraamisessa vaan pysyy koko ajan suorassa. Kämmenellä ja makupalalla koiran paikkaa voi korjailla sopivaksi jos persaus alkaa heittämään sivulle.

Maahanmeno on hiukan laiskanlainen ja vauhditon. Nopeutta saisi olla enemmän ja terävyyttä tekemisessä. Oma käskysana maa-han ei ole riittävän ponnekas. Päätettiin muuttaa maahan-käskyn sijasta sanaksi "maa" jotta sana on lyhyt ja paljon napakampi. Eli tästä lähtien käskysana on vaan "maa". Palkkaus voi olla vielä alempaa, jotta koira lysähtää suoraan maahan eikä esim. vahingossakaan mene maahan ensin istumisen kautta. Vauhtia maahanmenoon haetaan tällä lisää. Muutamalla polvilta palkkauksesta maahanmeno saikin kummaa ryhtiä ja nopeutta. Romeo-nimen hokeminen ei tästä eteenpäin kuulu mukaan mihinkään, vaan ainoastaan pelkkä käskysana. Käskytän toisinaan turhan paljon tyyliin näin; "Romeo tänne", "Romeo maahan" ja näin käskystä tulee tietysti kaksoiskäsky ja esim. kokeessa selvä virhe. En ole tuohon kiinnittänyt niin paljon huomiota itse. Haen Romeon huomion hiljaisella nimen mainitsemisella, jonka jälkeen tulee varsinainen käsky kovemmalla äänellä. Hyvä kun tiedostan nyt tuon itse. Eli koiran nimeä ei mainita vaan pelkkä käskysana.

Hyppyä harjoiteltiin niin, että kouluttaja houkutteli Romeota esteen toiselta puolelta ja itse toiselta. Hyppy-käskyllä koira esteen yli. Romeo meni hyvin, joten harjoittelimme niin, että lähetän koiran esteen edestä hyppy-käskyllä heittämällä makupalan riittävän kauaksi esteestä, jotta koiralle jää myös tilaa hypätä hyvin takaisin. Sitten houkuttelin hyppäämään hyppy-käskyllä takaisin. Holskuhan piti kovasti tästä kun sai hypätä. :) Seuraavaksi käskytin Romeota esteen toisella puolella istumaan tai välillä menemään maahan niin, että koira oli riittävän kaukana esteestä. Hyvin toimi tämäkin. Jätkä oli niin täysillä mukana kuin koira vaan olla voi. :) Ihana.

Stopit sujuivat nekin ihan hyvin. Tärkeämpää on opettaa koiralle ensin käsky "seis", ennekö kannattaa opettaa koiralle käsky "seiso". Eli namilla ensin koira luo ja seis-käskyllä pysäytys, samalla kun nami lentää toisaalle jolloin koira automaattisesti pysähtyy sitä katseella seuraamaan. Romeon ilme oli hyvä tässä. Se useita kertoja oikein säpsähtäen pysähtyi kuin seinään. :)

Ruutuharjoitus toimi myös odotettua paremmin vaikka ei ollakaan harjoiteltu tätä viime kurssin jälkeen. Romeon kanssa vietiin pallo yhdessä edestä ruutuun. Suoraa linjaa käveltiin takaisin ja käännös ruutuun päin. Sanoin "EdessäRuutu" Romeolle ja lähdettiin kävelemään yhdessä ruutua kohti. Romeo oivalsi heti, että pallo odottelee ruudussa ja päästin irti, jolloin koira syöksyi ruutuun samaan aikaan kun huusin sille "Ruutuun" ja haki ruudusta pallon kehujen kera. Pari kertaa tätä ja ihan hyvin sujui. Kouluttaja kehui meidän edistyneen sitten viime kerran ja oikein hyvältä Romeon työskentely tänään tuntuikin. Vire oli tänään korkealla ihan koko treenien ajan ja koira teki kaiken erittäin innokkaasti. Aivan upea olo tuosta elukasta ja tämän päivän treeneistä. On se... Se on... ihana. :)) Kotiläksyiksi tuli tämän päivän kurssilla tehtyjä juttuja. Parista lasten hiekkaämpäristä voisi tehdä hyvin ruudun ja jos saisin tuon isännän vaikka askartelemaan minulle jonkinlaisen esteen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti