torstai 21. tammikuuta 2010

Pakkastreenit


Tokoa

Pakkanen viuhtoi siinä -20 paremmalla puolella tänään Romeon ja minun tokotreenissä, mutta hyvin pysyttiin lämpiminä ja kivaa oli kummallakin. Treenasin perusasentoa ja seuraamista sekä dummylla noutoa. Namina siankieltä ja lelupalkkana narupallo.

Jälleen jaksotin treenit. Lyhyitä hetkiä treeniä, väliin leikkiä ja nuuskuttelua ja taas treeniä. Tää on meidän juttu oppia ja se toimii loistavasti. =) Vire pysyy koko ajan hyvin korkealla ja Romeo työskentee erittäin innokkaasti. Porukkatreeneissä en saa tätä hyvää virettä kovinkaan helposti Romeoon ja silloin oppimisesta tulee helposti vähän tylsää puurtamista.
Keskityn nyt jatkossa tokon osalta enemmän yksilötreeneihin ja tulevaan tokokurssiin. Tokon porukkatreenit saavat jäädä toistaiseksi vähemmälle. Kunhan koiran osaaminen vahvistuu ja aletaan tarvita myös häiriötreenejä, palaamme taas niihin enemmän.

Tapasimme myös treenien lopuksi ystävämme Emmi-koiran, joka leikitti vielä Romeota. Emmi on monirotuinen, muistuttaa paljon lk holskua raitoineen. Pää on vaan erilainen lurppakorvineen. Emmi on ihan ihQ... :)

Perusasento
Romeo ennakoi jo pienestä käden liikkeestä sivulle menon, joten luulen, että lähellä ollaan sitä, että käsimerkin voi jättää jo pois. Paikka on oikein hyvä ja suora.
Seuraaminen
Paikka on hyvä eikä edistä, hiukka poikittaa edelleen jos vauhti hidastuu. Pientä pompottelua tänään kun kurottelee kättä. Muuten ihan ok. Pieniä pätkiä seuraamista jaksoissa, lentävällä namilla vapautus.
Noutoa
Pakkoravistelun se tekee näemmä aina :/, mutta dummy ei juurikaan putoillut tänään. Pysyy mukana paremmin kuin kapula. Tuli hyvin ihan perille, joten ihan tyytyväinen täytyy olla. Palkkana lentävä pallo, jota saa sitten luvan kanssa viskoa. =)
Ja vielä ohitukset...
Pientä parannusta nähtävillä myös ohituksissa, kunhan itse ennakoi tilanteet. Narupallolla leikkiä kohtaamisissa tuntuu toimivan jollain tavoin, lentävät namit tulevat myös kokeiluun. Tosin pahimpiin tilanteisiin eivät taida nuokaan auttaa... mutta vielä on selvästi Toivoa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti