Koirien elämään Korona on tuonut toistaiseksi pelkästään positiivisia asioita. Tilanne muuttuisi jos meistä jompikumpi sairastuisi koronaan tai pahimmassa tapauksessa molemmat. Sekin vaihtoehto on käväissyt mielessä, eikä mitään hyviä ratkaisuja olisi ainakaan heti näköpiirissä. Koirat ovat saaneet nauttia pääosin kauniista keväästä ulkoillen. Lenkkeilty on viime aikoina metsässä enemmän kuin ehkä koskaan ja koirien ei ole tarvinnut olla yksin kotona. Pentu kasvaa ja voimistuu. Caru on jo Romeon kokoinen rötkäle.
Kevään tapahtumia on peruttu. Nurmijärven hakukoe peruttiin paria päivää ennen koetta ja kisakirjekin ehti jo tulla. Uudistuneiden sääntöjen vuoksi meillä onkin hieman yllättäin jo Sm-tulokset tälle vuodelle kasassa, joten kokeen peruuntuminen ei haitannut. Osallistutaan Sm-kisoihin, jos ollaan vielä elossa, eikä kisoja peruta. Jos jotain hyvää Korona antoi, niin päästiin Tuukka Nikolan yksärille Carun kanssa kun hänenkin kaikki isommat tapahtumansa oli peruttu. Näillä nyt mennään, joten ei muuta kun voimia ja terveyttä kaikille.
Ja jotta postaus ei olisi kokonaan ihan näin masentava, niin tähän loppuun meidän koirien nakkihaaste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti