Moore täyttää tänään 9-vuotta. Päivä, jota en uskonut vielä hetki sitten tulevan. Saamme juhlia ainakin kerran Mooren synttäreitä. Se on ollut niin paljossa meidän elämässämme mukana. Moore on H. n ja minun yhteinen koira. Se oli todistamassa häitämme. Moore on ensimmäinen koira, joka on tullut pentuna nykyiseen kotiimme. Se on paljon myös H.n valinta. Koira, josta en ensin osannut edes tykätä ja johon myöhemmin rakastuin. Yhä uudelleen.
Moore asteli elämäämme eräänä tammikuisena päivänä 2007. Se oli ensi päivistä lähtien pieni, australian pussiahmaa muistuttava riiviö, jolla oli valtavan suuri ego ja terävät naskalihampaat. Viimeksi mainittuja se käytti ihan kaikkeen ja voi kiesus, että se puri kovaa! Kaikkia piti maistella, repiä ja raastaa murinan säestyksellä. Lattialistoista piti yrittää kaivaa naulat (?) pois ja meteli työmaan ympärillä oli melkoinen. Ensimmäisen puoli vuotta ihmettelimme mikä kotiimme oli tullut. Korvien väli ei tuntunut olevan kunnossa. Ei tuommoisia koiria voi vaan olla. Ihmetys oli suuri kun tuijotin koirakirjaa, jossa skotlanninterrieriä suositellaan vanhoillekin ihmisille sopivaksi koiraroduksi. Moore oli pentuna kerrassaan kamala, eikä se ollut edes söpö.
Puolen vuoden jälkeen Mooresta tuli esiin uusi puoli. Se oli ajoittain rauhallinen ja pohdiskeleva. Luojaa tietää mitä se mietti, mutta paljon aikaa se käytti aikaa vaan istumiseen ja tuijottamiseen. Oli se vähän jörökin. Elämä rauhottui. Huomasin, että saatan jopa oppia tykkäämään joskus tuosta koirasta. Toki tietynlainen omituisuus on säilynyt Mooressa läpi elämän, mutta onhan se hyvänen aika skotlanninterrieri.. Onneksi perheessä oli tuolloin myös toinen koira. Ihana Nono-westie, joka sentään oli ihan tavallinen koira uhkuen rakkautta meitä ihmisiä kohtaan. Samaa kun ei voinut sanoa skotista, joka ei ollut aina näkevinäänkään meitä.
Mooren elämä alkoi perheessämme venekoirana, koska meillä oli oma purjevene. Laidan yli oli kiva katsella vastaantulevia veneitä. Nono haukkui "tunkeilijat" jos ne ajoivat liian läheltä, Mooren tyytyessä rauhassa katselemaan. Vieraat satamat olivat tietenkin koirien mielestä parhautta. Musta- ja valkoinen pikku mies reissasivat ahkerasti useita kesiä pitkin Päijännettä.
Moore oli kiinnostunut jotenkin oikein erityisen paljon hajuista jo pennusta pitäen. H. ajaessa nurmikon, Moore jäljesti jokaisen H.n askeleen kun pääsi nurmikkoa tutkimaan... Aloin pohtia voisinko tarjota sille jotain, jossa se voisi tuota intohimoaan jotenkin käyttää? Lukemalla netin ihmeellistä maailmaa tutustuin mejään. Päätin kokeilla sitä Mooren kanssa. Eka jälki osoitti, että Moore on selvästi lahjakas ja se aivan hullaantui lajista. Hmmm... Se on kuitenkin skotti? Koirakirjojen mukaan, skotit eivät harrasta. Ne ovat seura- ja näyttelykoiria. Vai miten se meni?
 |
| Ekoja harjoituksia. Kaato on löytynyt |
Kävin näyttämässä Mooren työskentelyä mejätuomarille. Tuomari oli vaikuttunut. Meidän pitää ehdottomasti osallistua mejäkokeeseen, hän sanoi. Me mentiin kokeeseen, sitten toiseen, kolmanteen... ja niin niitä palkintoja alkoi tulla.
 |
| Avoluokka 50/50 p. Kokeen paras |
 |
| Avoluokka 50/50. Kokeen paras |
 |
| Tuore Suomen Jäljestämisvalio |
 |
| Terriereiden mejämestaruushopeaa 2013 |
Muitakin harrastuksia kokeiltiin vuosien varrella. Agia, tokoa ja jopa pk-hakua.
 |
| Agility oli Mooresta niin hauskaa, että ensimmäiset skottijumit nähtiin kun raahasin Moorea pois kentältä. |
 |
| Kauneuskisat eivät olleet koskaan meidän juttu. Match Showsta kuitenkin BIS1! (näyttelyn kaunein) |
 |
| Hakukoirana Moore oli taitava. Paras palkinto oli löytää metsästä ihminen. |
 |
| Kaunispäällä vaeltamassa |
Moore on ollut myös Lapissa vaeltamassa. Ensimmäinen reissu tehtiin vuonna 2008 matkailuautollamme Muonioon Pallakselle. Koirakaverina silloin mukana oli Nono.
2010 matkatiin Ivaloon Saariselälle ja tällöin laumaan oli jo muuttanut nuori Romeo.
 |
| Kaunispäällä |
 |
| Kaunispäällä |
Moore on ollut hyvä kasvattamaan lauman nuoria tulokkaita, vaikka kaikki sen suojatit ovatkin kasvaneet sitä itseään suuremmaksi. Se on ollut selkeästi laumamme johtajakoira, jonka arvovaltaa toiset koirat eivät kyseenalaista. Ei se koko, vaan se ego. Moore ei provosoidu helposti - sillä on erittäin hyvä hermorakenne, mutta jos se suutahtaa joskus jostakin, toiset koirat ottavat varoituksen tosissaan ja kunnioittavat päätöstä. Erityisesti Romeoon Moorella on ollut aina hyvin voimakas tunneside.
 |
| Mooren suojissa on ollut Romeon hyvä kasvaa |
 |
| Silloin kun oltiin vielä lähes samankokoisia |
 |
| viisaus asuu meissä |
 |
| Mökillä leikkimässä |
 |
| Suojatti kasvaa isommaksi.. |
 |
| ... ja käy yhä hurjemmaksi. |
 |
| Ystävyys kuitenkin jatkuu ja vahvistuu. |
 |
| Parhaat ystävät. Nyt ja aina |
 |
| Pitkään mentiin tämmöisellä kokoonpanolla.. |
 |
| ..joka väriä tarjolla. |
 |
| Mökillä iltalenkillä |
 |
| Musta ja valkoinen |
 |
| Nono oli Moorelle tärkeä ystävä. Moore oli kuitenkin selvä pomo tässä suhteessa. Nonon poismenon jälkeen Mooresta tuli hellyydenkipeämpi kuin mitä se oli ollut koskaan Nonon aikana. |
 |
| Oman kokoinen kaveri |
 |
| Pihaa vahdittiin tomerana vielä pienin voimin |
 |
| Black & White |
Moore on aina ollut vauhdikas ja hyvin elämäniloinen. Partaferrari, joka osaa todistetusti myös lentää.
 |
| Iloinen ja ihana. |
Koskaan en ole oppinut pitämään Moorea ns. pienenä koirana. Se on aina ollut mukana siellä missä muutkin. Lenkkeillyt samat lenkit mitä isot paimenkoiratkin.
 |
| Myyräpellolla |
 |
| Omalla pihalla |
 |
| Talvella |
 |
| Päijänteellä lenkkeilemässä |
 |
| Kurreasento, jolla saa herkkuja |
 |
| Skottikrääsää ja se aito.. |
Myyn tullessa laumaan, Moore ei aluksi ilahtunut asiasta. Se ei enää lämmennyt uudelle tulokkaalle samalla tavoin kuin mitä se teki Romeon kohdalla. Olihan ikääkin jo enemmän. Mooren mielestä varmasti yksi iso olisi riittänyt. Moore hyväksyi kuitenkin tilanteen ja näistäkin koirista tuli ystävät.
 |
| 2015 talvella kun kaikki oli vielä hyvin. Syksyllä 2015 Moorella todettiin cushingin tauti. |
"Pienten koirien uudet omistajat ovat vakaasti päättäneet
olla lempeitä mutta lujia,
laatia kunnon nokkimisjärjestyksen, juurruttaa tottelevaisuuden.
Tehdä pennulle täysin selväksi, missä sen paikka on.
Siinä ne sitten ovat. Ruokakuppi. Kori. Huopa. Koiranpentu.
Keittiössä.
Innokkaat omistajat makaavat sängyssään, ovi kiinni
- kovettaen koiranpennun edessä sydämensä.
Koiranpennulta kuluu tunti pari - hyvällä tuurilla vain puoli tuntia -
nyyhkimiseen, vaikertamiseen, ulvomiseen, voihkimiseen, uikuttamiseen, raapimiseen, tömistelemiseen ja tavaroiden tyrkkimiseen.
Ja sitten se on kierähtänyt kerälle sänkyyn.
Vain täksi yöksi.
Tai seuraavaksi viideksitoista vuodeksi."
-Pam Brown-
