lauantai 29. syyskuuta 2012

Ensimmäinen tokokoe

Tänään se sitten oli, eli meidän ensimmäinen tokokoe, eli Romeon tokoura on nyt virallisesti korkattu Muuramen kennelkerhon järjestämässä tokokokeessa Muuramessa. Etukäteen jännitti ihan kamalasti ja se näkyi koko kokeen ajan ja monta pistettä putosi ihan oman hermoilun takia.

Tuloksena tänään ALO 2 141 p. Ykköstuloksessa oltiin viimeiseen estehyppyyn asti kiinni, kunnes oma moka pilasi hypyn ja saatiin siitä nolla. Seuraaminen pitäisi saada kuntoon, mutta tuohan olikin jo meillä tiedossa. Liikkeellelähtöjä pitää treenata, jotta koiran kontakti ei katkeile lähtölupaa odotellessa. Esim. tämä aiheutti pistemenetykset liikkeestä maahanmenossa, kun koira oli ihan kuutamolla kun lähdettiin liikkeelle... Hienoa oli, että ei ennakoinnut sivuilletuloissa, mitä vielä viimeisissä treeneissä teki ja luoksepäästävyys ja paikkamakuut menivät molemmat upeasti.

Luoksepäästävyys 10 - Hyvässä vireessä ja malttoi pitää hyvin kontaktia, vaikka oltiin viimeisenä kuuden koiran rivistössä.

Paikalla makaaminen 10 - Wau!! Mun koira semmoisessa uroslaumassa, eikä edes vilkaissut vieressä makaavaa holsku/mali-seropiurosta! Mielettömän hieno suoritus. Elämäni pisimmät kaksi minuuttia. :D

Seuraaminen kytkettynä  7 1/2 - Liikkuri sanoi jälkeenpäin, että oli siellä hyvääkin seuraamista, mutta minun kävely on kamalaa, varsinkin juoksusta kävelyyn siirryttäessä. Eli opettaisiko joku mut oikeasti kävelemään tasaisesti ja nykimättä?!

Seuraaminen taluttimetta 5 - matkalaukkutouhu jatkui...

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä  7 - Hyvät pisteet siihen nähden miten meni. Huono liikkeelle lähtö, joten jäi laahustamaan liian taakse ja jouduin ottamaan uudelleen sivulle ja liikkeen alusta.

Luoksetulo 9 - tuli nätisti sivulle ja oli mielestäni suorassakin. Vauhtia olisi voinut olla enemmän.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 Ihan ok, aika lailla Romeomainen. Tässä muistaakseni liikkeelle lähtökin sujui parhaiten.

Estehyppy 0 - Voi viddu mikä moka multa! Koira hyvässä vireessä ja kontaktissa esteen takana ja mulle tuli joku helvetin aivopieru, että ollaan mukamas liian kaukana esteestä. Kysyin voinko mennä vähän lähemmäksi estettä ja kun liikahdin eteenpäin, koira hyppäsi ilman käskyä.... tästä saa potkia kyllä itseä.

Kokonaisvaikutus 7 Kahden kympin jälkeen meno selvästi huononi ja huonot seuraamiset veivät pisteitä, joten hyvä, että edes seiska.

Mutta hei, me teimme sen! Seuraava koe tulee varmasti olemaan jo paljon helpompi. :)

1 kommentti: