En kestä! Martta täyttää jo kolme vuotta... mun pentuuu. 💓
Olen tämän useamman kerran jo sanonut, mutta sanon edelleen, että Martta on mun mittapuulla helppo belgi. Ihmistä kohtaan nöyrä, ohjaajakeskeinen, keskittymiskykyinen ja sillä on runsaasti miellyttämisenhalua. Se haluaa tehdä asioita oikein ja niin, että olen sen tekemiseen tyytyväinen. Martalla on täydellinen on/off-nappi. Se rauhoittuu silloin, kun mitään ei tapahdu, usein omassa pehmopedissä pedin reunoja lussuttaen.
Martta nauttii taisteluleikistä ja sillä on erittäin hyvä saalisvietti. Se oppii asioita nopeasti ja jaksaa toistoja loputtomasti. Palkkaus on helppoa, Martta on pallohullu, ahne ruoalle ja myös purutyyny on sille superpalkka. Martalla on täyden suun puruote.
Martalla ei ole riistaviettiä eläinten jäljille, joten sitä voi pitää irti lähes missä tahansa. Martta ei haasta riitaa toisille koirille ja koiraohitukset sen kanssa ovat helppoja. Vieraiden ihmisten kanssa Martta on hieman mielistelevä, mielestäni vähän epävarma. Menee mielellään ihmisen syliin ja käyttäytyy hyvin pentumaisesti. Näen, että Martan käytöksessä on kuitenkin sijaistoimintoa sille, ettei Martta oikein tiedä mitä siltä näissä tilanteissa odotetaan. Se on hieman kokemusköyhä suhteessa vieraisiin ihmisiin. Tutut ihmiset ovat sille rakkaita ja heidän kanssaan Martta on hyvin avoin ja sosiaalinen.
Martta vahtii kotia ja on tehtävässään myös varsin uskottava vahvalla, kuuluvalla haukullaan. En epäile, etteikö se myös puolustaisi minua uhkatilanteessa. Martalta löytyy tarvittaessa myös paljon hyvää rohkeutta. Vahtiominaisuutta lukuun ottamatta, Martta ei ääntele.
Martta on loistoyksilö meidän laumaan, ihan täydellinen vastinpari Carulle.
Toivotaan, että yhteisiä vuosia on vielä paljon edessä!
Talvi taitaa olla tällä hetkellä valitettavasti aika lailla taputeltu, mutta mahtuihan tähänkin talveen monta mukavaakin juttua. Kuten se, että pääsin nauttimaan koirien kanssa vauhdikkaista lenkeistä, kun uskalsin viimeinkin laittaa molemmat belgit saman kelkan eteen! Vauhtia on ollut, mutta ei onneksi vaaratilanteita. Martan mukaan tulo "valjakkoon" toi mukanaan kaksin verroin iloa ja tekemisen meininkiä. Tuntuu, että Martta olisi kuulunut aina meidän tiimiin ja se juoksee jo hyvin Carun rinnalla. Välillä innostuvat oikein kirittämäänkin toinen toisiaan ja silloin mennään lujaa... Pääosin koirat kuitenkin ravaavat, koska lenkit ovat useita kilometrejä.
Toistaiseksi ainakaan en ole laittanut koiria vetoliinoihin, koska Martta on vasta ns. sisäänajovaiheessa. Pitkä liina antaa enemmän reagointiaikaa.
Muutama talvinaamakuva koirista tänne muistoihin.
Vastapainona kelkkaajeluille, tehdään myös rentoja metsälenkkejä. Harmittaa, kun talvi vääjäämättä alkaa loppua. Kevättä kohti kuitenkin mennään, tuokoon se mukanaan muita mukavia asioita.
Blogi on ollut pitkään hiljainen, mutta kirjoitellaanpas tännekin taas vähän kuulumisia. Hei, ja sitä paitsi... mennään jo helmikuuta, pianhan on jo kevätkin täällä!
Vuosi vaihtui jo perinteisesti mökillä, jossa rakettien pauke oli maltillista. Martalla oli vuoden vaihteessa juoksut, joka toi lisähaastetta ja hermojen kiristelyä mökkeilyyn. Martan seuraavat juoksut ovat laskujeni mukaan todennäköisesti Juhannuksena, Martta juoksee kivasti juhlapyhinä... 😀
Sterkkaus, kastraatio vai sekalauma?
Olen pyöritellyt mielessä Martan sterkkausta, mutta harmittavan paljon olen kuullut ja kokenut huonoja asioita liittyen nartun sterkkaukseen. Myyllä luonne terävöityi, tuli ääniarkuutta, virtasankarkailua ja vielä pisteenä iin päälle, turkista tuli järkyttävä pehko. Niin, ja muistinko sanoa, että lihoi jo pelkästä makkaran katsomisesta...
Treenikaverin vanhemmalla malilla alkoi myös ääniarkuus sterkkauksen jälkeen. Kuulo on kuuleman mukaan viimeinen aisti, joka koiralla toimii vaikkapa lopetuksen yhteydessä. Kuuleekohan koira anestesian yhteydessä laitteiden piippauksia, jotka sitten vaikuttavat myöhemmin negatiivisina muistoina. Myy pelkäsi sterkkauksen jälkeen erilaisia korkeita ääniä, piippauksia (mikro), palohälyttimen ääntä patterin alkaessa loppua, tai fyssarin laserlaitteen piippausta. Kaverin koiralla hyvin samansuuntaisia epämääräisiä pelkoja, joita ei ennen sterkkausta ollut esiintynyt. Martta on luonteeltaan herkkä ja aavistuksen epävarma koira, joten luoteeseen ei toivoisi ainakaan mitään negatiivista muutosta. Toinen puoli on sitten nämä nisäkasvaimet ja kohtutulehdukset, joita synnyttämättömälle nartulle voi tulla.
Carun kastraatio olisi tietenkin yksi vaihtoehto, mutta sekään ei hirveästi houkuttele. Tykkään Carun luonteesta ja pelkään sen muuttuvan sellaiseksi mitään sanomattomaksi setämieheksi kastraation jälkeen. Puhumattakaan taas turkkiongelmista, joita kastraatio toi esimerkiksi Romeolle. Omat perustelut asialle ovat näköjään jo niin vahvat, että ehkä me mennään sekalaumalla ja yritetään vaan sinnitellä. 😃 Onneksi eturauhanen ei ole toistaiseksi Carua vaivannut. Eläinlääkärissä tarkastivat eturauhasen kynsivamman yhteydessä. Jos Carun eturauhanen alkaa oireilla, niin sitten on pakko tehdä päätöksiä suuntaan, tai toiseen. Caru on onneksi varsin järkevä uros ja sekoaa vain tärppipäivinä, joita ei onneksi montaa ole vuodessa.
Kikkariajelua
Talven vaihtuvista sääoloista huolimatta, kikkariajelua on tälle talvelle saatu jo yllättävänkin paljon. Kikkariajelu on talven ehdottomasti paras asia. Martan vetokoulutus ei ole edennyt yhtään omasta laiskuudesta johtuen, mutta pääasia on, että se tykkää juosta kikkarin edessä. Martta ei vedä, mutta nauttii muuten juoksusta. Caru tykkää vetää, mutta silläkin suosin enemmän rauhallisempia ravilenkkejä, varsinkin kun ikää alkaa tulla ja mitään kisatavoitteita ei ole vetolajeille. Tai, no on mulla yksi tavoite vetolajien suhteen. Saada molemmat koirat saman kelkan eteen. Suunnittelu on ihan viimeistelyä vaille valmis. Isäntä kokoaa parhaillaan jarrumattoa, koska ilman minkäänlaisia jarruja en noiden kahden koiran vetämän kelkan kyytiin mielellään lähde. Pitkillä liinoilla on jo hyviä kokemuksia rinnakkain juoksusta. Alku on aina yhtä kaaosta, mutta muutaman kilsan jälkeen meno näyttää jo kivalta.
Tottikset
Talvena aikana on käyty pari kertaa viikossa hallilla tottiksissa. Carun kanssa tehdään kolmosen liikkeitä ja Martta jumppaa ykkösen liikkeitä. Teen paljon tunnetilatreeniä ja yritän kiinnittää huomiota erityisesti kohtiin, joissa vietti meinaa laskea ja koiran odotusarvo hiipuu. Yllätä koira- tyyppisesti palkkausta näihin kohtiin. Muuten aika perussettiä molemmille. Olkkaritreeninä Martalle pitoa ja vähän käsikosketusta. Pito on Martalla parantunut huimasti. Esineiden luovutusta pitäisi treenata Martalle enemmän ja talven aikana yritän myös vahvistaa erityisesti Carun takapään käyttöä.
Koostin Carun tottisvideon viime kesältä ja loppu vuodesta. Tykkään Carun iloisuudesta, sen halusta tehdä ja siitä, että se tekee asioita nykyään jo minulle. Eihän se maailman nopein ja näyttävinkään ole, mutta tekee asiat omalla tavallaan ja rutiinia liikkeisiin on jo tullut mukavasti.
Martalla on ykkösen liikkeet kasassa. Metristä on treenattu nyt kahdella tavalla. Perinteisellä ja uudella tyylillä, nyt kun Pk-säännöt muuttuvat. Bh-kokeesta tulee jatkossa lähes naurettavan helppo ja noudot häviävät alemmista luokista. Ainoa perusteltu muutos olisi mielestäni ollut vinoesteen loivennus. Kaikki muu säätö on ihan turhaa, kun on kyse pk-lajeista, joiden tulisi olla pk-rotuisille koirille täysin tehtävissä olevia asioita. Noutojen poistuminen alemmista luokista on ihan käsittämätöntä, koska onhan niiden opettaminen tavallaan myös lajin suola. No, onneksi kolmosluokassa ei ole käsittääkseni mitään suurempia uudistuksia. Näihin on vaan sopeuduttava, jos meinaa kansallisia lajeja harrastaa.
Terveyshuolia
Koirilla on ollut pieniä terveyshuolia. Molemmat sairastivat lievän kennelyskän vuoden vaihteessa. Muutama viikko lepoa auttoi asiaan. Carua käytin myös lääkärissä lisääntyvien ja kasvaneiden ihopattien takia. Pateista otettiin ohutneulanäytteet patologin arvioitaviksi. Onneksi patit osoittautuivat vaarattomiksi talirauhas,- eli rasvapateiksi. Patit ovat aina aika pelottavia, mutta onneksi nuo patit olivat ihan harmittomia. Ehtihän siinä muutakin jo ajatella.
Kuka voisi kellot seisauttaa...
Carulla on valkoista leuan alla ja se muistuttaa ajan kulumisesta. Ihan käsittämätöntä miten aika menee nopeasti! Caru täyttää tänä vuonna kuusi ja Marttakin jo kolme. Pidän Marttaa vielä ihan pentuna, mutta eihän se sitä enää ole. Toisaalta, koirat ovat nyt parhaassa iässä, jaksavia ja täynnä energiaa. Tästä ajasta osaa nauttia monin tavoin. Voi tehdä niin paljon asioita koirien kanssa ja ne ovat innolla mukana kaikessa.
Carun jälkeläisnäyttö
Carun ja Haicun pennuista suurin osa on luustokuvattu. Kaikilla tähän mennessä kuvatuilla koirilla on terveet selät, ltvt, sekä kyynärät ja lonkat. 💝Yksi uros suoritti viime vuonna myös Bhn. Kiva kuulla näin uroksen omistajana, että pennuista on kasvanut terveitä koiria.
Martta
Martasta on kasvanut myös hieno tyttö. 💓 Kiltti ja helppo koira, jota voi pitää huoletta vapaana lähes missä vaan. Harrastusominaisuuksiin olen Martassa pääosin tyytyväinen, arjessa Martta on hieman epävarma. Tässäkin on vähän peiliin katsomisen paikka. Meillä käy harvoin vieraita ja sanoisin, että Martta on melko kokemusköyhä suhteessa vieraisiin ihmisiin. Pentuna sai paljon palautetta vieraiden päälle hyppimisestä ja se näkyy minusta nyt niin, ettei osaa olla vieraiden kanssa täysin rennosti. Jälkiviisaana sanoisin, että liinassa pito olisi ollut ihan hyvä juttu. Tilanteet Martalta menee usein vähän överiksi. Tunkee kaikkien syliin täysillä ja kuitenkin näkee, että Marttaa vähän jännittää olla niin lähellä. Onneksi se on vielä muokkautuva tuon osalta, kunhan vaan saa hyviä kokemuksia vieraista ihmisistä. Juoksut vaikuttaa tähänkin asiaan ja niiden alla Martan epävarmuus lisääntyy, kun taas juoksujen jälkeen Martta on tasapainoisempi ja itsevarmempi.
Epävarmuudesta johtuen epäilen, ettei Martasta välttämättä tule hyvää hakukoiraa. Hyvän hakukoiran tulee mielestäni rakastaa vieraita ihmisiä. Joo, tiedän, että rullakoiran ei välttämättä tarvitse, mutta uskon vahvasti siihen, että sisäinen motivaatio tulee olla vahva, jos halutaan tehdään hyvää tulosta. Myy oli syntynyt hakukoiraksi, koska sen mielestä ihmiset olivat parasta mitä se tiesi. Ihan kaikki ihmiset. Se palkkautui ihmisten löytymisestä ja olisi tehnyt hakua varmasti loppuajat ilman palkkaakin, koska se selvästi rakasti ihmisten löytämistä. Martta tykkää etsiä "tuttuja" ihania maalinaisia, mutta jos piilossa on sille vieras ihminen, Martta saattaa jättää ihmisen, koska sitä selvästi vähän huimaa mennä vieraan ihmisen luo. Rullalla Martta varmasti toimisi, en vaan tiedä haluanko siitä rullakoiraa, vaan siirrytäänkö suosiolla jäljen puolelle, jonne Martalla on selvästi sopivampia ominaisuuksia. Koetavoitteita haun suhteen ei ole ainakaan tälle kaudelle Martan osalta. Tuleva kesä näyttää suunnan tämänkin asian osalta, katsotaan mitä se tuo tullessaan.
Vuosi 2024 lähenee loppuaan. Mennyt vuosi on ollut henkisesti raskas, vaikka siihen mahtuu hyviäkin asioita, etenkin koirarintamalla. Alkuvuosi meni omien terveyshuolien kanssa painiessa ja koirien treenit jäivät lähes olemattomiin. Kaikki suunnitellut treenit ja valmennukset jouduin perumaan alkuvuodelta oman sairastumiseni vuoksi. Motivaation herättely kaiken tämän jälkeen, otti oman aikansa, mutta onneksi näistäkin lopulta selvittiin.
Maastokauden alkaessa huhtikuussa omat terveyshuoletkin olivat jo helpottaneet ja ilo koiraharrastukseenkin oli taas löytynyt. Koiratreenitkin saatiin taas pyörimään säännöllisesti. Hakutreenejä on saatu pidettyä kerta viikkoon oikeastaan koko maastokauden ajan, aina pitkälle syksyyn asti. Säännöllinen treenaaminen näkyi koirissa eteenpäin menevänä kehityksenä. Martan työskentely alkoi näyttää siltä, että siitä sittenkin tulee ilmaisultaan haukkuva koira, nyt vaan haetaan haukkuun kestoa myös vieraille. Carun tunteen palo, itsevarmuus ja tekemisen meininki metsässä lämmittää mieltä. Yhtään ukkoa se ei ole metsään jättänyt ja motivaatio tekemiseen on hyvä. On sillä yhä toisinaan ne omat carujuttunsa, mutta onhan siitä silti tullut varsin hieno hakukoira. 💓
Maalimiehet löydetty, hiki tuli.
Jäljeltä löytyi tällä kertaa kaikki kepit.
Toukokuusta syyskuuhun treenasin paljon molempien koirien kanssa. Tehtiin hakua, jälkeä, esineitä ja tottista. Tekisi mieli valittaa, kuinka raskasta on treenata kahta koiraa tavoitteellisesti samanaikaisesti, mutta sekään ei tuntuisi reilulta. Tuttavapiiristä löytyy tällä hetkellä liiankin monta tuttua koiraharrastajaa, joilla ei ole harrastuskoiraa ollenkaan, tai koira on luustoltaan rikki.😪Terve harrastuskoira on ihan lottovoitto tänä päivänä, eikä todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, että sellaisen saa! Olen onnekas ja kiitollinen noista kahdesta, vaikka ne eivät mua helpolla päästä. Alkujaanhan meidän koiraharrastuksen piti mennä niin, että Myy jää ansaitulle eläkkeelle tekemään noseworkia ja Caru tulee täyttämään harrastuskoiran virkaa. Mutta, niin kuin hyvin tiedetään, elämä harvoin menee suunnitelmien mukaan. Myy kuoli nuorena ja laumaan jäi yllättäin vain Caru. Piti ottaa Carulle kaveri... ja harrastuskoiria olikin sitten yhtä äkkiä kaksi.
Martta luustokuvattiin toukokuussa. Ei se nyt ihan priimaa ollut, mutta noilla lonkilla varmasti pärjätään ja voidaan täysipäisesti harrastaa ja kisata.
Martan treenaaminen on ollut kokonaisuudessaan helppoa verrattuna Caruun. Martta on hyvin ohjaajakeskeinen ja nöyrä koira. Sillä on superhyvä saalisvietti ja myös taisteluhalua. Palkkauksen kanssa ei ole tarvinnut kikkailla, kaikki käy Martalle. Tykkään nykypäivänä jotenkin hullulla tavalla siitä, että koirat saavat olla röyhkeitä, uskaltavat haastaa ja vaatia ohjaajalta. Marttaakin on vahvistettu purujen kautta hyvään asenteeseen ja ai vitsi, miten nuo purut ovatkaan tehneet Martalle hyvää! Siitä on tullut pippurinen ja oikein hyvällä asenteella porskuttava koira.
Tottiksessa monet palaset alkoivat loksahdella paikoilleen kesän aikana ahkeralla treenaamisella. Martan viettikestävyys nousi kohisten ja päästiin tekemään pitkääkin seuraamista. Sen jääveistä tuli tosi hienot; voimakkaat ja nopeat! Carun tottiksissa saavutettiin läpimurtoja tunnetilan kohdalla ja noudoissa, mikä ei valitettavasti vielä ihan näkynyt kokeessa. Se on nyt siinä vaiheessa, että kyllä se kotona osaa. 😅 Jääveistä tuli Carun kohdalla iso murheenkryyni tänä vuonna. Se ei osaa niitä vieläkään, mutta onneksi kolmosluokassa näihin liikkeisiin tulee muutoksia. Juoksusta tehtynä ne sujuvat Carulta paremmin. Parasta tässä kaudessa tottiksen osalta oli se, että tottis on molempien kanssa nyt rentoa ja hauskaa! Erityisesti Carun kanssa tämä ilmiö on aika tuore. Nykyisin Caru tekee töitä minulle, ei vaan itselleen. Paljon se vaati, mutta työ sen kanssa todellakin kannatti!
Martta on osoittanut potentiaalia erityisesti jälkikoiraksi.
Loppuvuonna oli taitotason tarkastukset molemmilla koirilla kokeen muodossa. Martta suoritti ensin bh-kokeen hyväksytysti syyskuussa ja Caru sai HK2-koularin muutamaa viikkoa myöhemmin lokakuussa. Molempien koirien suorituksiin olen tyytyväinen, vaikka parannettavaa on. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ensi kaudella. Martan ensikauden tavoitteet menevät pk-jäljen puolelle, kun taas Caru jatkaa voittajaluokassa hakuhommia.
***
Mitä opin koiranohjaajana tänä vuonna?
Ohjaajana opin tänä vuonna olemaan aiempaa armollisempi itselleni. Tauotkin tekevät hyvää itselle ja koirille! Ei pidä tuntea syyllisyyttä, jos pitää välillä kunnon taukoa koiraurheilusta.
Opin myös sen, että enemmän voi antaa vastuuta koiralle, ei palkata liian helppoja asioita liian pitkään. Koiran ei tarvitse myöskään olla täydellinen, jotta voi osallistua kokeeseen. Oli joitakin juttuja Carun kanssa, joihin en ollut tyytyväinen (jäävät), mutta päätin silti osallistua kokeeseen, koska tiesin, että hyvänä päivänä se kuitenkin osaa ne. Kokeessa en ollut pettynyt jääveistä (Caru istui ne kaikki...), koska tiesin missä mennään niiden kanssa.
Tänä vuonna en hakenut kouluttajilta apuja viikkovalmennusta lukuunottamatta mitä ei ole koiravuosiin tapahtunut kertaakaan. Ensi vuonna tarkoitus on käydä hakemassa lisäoppia muutamaan kinkkiseen kohtaan Niemisen Reijalta ja joku muukin hyvä koulutus olisi mukava käydä. Martan tottiksen viikkovalmennuksen irtisanoin Koiravalmennus Motivaatiolta. Marttta on ollut valmennusryhmässä pennusta melkein kolmevuotiaaksi, joten sen kanssa on tehty hyvät pohjat tottikseen Ellin valvovan silmän alla ja se sai myös hyvät opit koirahäiriössä toimimiseen. Jatkossa treenaillaan yhä enemmän yhdistyksen treeneissä ja tietty omalla porukalla.
Tänä vuonna täytin treeniblogia ahkerammin Koiraharrastajan vuosi treenipäiväkirjaa, joka myös osaltaan selkeytti vuoden treenejä ja teki tavoitteista suunnitelmallisempia ja konkreettisempia. Oli helppo palata edellisiin treeneihin ja katsoa mikä toimi, mikä ei ja mitä seuraavalla kerralla tulee tehdä eri tavalla. Ensi vuodellekin on samainen kalenteri hankittu. Iso suositus koiraharrastajalle!
Ensi vuodelle toivon ennen kaikkea terveyttä kaikille ja rauhaa maailmalle.
.jpg)
