Romeolta löydettiin kiveskasvain rokotuksen yhteydessä. Hoidoksi suositeltiin kastraatiota ja niinpä Romeo sitten perjantaina leikattiin. Nyt kasvain on poissa. Kysyttiin, lähetetäänkö kasvain patologille lausuttavaksi. En nähnyt sen antavan meille lisäinfoa, joten ei lähetetty. Hintakin lausunnolle olisi ollut lähemmäs sata euroa.
Leikkaus sujui hyvin. Herätyspiikkiä ei annettu ja kotona Romeo nukkui iltapäivälle. Sen jälkeen oli luonnollisesti vähän pöhnäinen olo. Seuraavana aamuna ruoka jo maittoi ja tehtiin pieni pissilenkki. Lampunvarjostin päässä häiritsee, mutta muuten toipuminen näyttäisi alkaneen hyvin. Romeo ei vaikuta kivuliaan oloiselta. Rimadylia saa kerran päivässä ja nyt haavan tarkkailua parin viikon ajan. Homma maksoi vähän alle 300 euroa.
Olen lopen kyllästynyt tietyntyyppisiin välinpitämättömiin koiraihmisiin. Ymmärrän, että eläinten kanssa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Aina ei onnistu, vaikka kuinka yrittää. Kaikki eivät silti edes yritä. Heitä ei kiinnosta. Olen jo pitkään miettinyt jotain kättä pidempää tilanteisiin, joissa vieras irtokoira tulee omien iholle ilman, että omistajalla on aikomustakaan saada koiraansa pois tai, että koira on täysin hallitsematon. Olkoonkin tulija vaikka ns. kiltti, se aiheuttaa silti valtavaa kiihtymystä omissa koirissa ja ihan liian paljon töitä tämän kiihtymyksen pois kouluttamisessa. Näitä tapauksia on ollut vuosien saatossa niin paljon - liian paljon, etten jaksa niitä alkaa tässä enää avaamaan. Hankin näitä tilanteita varten Turvakertoimesta klick turvasumutteen jota en epäröi tarvittaessa käyttää vastapuoleen, tässä tapauksessa siis vieraaseen koiraan. Menthol-suihke ei vahingoita koiraa, mutta keskeyttää kuuleman mukaan hyvin tulijan aikeet. Suihke on siis turvallinen koiralle, eikä siitä aiheudu vastapuolelle pysyvää haittaa. Jos omani karkaisi jonkun toisen koiran luo, hyväksyisin täysin tällaisen menetelmän. Eipähän jäisi hommasta kovinkaan hyvä fiilis karkulaiselle. Tuo on nyt sitten aina lenkeillä mukana ja tietenkin toiveena olisi, ettei sitä koskaan tarvitsisi käyttää.
Ps. Tarvittaessa tuotetta voi käyttää myös ihmiseen.
Jääkausikin on päästy korkkaamaan vihdoin ja viimein! Sen mahdollistaa se, että tuntee hyvin tutun järven ja sen virtapaikat. Joka paikkaan en vielä menisi, sen verran lauha talvi on kuitenkin takana.
Synttäriaamuna Myy pääsi H.n hiihtokaveriksi. Hiihtivät tänään 10 km ja eilen reilut 9 km. Pohjakuntoa on tehty kikkarilla, joten Myy jaksoi hyvin. Vauhti näin kauden alkuun pidettiin verkkaisena ravina, vaikka alla oleva sport trackerin kuva aiheuttikin pienoista hilpeyttä. Maksiminopeus on ollut aika huikea, vaikka muuta sovittiin... 😜
Iltapäivästä käytiin vielä hallilla. Vietin nostolla jatkettiin. Edistämiseen sain vinkiksi kääntyä eteen palkkaamaan.
Synttärilahjaksi annoin Myyn tehdä vielä viereisen kentän aksarataa. Hienosti Myy veti, eikä se ollut unohtanut mitään. Olisi se vaan hieno aksakoira. Vielä vähän kirvelee, mutta toisaalta lopetuspäätös on ollut oikea. Arki-iltoina ei tarvitse lähteä enää tähän aikaan vuodesta koleaan/kylmään Jatin halliin, vaikka niistä illoista pidinkin paljon, eikä viikonloppuisin tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä jos ei jaksa/ehdi lähteä toistamiseen hallille. Viikonlopun runsaita talkoovelvoitteita ei enää ole ja jää paljon aikaa muihin juttuihin. Kaikkein parasta on se, että koira on ollut jumittomampi kuin koskaan ennen! Selkälihakset eivät värähtele tietystä kohtaa koskettelusta, kuten aiemmin aina tähän aikaan vuodesta. Luulen sen johtuneen ihan vaan aksan harjoittelusta kylmässä hallissa, vaikka pyrinkin pitämään rimoja matalalla ja yritin lämpätä koiraa riittävästi ennen treenejä. Paljon jäi myös ihan superhyviä muistoja. Aksakavereita on toisinaan ikävä. Joitakin aksaihmisiä tapaa muissa lajeissa, mutta aika monet aksaihmiset ovat vaan aksaihmisiä. Onneksi on sentään some, josta voin stalkata mitä toisille kuuluu ja mitä aksarintamalla tapahtuu. Ei pidä koskaan sanoa - ei koskaan, mutta tällä hetkellä en usko, että me enää lajiin palataan, koska näin on vaan hyvä.
--
Romeolle on varattu leikkausaika pallejen poistoon ensi viikon perjantaille. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Vähän jännittää, koska viimeksi nukutuksessa Romeo lakkasi hengittämästä. Onneksi eläintenhoitaja oli ihanan rauhallinen ja sanoi, että on aika tavallista, että näin aina välillä käy. Vähän sieraimista kiinni ja kevyt painallus rintalastasta ja taas hengitti. Eli ei ollut niin vakavaa kun miltä näytti.
Aikani kuluksi olen ilmoittautunut kaikenlaisiin tapahtumiin. (Liikaa aikaa suunnitella? 😆) Tulossa nyt kevään aikana on mm. Juha Korrin viettiseminaari Tampereella ja Rauniopäivä Kouvolassa. Molempiin sain koirakkopaikat. Liepeen koirahiihdossa olen mukana talkoilemassa, koska se nyt vaan on yksinkertaisesti talven paras tapahtuma.
Niin se aika menee! Meidän junnukoirakin täyttää jo kokonaista viisi vuotta! Koira parhaassa iässä. Ei enää pentu, mutta ei vielä vanhakaan. Jotain jo osataan ja se kaikkein suurin työ pennusta aikuiseksi kasvattamisessa on jo takana päin. Nyt nautitaan siitä mitä ollaan nyt! Yhteisistä hetkistä ja tästä hienosta matkasta. Toivotaan, että vuosia tulee vielä paljon lisää tälle ihanalle rakkauspakkaukselle!
Onnea Myy ja Myyn kaikki ihanat sisarukset. 💝Upeita koiria näistä on kasvanut. Zivalle 💔sinne pilvenreunalle.
Mitä kuuluu meidän tottiksen ääntelyprojektille? - Sille kuuluu - uskaltaisinkohan sanoa, oikein hyvää! Myyn kanssa on tehty paljon mielentilaa, keskittymistä, kuunteluharjoituksia ja luopumista. Hallilla ja arjessa. Keskittyminen edellä mennään joka asiassa. Pitää malttaa, jotta saa. Ääntä ei halliolosuhteissa saada juuri enää esille, vaikka parilla viime kerralla on alettu kaivamaan viettiä ihan kunnolla. Appari on pitänyt valjaissa ja Myy on saanut tehdä saalista ja siitä suoraan seuraamista, -palkkaa ja saalista vaihdellen. Selvästi astetta paremman näköisellä ilmeellä tekee, eikä ääntä tule. Nyt haetaan tasapainoa sille mitä kestää ilman ääntä. Maltilla jatketaan kohti kevättä ja toivotaan, että talvitreenit tuottavat toivottua tulosta.
Jotenkin tuntuu siltä, että tästä ei ole tulossa hyvä vuosi. Romeon ja Myyn kennelyskärokotteen yhteydessä selvisi, että Romeolla on isohko kiveskasvain. Melko suurella varmuudella se on pahanlaatuinen, eli ell. mukaan kyseessä on hyvin todennäköisesti kivessyöpä. Kastraatiolla asia voidaan hoitaa kuntoon, koska kivessyöpä on yleensä ns. kiltti syöpä, eikä se useinkaan leviä.
Ehkä tämä oli se asia, joka Romeota on vaivannut ja minuakin siinä mielessä, että koko ajan on ollut vahva tunne, että jotain on vialla. Onko tämä nyt se syy siihen miksi Romeo repi karvoja tuppoina selästä ja miksi se on niin kamalan luiseva ja lihakseton, vaikka sillä on hyvä ruokahalu ja se syö ja liikkuu paljon? Nyt se ei ole kutissut, vaikka sillä ei ole Cytopointkaan enää voimassa. Kuinka paljon sillä on kipuja ja kuinka paljon asia sitä itseään tällä hetkellä vaivaa? Onhan se mörrimöykky ja usein kiukkuinen, mutta onko se vaan enempi luonnekysymys vai sattuuko siihen? Niin monta asiaa on nyt mietittävänä. Suurimpana huolena on tietenkin pelko Romeon menettämisestä. Onko tämä nyt tässä? Auttaako kastraatio ja miten hyvin tai huonosti Romeo toipuu leikkauksesta? Mitä jos syöpä onkin levinnyt? Tai jos se ei sittenkään ole edes syöpää?
Ei se elämä tähän saa loppua. Eihän tätä "pentua" mikään täältä vie. Meillä on sopimus. Raitapoika selviää kyllä, koska me tarvitaan sitä vahtimaan meidän laumaa, eikä se ole vielä edes vanha. Täyttää vasta yhdeksän. Kastroidaan, mikäli se on tarpeen ja elämä jatkuu. Täytyy vielä jutella eläinlääkärin kanssa kunhan olen vähän sulatellut tätä asiaa...
On me aurinkokin nähty. Muutama kuva meidän vakkarilenkiltä.
Ps. Mooren kanssa käytiin Jyväskylän skottilenkillä ja hienosti vanha herra joukkoa veti. Häntä pystyssä, takamus keikkuen ja erittäin tomerana, kuinkas muuten. 😉
Uusi vuosi alkoi varsin ikävissä merkeissä. Myy pelästyi omalla pihalla rakettia, jonka jälkeen loppu yö meni voimakkaasti läähättäessä, täristessä ja selvästi pelätessä. Tilanne olisi ollut vältettävissä jos en olisi päästänyt koiria nopealle pissille omalle pihalle, kun ulkona oli yhdeksän aikaan ihan hiljaista... Koirat olivat syöneet luita, juonneet paljon vettä ja ajattelin, että niitä pissitti. Ihan vaan nopsaan käyvät kuseella ja sitten heti sisälle, mutta juu kun, ei! Yksi vinkuraketti siihen, niin sehän oli sitten Myylle siinä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja harmittaa ihan tosi paljon. Romeohan ei ollut asiasta moksiskaan, mutta Myy valitettavasti oli. Tiedossa on siis jatkossakin ikäviä vuoden vaihteita.
Paljon ollaan talsittu viime aikoina metsässä kun jäille ei vielä pääse. Ihmeen innokkaasti paimenet lumessa kahlaavat, vaikka sitä on nyt paljon. Enempää ei lunta enää tarvittaisi tai muuten joudutaan lenkkeilemään ihan vaan tiellä ja se jos mikä on tylsää. Saarella asuessa on lähes kidutusta elämä talvella, jos ei pääsisikään jäälle. Nyt järvi on jäätynyt ja eletään sitä kriittisintä aikaa, seuraillen mitä säätilassa seuraavaksi tapahtuu. Pakkasia tarvittaisiin. Jos jäille sataa nyt paljon lunta, jäät eivät vahvistu, eikä hyviä jääkelejä tule.
Ikäviltä yhteentörmäyksiltäkään ei olla vältytty vapaiden aikana. Koirissa vika ei ole koskaan, mutta ne omistajat! Purkaukseni fb:ssä:
VMP nämä irtokoiratilanteet! Pitäisi ehkä alkaa kuljettamaan jotakin kättä pidempää joka lenkillä mukana. Aika usein ryntäilijät ovat ihan ystävällisiä koiria. Kokemusta on myös niistä ei-ystävällisistä yhden murtuneen sormen verran. Ainoa vika näissä ystävällisissäkin on se, etteivät ne ole millään tavalla omistajiensa hallinnassa kun omistajille tuntuu olevan ihan se ja sama kun se on kuitenkin kiltti tai sellaisena sitä pidetään. Liian usein nämä koirat ovat olleet noutajia! Näistä koirista on ymmärrettävästi kiva pomppia toisten koirien iholle ja toiset koirat tykkää... Juu, ei. Romeo ei tykkää tällaisesta yhtään varsinkin kun se on kohtaamistilanteissa aina kiinni. Myy on myös hämillään/peloissaan ja senkin kierrokset nousevat kun sekin yrittää häätää vastapuolta pois. Jos erehdyt sanomaan vastapuolelle, että otappa nyt se koirasi kiinni ja kun hän ei lukuisista yrityksistä huolimatta onnistu tässä, syy on kenen? Tietenkin meidän (pahimmoillaan olen vielä yksin kahden paimenen kanssa) ja meidän koirien kun ne käyttäytyvät huonosti remmeissä... Taas saa tehdä vähän aikaa hallittua ohitusharkkaa, jotta Myy ei nosta kierroksia vastaantulevista ja ihan täysin ymmärrettävistä syistä. Romeon kohdalla ei enää auta minkäänlainen treeni kun siltä on jo kauan sitten usko loppunut siihen, että sitä pystyy oma ihminen suojelemaan... Seuraava koira voisi oikeesti ollakin joku aggressiivinen jättirotu ihan vaan oman lauman puolustamiseen jolle surutta syöttäisin kaikki iholle pyrkivät.
---
Vuoden vikat treenit käytiin tekemässä Haukkuvaarassa...
Ääntely-projekti etenee. Myy keskittyy aiempaa paremmin. Viettiä on jouduttu laskemaan hetkellisesti aika roimasti mielentilaa ja keskittymistä tehdessä, mutta ääni on jäänyt lähes kokonaan pois! Nyt Myy olisi sellaisessa hyvässä tokomoodissa, mutta omaan silmään tekeminen näyttää liian vietittömältä ollakseen kivan näköistä... Koko treeni mentiin kuitenkin äänettä pientä rakkaalle videokuvaajalle suunnattua ilovinkaisua lukuunottamatta, joten tavoitetta kohti mennään. Palkka ei ole Myylle se mieluisin, mutta purkaa hyvin tuohon lussupalloon, joten saa vielä kelvata. Vaikea sanoa kuinka pitkälle tällainen treeni kantaa kokeissa vai kantaako se ollenkaan? Ollaanko lähtöpisteessä kun koekausi alkaa? Myy tietää jo, että vaaditaan hiljaisuutta, jotta pääsee tekemään. Vietin noustessa tilanne luonnollisesti vaikeutuu ja kun siihen lisätään vielä palkattomuus...
