Onhan ollut kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kesä ja syksy. JK1-koularia ei saatu Kerimäeltä heinäkuussa kun yksi tarvittava keppi jäi metsään, enkä ole onnistunut ainakaan vielä toistaiseksi saamaan uutta koepaikkaa. Sen sijaan hausta on kesän ja syksyn saaliiksi saatu HK2 (kauden tavoite) ja aika yllättäinkin, HK3 piirinmestaruuskisoista ja vielä ykköstuloksella! Eka kiinnitys valionarvoonkin on nyt sitten totta, vaikka paljon saa vielä töitä tehdä, jotta valionarvoon asti vielä joskus päästään.
Olen ollut tähän asti tottikseen suhteen melko levollinen siinä mielessä, että huononakin päivänä saadaan tarvittavat tottispisteet kasaan. Myy osaa tarvittavat liikkeet, eikä se juuri virheitä tee. Viime kertainen Myyn "haukkushow" pistää kyllä nyt miettimään asioita vähän uudella tavalla. Levottomuus on tottiksessa lisääntynyt ja varsinkin kun ollaan vieraalla kentällä. Myy tietää, ettei palkkaa kokeessa tipu ja kiukuttelee siitä. Ainahan sillä on ollut ääntely herkässä, mutta silti se on ollut vielä ihan hallittavissa. Kunhan tämä koekausi on paketissa täytyy vähän tuumailla. Jumit on yksi selittävä asia, koska juuri ennen Saarijärven koetta Myylle tuli parikin tälliä, enkä saanut ketään - kovista yrityksistä huolimatta, hoitamaan Myyn kroppaa ennen Saarijärven koetta. Toinen tälli tuli A:n palautushypyssä kun Myy tippui treeneissä A:n harjalta.. Olin yksin treenaamassa, enkä tiedä missä asennossa Myy tuli a:lta alas. Toivottavasti ei selälleen! Ponnistusvauhti kaikkinensa palautuksessa oli hidas (tätä ehdin ihmetellä kun yleensä ponnistaa voimakkaasti) ja vauhdittomuus aiheutti harjalta putoamisen. Se miksi vauhti oli liian hidas (näin jälkiviisaana) luulen johtuneen edellisen päivän reippaalla parketilla pyörähtelystä. Myy näki, että Romeon kanssa potkittiin takapihalla palloa ja tuli kiire juosta ulko-ovelle ja jalat karkasivat alta... Melkoinen rytinä kävi ja tätäkään en ollut kunnolla näkemässä. Tunnusteltaessa ei tietty mitään, mutta tiedä näitä sitten. Mitään mörköähän tästä esteeltä putoamisesta ei kehitelty, koska laitoin Myyn saman tien tekemään A:n uudelleen ja nyt hyppy sujuikin ongelmitta, kun otti kunnolla vauhtia ponnistamiseen.
Nyt on saatu onneksi jo vähän hoitoakin. Aija kävi Myytä hieromassa ja kyllähän tuolta lannerangan kohdalla selviä kipupaikkoja löytyi ja koira reagoi käsittelyyn näitä hoidettaessa. Saattaa siellä jotain traumaa olla, mutta onneksi ei näy millään tavalla liikkeessä. Osteopaatti on heti lokakuun alkupuolella, joten toivottavasti saadaan paikat kuntoon. Kunhan kisakausi on tältä kaudelta ohi, hoidatan Myytä enemmän ja sitten se saakin jäädä ansaitulle tauolle.
Maastopuolella ei suurempia huolenaiheita. Muutaman kerran on ollut havaittavissa pientä huolettomuutta rullan loppuun tuomisessa. Valeita Myy ei tee koskaan treeneissä, mutta kokeissahan noita on valitettavasti tullut. Oma jännityneisyys heijastuu jollain lailla koiraan ja Myy kun haluaa niin kovasti aina miellyttää mua. Josko sille veisi rullan niin rauhoittuu? Vaikea sanoa mitä on taustalla. Mökkikylä hässäkkä voisi olla taas paikallaan, jotta joutuu kunnolla miettimään. Se mikä tällä hetkellä tuntuu olevan Myyn vahvuus on, että se lähtee työskentelemään alusta asti nenä kunnolla auki ja se on vahvasti motivoitunut löytämään. Mitään turhaa juoksua se ei maastossa tee. Treeneissä on tehty lähinnä motivointia lyhyillä radoilla, superpalkoilla, -maalimiehillä ja vahvistettu paljon suoria pistoja. Tyhjiä ei olla erikseen juurikaan treenattu. Niitä tulee radalla jos on tullakseen ja tuleehan niitä. Tämä tyyli tehdä sopii Myylle. Valeethan sain "tehtyä" Myylle aiemmin sillä, että vaadin sitä uppoamaan tyhjille kun se selvästi haistoi, ettei siellä ketään ole. Tyhjiä treenattiin muutenkin kaikkinensa ihan liikaa ja loin vaan turhaa painetta koiralle. Nyt lähetän Myytä todella harkiten uudestaan samaan paikkaan jos pisto on vähänkään sinne päin ja riittävän syvä. Leirillä tuo lause "miksi harjoitella tyhjiä kun niitä tulee muutenkin" muutti täysin ajattelun näiden tyhjien harjoittelun suhteen. Jos koira on motivoitunut ja se etsii innokkaasti, niin tekeehän se ne tyhjät sinne tarvittaessa ihan luonnostaan, kun rata ei ole kuitenkaan koskaan täynnä maalimiehiä. Toki tapoja on monia ja koirat ovat erilaisia. Joku sopii toiselle ja toiselle taas ei. Luulen kuitenkin löytäneeni ne tavat, joilla viedä juuri Myytä eteenpäin. On tuo haku vaan nyt jotenkin ihan hurjan koukuttavaa. Varsinkin kun siihen alkaa oikein kunnolla paneutua ja itsekin alkaa pikku hiljaa jotakin oppia. Ihan parasta, ei voi mitään.
Agia on käyty tekemässä hyvin harvakseltaan ja sekin vähä tekeminen tuntuu lähinnä velvollisuudelta itsenäistä treeniryhmäämme kohtaan... plaah. En tiedä, eikä vaan huvita. Pk-puoli on vaan niin se meidän juttu. Katotaan nyt mitä talvi tuo tullessaan.
Kerrotaanpa vähän muitakin kuin näitä treenikuulumisia kun tiedän, että nekin joitakin kiinnostavat jopa enemmän. Moore kävi cushingin tauti kontrollissa. Veriarvot olivat hyvät, joten samalla lääkityksellä jatketaan. Seuraava kontrolli kuulema loppu kesästä 2018... Jaa-a. Marraskuussa Moore Monituinen täyttää 11-vuotta! Tulossa on vuosisadan suurimmat bileet. Kuinkas muuten. Ruokaa, juomaa ja kaikkea hauskaa hyvässä seurassa. Jossain vaiheessa näytti hyvin vahvasti siltä, ettei Moore näe 9-vuotis synttäreitään. Moore voi tällä hetkellä vallan mainiosti, eikä ikä tunnu painavan. Skottien keski-ikä on 9-vuotta, joten mennään jo reilusti siellä paremmalla puolella. Toisin kuin monet muut pienet rodut, skotit eivät ole kovinkaan pitkäikäisiä. Yleisin kuolinsyy ovat maksasairaudet ja syöpä. Moore kuitenkin elää ja voi hyvin. Se on edelleen usein leikkisäkin ja mikään ei ole niin hurmaavaa kun nähdä sen leikittävän isoa Romeota, joka usein myös innostuu leikkimään kun aloitteen tekijä on Moore. Noiden kahden ystävyys on kyllä jollakin ihan oudolla, omalla levelillään, jonka vaan ne tunnistavat. Aito, toisistaan välittäminen on aina ollut niin vahvasti noilla molemminpuolista. Olenko koskaan muuten sanonut, että juuri nuo veteraanikoirat ovat ihan hurjan hellyttäviä? Niillä on jo ne omat pinttyneet tavat ja tottumukset, joita ilman ne eivät olisi ne. Niihin tapoihin ja omituisuuksiin on itsekin jo niin tottunut, että niitä pitää itsestäänselvinä. Esim. se, että Moore kaivaa nukkumapaikkaa useita minuutteja ja joskus kun huudan sille keskellä yötä kun herään tuohon sahausääneen, että lopeta Moore, eihän se koskaan lopeta, vaan aloittaa aina alusta kun sitä häiritään. Jos joku ei tiedä mitä tarkoitan niin tässähän tätä sahausta on.
Romeolla menee kortisonia nyt hyvin pienellä annoksella. Pahimmat kutinat on saatu kuriin ja Romeokin tuntuu taas nauttivan elämästään ja syksystä. Sillä on nyt upea turkkikin pitkästä aikaa. Pitäisi ehtiä järkkäriäkin ulkoiluttamaan taas, jotta saataisiin uusia kuvia.
Alkujaan en edes aikonut ilmoittautua Saarijärvellä pidettäviin haun piirinmestaruuskisoihin. Ajeltiin mökiltä kotiin ja näin fb:ssä ilmon, jossa luki, että Pm-kokeeseen on viimeinen ilmopäivä. Mainitsin tästä ääneen. Hannu sanoi, että mitä sitä sitten noin aktiivisesti treenaa jos ei kerta käy kokeissa? Se riitti ja ilmo lähti. Onneksi.
Keski-Suomen Piirinmestaruushopeamitalisti Myy
Keskiviikkona aloitin Myyn nesteytyksen, eli piimätankkauksen. Noin puoli litraa vesipiimää aamuin illoin ruoan jälkeen. Luulen, että tästä juottamisesta on oikeasti apua, koska nytkin tuomari kehui koko radan todella hyvällä temmolla liikkuvaa ja jaksavaa koiraa. Jos en juota Myytä paria päivää ennen pitkän radan reenejä, se puuskuttaa viimeistään 150 metrissä. No joo, voihan nämä olla ihan motivaatio juttujakin tms. mutta jotenkin vaan tahdon uskoa tähän.
Koepäivä oli sumuinen ja välillä satoi vähän vettä. Tuulta ei juuri ollut, joten sää oli Myylle paras mahdollinen. Puuskittaisella ja kovalla tuulella on vaara, että Myy lähtee hakemaan kaukaa alueelta maalimiestä ja tämä vaikeuttaa itselläni alueen jakamista.
Henkilöetsintä
Maasto oli Koirakorven jälkeen erittäin mukavaa maastoa. Keskilinja oli melko selkeä, joten rata oli helppo hahmottaa. Jopa minun. Ekat kulmat olivat Myyltä melko hätäisiä. Tuomari sanoikin, että kulmaan olisi voinut jäädä maalimies jos siellä sellainen olisi ollut. Reilusta 50 metristä vasemmalta puolelta Myy tuli rullan kanssa. Näyttö erinomainen. Seuraavaksi - olisiko oltu jossain noin 150 metrissä oikealla puolella, Myy nosti lähimaalimiehen. Oli varmaan syvyydeltään korkeintaan noin 20 metrissä keskilinjalta. Tässäkin näyttö erinomainen. Noin reilusta 200 metristä vasemmalta puolelta nousi taas maalimies... hetken mietin, että voiko oikeesti viimeinen sata olla tyhjä, mutta päätin luottaa koiraan. Laitoin näytölle. Juoksutti mua melko kauas vasemmalle ja kun piiloa tai maalimiestä ei löytynyt, tajusin, että on tehnyt valeen. Mietin, että tässäkö tämä nyt sitten oli? Jälkeenpäin ajattelin, että oli varmaan saanut viimeisestä maalimiehestä jo tässä kohtaa hajun. Kaksi ylhäällä ja vale alla. Rata jatkui. Viimeinen maalimies löytyi vasemmasta takakulmasta. Tästä sai arvosanaksi erittäin hyvän, pudotti rullan vähän liian aikaisin keskilinjalla.
Aikaa rataan meni reilut 11 minuttia, joten oltiin turhan hätäisiä. Tosin Liis veti vielä pari minuuttia paremmaksi, joten aika kiireisiä voittajakoirakot olivat tuomarinkin mukaan. Myy sai kehuja työskentelystään. Koira on energinen ja innokas ja yhteistyö ohjaajan kanssa toimii hyvin. Vale pudotti kuitenkin roimasti pisteitä, joita saatiin maastosta ainoastaan 157.
Tulossa hakuradalta. Miten niin onnellisen näköinen? :)
Esine-etsintä
Esineruutu menikin sitten täysin käsikirjoituksen mukaan ja oltiin taas kisassa mukana. Kolme esinettä nousi reiluun pariin minuuttiin. Pisteitä 29/30. Tässä kohtaa piti alkaa oikein laskea, että vieläkö olisi mahdollisuuksia ykköstulokseen. Ykkönen oli vielä tarjolla, jos tottiksesta saa vähintään 84 pistettä... Pitäisi saada.
Tottis
Mutta sitten se tottis. Voi apua. Myyn mielentila oli kyllä ihan kaikkea muuta kuin se mitä toivoin. Vähän taisi olla jo väsynyt koira maastojen jälkeen. Myy oli kamala kiekuja, eikä asiaa auttanut uusi kenttä äänineen ja ympäristöineen. Hälytysajoneuvojakin meni kun tehtiin noutoja. Loppuliikkeet koira haukkui koko ajan ja mulla nousi savu päästä. Mutta ei annettu periksi. Tänne on tultu kisaamaan. Ensimmäistä kertaa juoksusta seisominen onnistui, joten jotain hyvääkin oli. Vielä tiistaina se juoksi perässä ja tuntui, ettei se vaan opi. Sanoin vähän turhan painokkaasti käskyn, mutta tässä tapauksessa se kannatti. Liikevirheitä ei kaikesta mölinästä huolimatta juurikaan tullut. Tosin eteenmeno jäi puutteelliseksi kun Myyn mielestä nyt vaan oli ihan kertakaikkisen outoa juosta vieraalla kentällä suoraan eteenpäin. Pisteitä saatiin kaikesta huolimatta... tasan se 84 p, !, eli sehän tarkoitti sitä, että yhteispisteitä oli kaikkiaan 270, eli pisteet riittäisivät juuri ykköstulokseen! VALIOKELLO SIIS TIKITTÄÄ!
Ensimmäistä kertaa juoksusta seisominen onnistuu!!
Pakko oli laittaa tottisvideoon musiikkia, jotta Myyn "musiikki" vähän vaimenee...
Meidän oman hakuryhmän Liis ja kelpie Huti voittivat Piirinmestaruuden. Me saatiin Myyn kanssa Piirinmestaruushopeaa, HK3 koulutustunnus ja vieläpä sitten kuitenkin ykköstuloksella! Meidän hakuporukassa on siis Keski-Suomen piirin parhaat hakukoirat! 💪
Paljon onnea Liisille ja Hutille sekä Myyn puolisisko Helkalle ja Saijalle HK1-koularista heidän ekassa hakukokeessaan. Oli kyllä mahtava kisapäivä. Tätä tämä koiraurheilu taitaa sitten ihan parhaimmillaan olla!
Kuvassa Off Line`sin edustajat. On ne hienot puolisiskokset!
Käytiin aksaamassa Myyn kanssa Jatin järjestämissä Pm-kisoissa. Tällä treenimäärällä ei todellakaan ollut mitään tulostavoitteita. Motivaation herättely noin ylipäätään aksaan on nyt ollut niin työn alla, että päätin koittaa ihan ex tempore lainaohjaajaa siinä vaiheessa kun mahdollisuudet Pm-tavoitteluun olivat meidän osalta ohi. Päätökseen vaikutti ihan vaan se, että paikalla sattui olemaan meidän oma, ihana Aino-koutsi, joka on koutsannut meitä agissa jo parisen vuotta. Hän, jos kuka tuntee Myyn kuin omat taskunsa. Olen aina tykännyt Ainon rohkeasta tavasta ohjata koiraa, joten halusin nähdä miltä meno näyttää Myyn kanssa ja millaisia ohjauskuvioita ja vedätyksiä Myy kestää.
Piirinmestaruudet ratkottiin kahdelta ensimmäiseltä radalta yhteistulosten perusteella. Tuomarina PM-radoilla toimi Jari Helin ja viimeinen rata oli Sisko Pulkkisen tuomaroima. Ekan Pm-radan (hyppäri) ohjasin itse. Ei rata huono ollut, mutta en vaan ehtinyt. Melkein loppuun saakka oltiin vitosessa kiinni, mutta sitten putken väärä pää imaisi. Kahdelle viimeiselle radalle puikkoihin tarttui sitten Aino, joka ei siis koskaan ole Myyn kanssa treenannut kisaamisesta puhumattakaan. Muistuttelin lämppäalueella joitakin Myyn käskyjä ja sitten vaan katsomoon jännittämään. Jännitin muuten varmaan enemmän radan ulkopuolella kuin mitä koskaan radalla! Ainohan veti ihan superhienosti molemmat radat! Puomin ylösmenokontaktia vaille tekivät tuplanollan... Oli jännä katsoa miten Myy kesti rohkeampaa viemistä ja varmaan vauhtiakin Aino saisi ajan kanssa Myyhyn enemmän. Nyt etenemässä eroa ei vielä ollut. Puomi oli ekalla radalla hidas, mutta toisella radalla jo paljon parempi. Oma luottamus Myyn osaamiseen kyllä kasvoi katsomon puolella, joten kyllä tästä jonkilaista buustia varmasti meidänkin tekemiseen saatiin. Päivän saldoksi siis hyl, 0 (sij. 6/27) ja 5 rv. (sij.7/27) Kiitos Ainolle!
