Raskas on rakas...

Ensinnäkin, aloitetaan kaikkein tärkeimmästä. Romeo näyttäisi voivan hyvin. Romeolle määrättiin siis uusi kortisonikuuri ihon kalvamiseen ja kutinaan. En ehtinyt hakea lääkkeitä vielä apteekista kun kutina tuntuukin loppuneen tai ainakin runsaasti vähentyneen. Peukut pystyssä, että tilanne jatkuu näin. Romeon kanssa tunteet menevät kyllä välillä melkoista vuoristorataa. Sen kohdalla on jotenkin niin helppo ymmärtää, mitä tarkoittaa sanonta raskas on rakas. Välillä on päiviä jolloin tuntuu, etten jaksa tuota holskua. Mietin jopa sitä, miten helppoa on sitten kun tuota koiraa ei enää ole. Voi lähteä aamuisin valoisaan aikaan metsälenkille. Silloin kun kaikki muutkin kulkevat. Ei tarvita enää silmiä selässä, eikä sitä ennakointia mitä tuon kanssa joutuu tekemään. Siihen kaikkeen ennakoimiseen on jo niin tottunut, ettei sitä oikeastaan ajattele. Sitä vaan tekee. On asioista joista pitää sanoa se tuhat kertaa ja siltikään ei meinaa upota holskun päähän. Koska se vaan voi. Koira-aggressio on yksi sen ärsyttävimmistä piirteistä. Koiratiheys on täällä suuri, joten joka päivä tähän ongelmaan törmätään. Romeo on yhä enemmän sitä mieltä, että meidän saarelle mahtuisi oikeastaan vaan kaksi uroskoiraa -  se itse ja Moore. Muut voi sen mielestä eliminoida. Paremmin se sietää toisia koiria kun ollaan jossain isossa koiratapahtumassa, jossa se ei voi hallita tilannetta. Luottaa siihen silloinkaan ei voi. Syy käytökselle löytyy paljolti Romeon historiasta. Holskupojan elämään on mahtunut ihan liian paljon ikäviä kokemuksia irtokoirien hyökkäysten muodossa. Sen on pitänyt puolustaa laumaa ja juuri Romeolle erityisesti rakasta Moorea. Auto on myös pyhä ja se kyllä kuuluu, jos joku menee liian lähelle autoa. Lompakko on kyllä varsin hyvässä tallessa Romeon peiton alla. Kaikki elävä ja pieni pitää tappaa. Siilit, linnut, oravat. Se ei tunne armoa mitään kohtaan. Sitten se toinen puoli. Miten se voikin olla noin herttainen tuossa omassa ihanassa junttiudessaan!? Palvovat silmät ja tuo hölmön rakastava katse. Käsivarsi pitää saada kunnolla suuhun kun tullaan töistä. Lammasmaisuus, joka voi muuttua hetkessä pedoksi. Alkunkantainen, polttava katse silmissä. Se on opettanut niin paljon olemalla juuri tuollainen. Koskaan et voi etukäteen tietää kenestä se pitää ja kenestä ei. Jos se jostakin pitää, se on ikuinen ja hyvä ystävä. Tuon koiran maailma kaatuisi heti, jos menisin pois. Ei sitä voi voisi jättää hoitoon esim. viikoksi, koska se ei kestäisi eroa. Enkä minäkään kestäisi eroa siitä. Me kuulumme niin vahvasti yhteen ja raskastamme toisiamme. Joka ikinen päivä, niin raivostuttava kun se välillä onkin. Romeon uskollisuus on jotain sellaista vaikeasti selitettävää, että pitää edes jotenkin yrittää olla sen suuren luottamuksen arvoinen.

Muoks. Lisäys 
Ps. Valitettavasti näyttääkin taas siltä, että kutina sittenkin jatkuu... 😔
-----

Treenattu ollaan. Pitkien hakuratojen jälkeen palattiin taas lyhyempään rataan. On tehty mm. pelkkiä etukulmia, jolloin homma loppuu ennen kuin edes oikein alkaakaan. Kokeiltiin myös norjalaista sekametsää nostatusmielessä. (takaperin äänet kaikilta maalimiehiltä) Nostihan se tarjoten Myylle mukavaa vaihtelua. Ekalla pistolla Myy vaati maalimieheltä palkkaa heti ilman ilmaisua, mutta tämän jälkeen rata alkoi taas rullata...

Tottiksissa juoksusta seisominen on ollut oikeastaan yllättävänkin vaikeaa Myylle. Takapalkalla saatu muutamia onnistumisia, mutta pari askelta ottaa aina vaan. Ei auta kun lisää treeniä. Muuten kolmosen tottis tuntuu sujuvan.

Voihan Romeo

Romeon vointi ei ota vieläkään kohentuakseen, vaikka hyvääkin aikaa saatiin tovi viettää. 😔  Lääkäriin mentiin viimeksi siinä vaiheessa kun koira veti isoja karvatuppoja itsestään irti, kirputti ja kalvoi voimakkaasti kyynäriä, hännän tyveä, sekä selkää. Sen lisäksi Romeo käyttäytyi poikkeuksellisen aggressiivisesti. Kaikki viittasi voimakkaaseen kipuun. Romeo myös arkoi selkäänsä lannerangan kohdalta sitä tunnusteltaessa ja murisi jopa minulle. Eläinlääkärissä Romeon luusto kuvattiin kauttaaltaan. Selkä oli kuitenkin hyvä. Pieniä, ikään kuuluvia muutoksia toki oli. Vähäistä nivelrikkoa ja spondyloosin alkua rintarangassa, mutta ei mitään niin suurta, mikä selittäisi Romeon voimakkaat oireet. Syytä käytökselle ei saatu selville, joten piti valita aloitetaanko hermokipulääkkeet vai kokeillaanko kortsionia. Valittiin jälkimmäinen vaihtoehto, joka tuntui tuossa vaiheessa turvallisemmalta vaihtoehdolta. Oireet hävisivätkin kortisonilla saman tien, vaikka annos oli hyvin pieni. Koira nukkui hyvin yönsä. Ihon kalvaminen ja kirputus loppui. Myös aggressiivisuus hävisi. Romeosta tuli jopa melko hyväntuulinen ja leikkisäkin tyyppi. Kaikki siis näytti olevan varsin hyvin. Kunnes sitten oli aika hiljalleen lopettaa kortsinoni. Oireet palasivat samantien takaisin kun lääke loppui. Kirputus ja itsensä kalvaminen jatkuu taas ja Romeo on ärtyisä. Soitin ell. ja keskustelimme tilanteesta. Saimme uuden kortisonikuurin hyvin pienellä annoksella, jonka jälkeen tehdään lisätutkimuksia jos oireet yhä vaan palaavat. Jotain on vialla, mutta mitä? 

Syksyä kohti...

Elokuu ja koiraharrastajan "lähes" vapaa viikonloppu. 😉

Kyllä siihen koirat kuuluivat, mutta yhtään ei treenattu...

Grillikatokseen koirat eivät saa tulla - ei edes silloin kun sataa, tai näyttää ihan tosi surkealta.. 

Jotain saattaa silti saada.. 

wtf. Jos kapulaa heitetään, koiran kuuluu noutaa. T. Romeo ja Myy

Kuka opetti kerjäämään? 

Hampparitauolla

Myyn häntää ei pysäytä mikään. 

Loman jälkeen

Pari viikkoa olen ollut töissä loman jälkeen. Paluu arkeen ja töihin pitkän kesäloman jälkeen on aina jotenkin ankeeta, vaikka syksystä kovasti tykkäänkin. H. tekee vielä hetken kahta työtä, joten kiirettä taas pitää, mutta on me treenattukin!

Aloitetaanpa siitä ylivoimaisesti mieluisammasta, eli tietty hakuilusta. Myyn kanssa on otettu nyt muutamia pitkiä (200-300 metriä) kokeenomaisia ratoja. Myy on selviytynyt radoista kerrassaan mainiosti! Kaikki maalimiehet ovat nousseet ja tekeminen on tällä hetkellä määrätietoista ja hyvin varmaa. Valeita ei ole tullut yhtään, tyhjät sujuvat ongelmitta ja motivaatio etsimiseen on korkealla. Aikakin riittää vallan hyvin. Treeniporukka on superupee, joten mikäs tässä on treenatessa kohti tulevia kokeita...

Kolmosen tottiksissakaan ei suurempia huolen aiheita ole noussut esiin. Juoksusta seisomisen on jonkun kerran joutunut ottamaan uudelleen kun meinaa valua. Tilasin uuden patukan Raddogilta tottikseen ja on muuten ollut kovasti Myyn mieleen.

Hakuilu siis sujuu, mutta samaa ei voi ihan sanoa agista. Jonkunlainen kesänjälkeinen agiangsti on nyt vahvana, enkä vaan saa millään itsestäni irti, että jaksaisin treenata yhtään ohjattujen lisäksi.... Uudelle jaksolle oli jo haku ja hain ensi jaksolle itsenäiseen treeniryhmään. Saa nähdä sitten saanko motivaatiota heräteltyä talven aikana. Treeniporukka on kyllä ollut ihan mahtava ja olisi ollut niin kiva jatkaa vielä ihan tuolla samalla kokoonpanolla. Talkoovelvoite on taas vielä vähän suurentunut (2 pv.), joten kisatöitä saa tehdä taas ensi jaksolle ihan urakalla. Onneksi vielä ainakin toistaiseksi H. on autellut talkoissa. Ohjatut treenit ovat olleet viime aikoina, kuten toki aina, tosi antoisia. On tehty rataa mm. ilman käsiohjausta. On se vaan jännää kun koirat tuntuvat kulkevan radalla paremmin, kun ei käytä ohjaukseen käsiä! Tulihan siihen korvaavaksi toiminnaksi mm. ihan uudenlainen päälläpoiminta...

Kuva Jessica Varjonen 

Käytiin myös juoksemassa elokuun kisoissa neljä rataa, jotta kisatuntuma edes säilyy. Eka agilityrata oli Anders Virtasen käsialaa ja vaikka en noista Andersin pyörityksistä itse niin hirveästi tykkääkään, niin täytyy sanoa, että radat kyllä sopivat Myylle. Se kääntyy tosi hyvin ja tiukasti, eikä vedä pyörityksiä pitkäksi. Aikavertailussakin pysytään paremmin kärjen vauhdissa, kun vauhtipätkiä ei juurikaan ole. Yksi rima alas ja harmittava viimeisen hypyn ohitus. Radalta tuli ainoastaan yksi nolla, joten vitosella olisi päässyt jo podiumille. Loput radat olivat Hilpi Yli-Jaskarin käsialaa ja oikein mukavia ratoja nekin. Ei kisaradat missään tapauksessa huonoja olleet, mutta treenaamattomuus näkyy pienoisena epävarmuutena ja saa aikaan pikku virheitä. Laitoinkin fb:n että, lahjattomat treenaa ja kun ei sitten treenata, tekeminen näyttää tältä:  

Jatilla järjestettiin viime keskiviikkona myös virallinen koirien mittaustilaisuus. Mittaus on kaikille kisaaville koirille vuoden vaihteen jälkeen myös "pakollinen" kun tulevat nämä uudet luokat "pikku minit ja pikku maksit" -voimaan. Koosta riippumatta, kaikki koirat mitattiin pöydällä. Myyn säkä on virallisen mittauksen mukaan nyt siis 56-57 cm ja vertailun vuoksi Romeon säkä on 63 cm. Ei näistä omista kyllä pikku makseja saa tekemälläkään. 😜 Mielenkiintoista nähdä millaista kisaaminen on vuoden vaihteen jälkeen kun luokkia on viisi.

Vetskupojilla menee hyvin. Elämä on varsin nautinnollista... 😉