Loman viimeinen päivä

Heinäkuun ja loman viimeinen päivä. Niin se viisi viikkoa vierähti. Oli kuitenkin hyvä ja rentouttava loma. Univelat on nukuttu ja taas jaksaa. Aikaisemmista lomista poiketen, säät olivat ehkä eniten juuri tänä kesänä minun mieleen. Vähän satoi joo, mutta helteitä ei ollut ollenkaan, eikä juuri ötököitäkään. Aina saattoi halutessaan treenata, kun ei ollut liian kuuma. Mökille kun mentiin, aina oli hyvät ilmat. Joten kyllä tykkäsin. Syksy on ehdottomasti myös lempi vuoden aikani, joten hyvillä mielin sitäkin odotellaan. Ja vielähän tässä on kesääkin jäljellä!

Viikonloppu meni taas mökillä. Missäpä sitä muualla kun aurinko paistaa, on kesä ja on lämmintä? Kerättiin vähän mustikoita, uitiin, saunottiin ja laiskoteltiin.  Koirat lotrasivat järvessä. Ne rakkaat niin nauttivat mökillä olosta; kiireettömästä yhdessä olosta ja rauhasta, jota tänä kesänä on riittänyt. Molemmat vetskupojat ovat voineet hyvin. Moorellekaan ei ole särkylääkkeitä tarvinnut antaa oikeastaan koko loman aikana. Se jaksaa touhuta, kerjätä ja tehdä pieniä lenkkejä. 

 

Laiturilla vierähti helposti kolmekin tuntia, kun katseli kun lokin pojat opettelivat kalastamaan. Kuikan lapsetkin ovat jo isoja. Kaveritta ei tarvinnut lintuja katsella. 

Myylle tehtiin yksi koemittainen jälkikin, joka meni niin sanotusti täysin persiilleen. Janalla säätämiseksi, kaahottamiseksi... Yritin jarruttaa, rauhoittaa ja saada koiran keskittymään. En onnistunut. Illalla oli pakko ottaa pari janatreeniä korjaussarjaksi, jotta saataisiin molemmille parempi mieli. Ne meni sentään ihan kohtuudella, vaikka jälkimmäisessä eka keppi jäi... Onpa nyt jotenkin vaikeaa tuo janatyöskentely. 

Jälkien vanhetessa paimenet kävivät etsimässä esineitä. Jos herttaisuuspisteitä ruudussa jaettaisiin niin Romeolle pojot.💝 Homma on tyylikkään tehokasta. Myyllä on toki vauhtia ja määrätietoisuutta selvästi Romeota enemmän, mutta se saattaa myös juosta esineen yli... 

Kesän ekat marjatkin on saatu jo pakkaseen. Tästä se arki taas alkaa. 

Agin lopettaminen?!

Kuva Tiina Karvonen

Pk-lajit vievät maastokauden aikana niin paljon aikaa ja voimavaroja, että motivaation suuntaaminen samaan aikaisesti muihin lajeihin on osoittautunut, varsinkin tänä kesänä, hyvin vaikeaksi. Sitä, tätä ja tuota pitäisi viilata haun kuin jäljenkin osalta, tottista ja esineruutua unohtamatta. Sitten tulee olla myös lepopäiviä, jotta koira ja ohjaaja saavat palautua.

Otsikko voi yllättää joita kuita, mutta itse olen kypsytellyt asiaa jo mielessäni jonkin aikaa. Ihan mitään lopullista päätöstä en ole vielä kuitenkaan tehnyt. Asioiden pohtiminen alkaa olla siinäkin mielessä ajankohtaista, että pian on ensi jakson ryhmäpaikkojen haku. Olen miettinyt agin lopettamista tai vähintäänkin sitä, että treenattaisiin/kisattaisiin vaan ja ainoastaan talvella. Miten se sitten onnistuisi, vai onnistuisiko ollenkaan Jatin systeemissä, niin sitä en vielä tiedä? Tällä hetkellä tunnen koko ajan vähän huonoa omaatuntoa lajiin. Kaverit treenaavat ahkerasti useita kertoja viikossa ja käyvät yhdessä kisareissuilla. Ihanat vielä pyytelevät meitäkin mukaan! 💝Mutta ei, ei ehditä tai jos ehditäänkin, niin ei olla valmistauduttu riittävän hyvin ja huolella. Pitäisi tehdä kovasti töitä, jotta pysytään edes siellä tasolla missä ollaan oltu. Ei riitä, että pelkästään kisataan ja käydään kerta viikkoon ohjatuissa. Takaakiertoja esim. pitäisi paljon treenata, jotta saataisiin niihin lisää osaamista ja varmuutta. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi tehdä niin täysipainoisesti kuin haluaisi ja se alkaa nakertaa pikku hiljaa motivaatiota. Agi on myös hyvin kuluttava ja raskas laji koiralle. Nyt kun on ensi kertaa käsissä koira, jonka kanssa voisi olla parhaimmillaan pitkä pk-ura edessä, ei haluaisi sitä enempää "kuluttaakaan" agissa. Sitä paitsi tykkään ihan tosi, tosi paljon pk-puolella kisaamisesta ja kisajännitystäkään ei juuri ole. Toisaalta talvi on myös hyvin pitkä ja silloin agi on ollut meille arjen henkireikä. Meillä kun on ollut aivan superihana ryhmä ja maailman paras koutsi! Ryhmässä treenaaminen kantaa myös ihan eri tavalla kuin yksin tekeminen. Toisten kehittymistä myös on ollut ihan huippua seurata ja yhdessä iloita. Myy tykkää kaikista lajeista, joten vaikea sanoa mistä se olisi ensimmäisenä valmis luopumaan. Luulen kyllä, että agi heiluu melkolailla siellä kärkipäässä ainakin siihen nähden mitä on pääteltävissä hallille menosta...


Hyvä artikkeli viitaten vähän näihin munkin ajatuksiin löytyi fb:stä.

Toivottavasti linkki toimii.

>> uupumukseen johtava suorittaminen

Tiistain hakutreenit

Tällä kertaa laitankin tänne vähän tarkemman hakutreeniselostuksen kuvineen kaikkineen. Suurin ongelmahan Myyllä on ollut hakuilussa tyhjien lisäksi pistojen vinous. Tätä pistojen suoruutta on nyt treenattu jo jonkin aikaa oikein urakalla. Viimeinkin tuntuu siltä, että niitä tuloksiakin alkaa pikku hiljaa näkyä. Pistot ovat selvästi suoristuneet! Pitkän aikaa treeneissä on pyritty siihen, että lähetyslinja on lähes tikkusuora keskilinjalta maalimiehelle. Tätä on vahvistettu Myyllä paljon. Koira saa aina löydön menemällä suoraan sinne minne sen lähetän. Ukot ovat olleet lähes aina myös 50 metrissä. Tyhjiä en ole ottanut pitkään aikaan ollenkaan. Eilen kokeilin ottaa mukaan pari tyhjää ja varsinkin eka tyhjä pisto oli ihan oppikirjan mukainen! Upposi syvälle ja suoraan, viipyi riittävän kauan ja tuli pois niin, että saatoin heittää suoraan keskilinjan yli toiselle puolelle. Viides tyhjä pisto jäi vähän lyhyemmäksi, ei uponnut ihan niin syvälle, mutta ihan kelvollinen oli sekin. Viimeiselle, eli kahdeksannelle maalimiehelle otin äänen, koska ilma oli painostavan kuuma ja äänellä sai vielä vähän lisää buustia tekemiseen. Suorapalkkaa en edelleenkään käytä, joten aina on mukana koko setti näyttöineen. Kolmelle viimeiselle maalimiehelle oli lisänä ruokapurkit lelun lisäksi. 300 metrin ratoja pitäisi päästä myös tekemään enemmän kunhan perusasiat ovat hyvässä kunnossa.  

Eilen Myylle 150 metrin rata ja se näytti allaolevalta: 

PAJÄ, Kerimäki

Käytiin sitten Kerimäellä jälkikokeessa. Samalla tuli vähän maakuntamatkailuakin ja pyörähdettiin mm. Olavinlinnassa.

Kello soi koeaamuna 4.30. Pikku pissalenkki laumalle. Poitsut jäivät tällä kertaa kotiin. Koepaikalle ajoi gepsin mukaan 3 h 40 minuttia, joten aikaisin sai lähteä. Oltiin ajoissa perillä. Arvoin itselleni ekan jäljen ja alokkaat lähtivätkin saman tien metsään. Ensin tehtiin maastot ja viimeisenä tottis. Ihan ei mennyt jälki niin kuin suunnittelin. Janalla Myy otti takajäljen ja vähän oli ylimääräistä kaahotusta lähdössä. Kolmen ja puolen tunnin ajomatkan jälkeen koira ei ollut ihan parhaimmillaan kun mentiin heti metsään. Neljä keppiä löytyi kuitenkin tasaisin väliajoin, joten hyvin se ajoi alkuosan jäljestä. Sitten tultiin lähes tielle ja kaksi keppiä oli yhä nousematta. Yritin hakea vikaa keppiä vielä jonkin aikaa, mutta eihän sitä perkelettä löytynyt... Sen verran oli peitteistä maastoa, että jos koira ei keppejä löytänyt, ei niitä ihminenkään sieltä nostanut. Aikaa olisi ollut vielä kaivaa se viimeinen ja arvokkain keppi ylös, mutta kun ajantaju oli kadonnut, enkä ehkä ihan ymmärtänytkään viimeisen kepin suurta arvoa. Tultiin metsästä neljän kepin kanssa. Oppirahat maksettu. 😉 Kepit palautettiin koepaikalle. 9 pisteen, eli yhden kepin päähän jäätiin sitten koularista. 32 pistettä janalta ja kepeistä 80 p.

Esineruutu meni hyvin. Luovutuksesta piste. Pisteitä 29/30.

Vaikka koularia ei enää ollutkaan tarjolla, kävin tekemässä tottikset uuden kentän harjoituksen vuoksi. Tottiksissa ei mitään ihmeempää. Pomppuja oli. Eka suora on aina ihan kuraa kun ottaa painetta ampumisesta. Parantaa tekemistä käännöksen jälkeen. Jäävät ihan ok. Luoksetulo hyvä ja tuli suoraan. Paarmat kiusasivat lämpimässä kelissä aina sen verran, että metrisen luovutuksessa Myy pudotti kapulan kun piti napata paarma. Eteenemeno ihan kohtalainen vieraalla kentällä. Paikkamakuussa oli paras mielentila mitä ehkä Myyllä koskaan kokeessa. Oli ollut todella tarkkaavainen ja rauhallinen paarmoista huolimatta. Saatiin päivän parhaat tottispisteet ja samalla meidän parhaat tottispisteet koskaan. Kentän ollessa Myylle vieras, ei voi kuin olla ihan tyytyväinen sen tekemiseen. Ihmiset olivat todella lähellä esim. noudoissa ja mikä hauskinta, grillissä paistui makkaraa koiran tehdessä vieressä hommia... Tuomarin puheen aikana Myy ei sitten enää muuta nähnytkään kun tuon takana olevan makkarakojun...

Pisteet yhteensä 230 p. Maasto 141 p. tottis 89.

Jälki oli koemuotona ihan tosi kiva ja jotenkin helppo hakuun verrattuna, vaikka ei sitä koularia saatukaan... Voisi olla toki aika eri fiilikset, jos vaikka Myy olisi eksyttänyt minut Kerimäen metsiin. Varmasti mennään heti uudelleen kun vaan saadaan jostakin (kiven alta) taas kaivettua koepaikka.

Jatin heinäkuun kisat

Agitauon jälkeen käytiin testaamassa kisakuntoa Jatin kisoissa. Ei ehkä olisi kannattanut, sillä kyllähän treenamattomuus ja kisaamattomuus näkyi varsinkin allekirjoittaneessa. Tietynlainen tatsi oli vähän kateissa, eikä mikään ihme treenimäärään nähden, kisataan kuitenkin kolmosissa... Radan täydellinen unohdus lauantaina ennen keppejä harmittaa vietävästi kun rata meni muuten hyvin... Lauantain ekalta radalta vitonen ja toiselta hylsy. Tuomarina Jari Suomalainen.



Sunnuntaina kisattiin kaksi rataa. Ekalta hypäriltä takaakierrossa tuli edestä, muuten puhdas rata. Agiradalla hätäilin putkeen ohjauksen. Ei ollut lukinnut sitä. Takaakierrossa yksi rima alas. Pikku juttuja, mutta niitähän ne agissa aina on. Paljon oli myös hyvää. Uskalsin jättää Myytä kepeille, irrota sivuttaissuunnassakin ja vauhtiakin oli jo sunnuntaina enemmän. Aika hyvin ehdin vauhtisuorilla, vaikka rataan tutustuessa ne tuntuvatkin haastavilta. Oikein hyvä fiilis radoista jäi, vaikka tuloksilla ei juhlittukaan. Tuomarina Ritva Herrala.

Kesäaikaa

Alkuloma ollaan oltu lähes kokonaan mökillä. Muutama sadepäivä on käyty kotona olemassa. Matot on pesty ja talven takkapuut tehty.

Moore ja Romeo (Myystä puhumattakaan!) ovat molemmat nauttineet tosi paljon mökillä olosta ja mikä parasta, voineet myös jotenkin oikein erityisen hyvin. Särkylääkettä ei ole mökkiloman aikana tarvinnut antaa Moorellekaan. Lämpö tekee sillekin nyt pelkästään hyvää. Ei ole liian kuuma, mutta myöskään kylmä ja kosteus ei kolota jäseniä. Moore on jaksanut lenkkeilläkin pikku privatelenkkejä oikein innokkaana, kun vaan on hyvät eväät mukana. Lenkin puolivälissä syödään aina muutama lihapulla. Meistä on tullut näiden lenkkejen myötä ihan ylimmät ystävätkin. Mistäkö tiedän? -No siitä, kun Moore tulee nukkumaan ihan viereen kun luen kirjaa ja katsoo silmiin hyvin tietäväisesti. Mooren suosikki on aina ollut enemmän Hannu ja ihan siitä syystä, että hän antaa Moorelle enemmän herkkuja. Moore on myös jotenkin nyt ihanalla tavalla melko vallaton. Eikä vähiten siksi, että herra tappoi elämänsä ensimmäisen päästäisen. Myy kaivoi sattumalta päästäisen esiin ja päästäisparan juoksu päättyi suoraan Mooren syliin ja sen puraisuun. Tästä papparainen sai sellaista buustia, että loppuajan se kuljeskeli pitkin pihaa kovasti maata nuuksien toiveena, että jostain lähtisi taas uusi päästäinen liikkeelle... 

Romeo myös on käyttäytynyt mökillä kuin pahainen kakara. Tuumaakaan se ei anna periksi Myylle hurjassa alkukiihdytyksessä kun lähdetään lenkille. Se ui paljon, leikkii rannassa autonrenkaalle muristen ja Romeo on usein juuri se, joka aloittaa ne kovimmat riehumisleikit... Vahti on siis oikealla hermolomalla ja se kyllä rentoutuu mökillä ihan ääriään myöten.  

Järviveden lämpökin on ollut yli 20, joten koirat ovat saaneet polskia sydämensä kyllyydestä. Pakko laittaa taas muutama kuva. 

 

>> kuvia

>> kuikka kaverimme

Ennen koetta

Saatiin jälkikoepaikka! Sai soittaa tyyliin 153 puhelua ennen kuin edes pääsi läpi (vaan kuullakseen, että päästiin varasijalle) ja sittenkin tärppi tuli ihan muualta päin Suomea. Saa taas vähän ajella, mutta parempi ajella kun jäädä kokonaan ilman koepaikkaa ja lomallahan tässä ollaan. Uusi paikka ja ihan uudet haasteet odottavat. Nyt pitäisi siis hyppiä riemusta ja näin olisin tehnytkin vielä eilen, mutta se oli eilen se... Viimeiset jäljet kun ovat olleet ihan luokattoman huonoja.

Myyn kootut mökkijäljet (janatreenejä, janan pituus 30 metriä, vanhenemisaika tunti) viikon varrelta:

1. Jälki: Jälki vasemmalle kahdella kepillä: Kaahotti alun. Otti takajäljen, palautin jäljelle kutsulla ja näyttämällä oikean suunnan. Nosti molemmat kepit varman oloisesti. 
2. Jälki: Jälki oikealle kahdella kepillä: Lähti määrätietoisesti, suoraan ja mikä parasta, riittävän rauhallisesti janalta. Nosti myös hyvin jäljen. Molemmat kepit myös nousivat varman oloisesti. Tämä oli hyvä! Mielentila oli juuri se mitä haen.
3. Jälki: Jälki lähti oikealle kolmella kepillä. Hirmuista säätöä etsiä missä janamerkit ovat ja mistä jälki alkaa. Lähetin väärästä paikasta ja tämä tietenkin sekoitti koiraa. Harmitti koiran puolesta, joka kuitenkin yritti sieltä missä mitään ei ollut. Piti soittaa välillä jäljentekijälle mökille, että mistä vitusta se jälki alkaa jne. Ei näin, mulla on kuitenkin (vielä) maailman paras jäljentekijä kotona.. 💓Loppujen lopuksi löydettiin kai se jälkikin kun viimeinen keppi nousi... onneksi oli edes se korvaava jälki tälle päivälle, eli jälki nro. 4. vaikka ei sekään hyvin mennyt.
4. Jälki: lähti oikealle kolmella kepillä. Myy lähti hyvin, mutta ei kuitenkaan irronnut riittävän syvälle suoraan. Kaartoi jossain 25 metrissä vasemmalle, pyöri ja hyöri ja oli jotenkin epävarma. Annoin apuja oikeaan suuntaan, mikä ei koskaan hyvä juttu, koska lisää koiran epävarmuutta ja haittaa sen itsenäistä työskentelyä. Olisin näin jälkeenpäin ajatellen voinut vaan lähettää uudelleen. Toinen ja kolmas keppi nousivat, ensimmäinen jäi, joten tässäkin alku säätämistä. 

Vähän on siis ristiriitaiset fiilikset. Parhaana päivänä koe voi mennä hyvin, mutta huonona mikään ei onnistu. 

Pentukuumetta?

Kumma juttu. Huomaan pyöritteleväni mielessäni aika usein hyviä koiran nimiä. Jos se olisi narttu, se olisi se ja se... Jos taas uros, siitä tulee se ja se. - Ei ole pentukuumetta. Ei tietenkään. 😉 Olen ajatellut, että nuo poitsuveteraanit saavat vanheta ilman, että niiden tarvitsee enää kärsiä yli innokkaasta mali-, tervu- tai grontun naperosta. Mutta joskus... Tiedättehän tämän vaarallisen ajatuskulun, joka jossain vaiheessa johtaa väistämättä uuteen koiran pentuun.

Kun on saanut yhden tuollaisen belgianpaimenkoiran kuin mitä Myy on, on lähes mahdotonta ajatellakaan vaihtavansa rotua. Ei jotenkin jaksaisi alkaa vääntämään enää esim. pk-holskun kanssa. Vähän sama kun, että on saanut ajaa vuosia uudella autolla ja sitten pitäisi palata takaisin vanhaan autoon... Sitten kun tulee vastaan niitä ensimmäisiä "vikoja", ei riitä enää motivaatio korjata samalla intensiteetillä kun tietää, että helpomallakin voi päästä... Aika huono autovertaus ehkä joo, mutta ymmärtänette pointin. Autoajattelulla katoaa kyllä monet muutkin rodut suosikkilistan kärjestä. Ehkä se on jo jossain määrin mukavuuden haluakin. En silti sano, etteikö joskus meille vielä holskua tulisi. Harrastus-/kisakoiraksi tuskin kuitenkaan koskaan. Jos se nyt ketään yllättää, niin tykkään tänä päivänä tosi paljon näistä seka-/käyttölinjaisista belgeistä. Mitä enemmän niitä olen tavannut ja treenikentillä nähnyt, sitä enemmän niistä tykkään. Hyviä puolia kun noissa parhaimmissa tapauksissa on pitkä lista; avoimuus, sosiaalisuus, hermot, vietikkyys, hyvä kuormituksen kesto, -toimivuus, -koulutettavuus sekä ennen kaikkea korkea mielyttämisenhalu. Myös niiden seurakoiramaisuuskin viehättää. Huonojakin puolia on pahimmoillaan pitkä lista, joten taustatyötä saa kyllä tehdä. Kivoja belgejä olen tavannut paljon esim. meidän kasvattileirillä. Se, että pylly pyörii ihmisille on kuitenkin ehkä se kaikkein toivotuin ominaisuus mitä hyvien käyttöomianisuuksien lisäksi koiraltani tänä päivänä haluan. Rotuun kun on perehtynyt vähän enemmän, alkaa olla melko hyvä käsitys siitä mistä noin yleensäkin kannattaa koiraa etsiä. Myyssä on niin paljon hyvää, että en ihan heti usko, että seuraava belgi voisi noin vahvasti mennä ihon alle, vaikka millainen olisi. On aika upea tunne kun löytää itselleen juuri sellaisen koiran, jonka kanssa ollaan vahvasti samalla aaltopituudella, ajatukset synkkaa ja suhdetta on helppo rakentaa. Koira on silloin kuin ihmisen mieli. Ja sitä Myy minulle on.

Tällä hetkellä kuitenkin tilanne meidän laumassa on aivan ihanteellinen. Yksi terve ja toimiva kisakoira ja kaksi vetskua, joille riittää hyvin aikaa, kun aktiviteettejä ei tarvitse järjestää samalla tavalla kuin mitä tuolle kisaavalle. Tosin sekin on kyllä arjessa tänä päivänä ihan äärimmäisen helppo. Myy täyttää seuraavaksi viisi, joten kyllähän nämä vuodet vaan yllättävän nopeaan vierivät. Parin kolmen vuoden päästä pennun hankinta voi olla jo hyvinkin ajankohtainen.

Pakko laittaa kuva mun ikuisesta haaveesta. 💓 Tiedä, vaikka tämä haave joku päivä toteutuisikin. Jo ennen Romeota meille piti tulla karkeakarvainen hollanninpaimenkoira. Silloin turkkirotuja oli jo meillä kaksi, joten päädyin lopulta pitkäkarvaan... Karkkari ei kuitenkaan ole koskaan jäänyt mielestä. Tuossa vaiheessa kun koiran paikka aukenisi ja tiedossa olisi vielä joku huippu yhdistelmä, niin...

Paluu aksatauolta

Reilu kuukausi ollaan pidetty täydellistä aksataukoa. Tällä viikolla palattiin taas hienoisesti aksan pariin, vaikka motivaatio vähän herättelyä kaipaakin. Myyllä tauon jälkeen pieniä irtoamisongelmia ja vähän säätöä kontakteilla, mutta tekeminen tuntui kuitenkin sen verran hyvältä, että ilmo lähti heinäkuun kisoihin.

Maailman paras paikka...

Kovasti odotettu kesäloma alkoi ja mentiin tietty heti mökille. Aivan ihania ja rentouttavia päiviä; laiskaa oleilua, uimista, hyvää ruokaa, Keitele Regatan seuraamista, lenkkejä ja päiväunia... Ihan parasta kesää siis. 💓

 

>> KUVIA

Tekemisen iloa!

Nyt on ollut niin superhyviä treenejä, että ihan pakko tehdä pikainen mökkipäivitys tähän väliin! 

Myylle H. teki 500 metrisen koemaisen jäljen kuudella kepillä. Pari kulmaa oli mukana. Jälki vanheni noin tunnin. Janalle lähetin koemaisesti pitkällä liinalla. Olisi voinut lähteä suoremminkin, mutta nosti kuitenkin hyvin jäljen janalta. Myy työskenteli todella vahvan ja varman oloisesti lähes koko jäljen ja vieläpä helteisessä säässä. Viides keppi jäi, muut kepit nousivat. Olisihan tuolla jo hyvä tulos tullut, joten nyt on ihan pakko päästä jonnekin jälkikokeeseen! 

Hakutreenejäkin on saatu tehtyä nyt todella paljon, eikä vähiten siksi, että treenaan nyt kahdessa eri hakuporukassa. Kolmenakin kertana viikossa on vedetty treenejä ja on päästy hiomaan vähän eri asioita ja vähän eri tyylillä. Omaan keksilinjatyöskentelyyni olen myös kiinnittänyt paljon huomiota viime aikoina. Joillekin asioille sokeutuu helposti, mutta onneksi on hyvät treenikaverit jotka tarvittaessa kyllä sanovat. Myyn hakutyöskentely ei ole vielä koskaan näyttänyt niin hyvältä kuin miltä se nyt näyttää! Suoruutta pistoihin on tullut paljon lisää, motivaatio tekemiseen on kasvanut reilun harppauksen, varmuus lisääntynyt ja kaiken kaikkiaan tekemiseen on tullut hyvänlaista rutiinia. Koira todella tietää mitä ollaan tekemässä! Ihan sairaan hauskaa puuhata tuon eläimen kanssa. Myy vaan on niin 💓..