Löysävatsainen kolmijalkainen kirppusäkki...

Vähän on ollut huolia yhdellä sun toisella. Otsikko viittaa meidän koiriin. Aloitetaan Myystä. Myy satutti leikkiessä jalkaansa (ei mitenkään edes pahan näköisesti) ja kevensi painoaan muutaman päivän. Varasi kuitenkin jalkaan koko ajan, eikä aristellut jalkaa tunnusteltaessa. Jalan kevennyskin näytti menneen ohi muutaman päivän levolla ja särkylääkkeellä. Eilen oltiin jo menossa hyvillä mielin aksaamaan. Tehtiin rataa ja Myy oli innoissaan. Piti kokeilla vielä yhtä kohtaan uudelleen, jolloin huomasin, että Myy leputtaa satuttamaansa vasenta etujalkaansa ilmassa. Lopetettiin treenit siihen ja vein kolmijalkaisen koiran autoon. Kotona auton takakontista taas hyppäsi onneksi koira, jonka jalassa ei näyttänyt olevan mitään vikaa. Ei mitään jalan kevennystä tms. Joka tapauksessa nyt pidetään taukoa kaikista treeneistä. Parempi pelata varman päälle.

Romeota on viime aikoina vaivannut jalkojen toistuva nuoleminen ja kirputtaminen. Se myös rapsuttelee/ravistelee itseään huomattavasti entistä useammin. Tähän aikaan vuodesta on liikenteessä lintukirppuja tms. jotka rapsututtavat koiria tavanomaista enemmän, mutta nuo ikävät oliot lähtevät itsestään, eikä niille taida varsin edes voida tehdäkään mitään. Koirat saavat niitä kun kieriskelevät keväthangilla tai jotain. Mihinkään täi- tai muuhun loistartuntaan en ihan heti jaksa uskoa, koska toiset koirat eivät kirputa itseään ja Romeonkin iho on kauttaaltaan siisti. Se on vaan nyt jotenkin melko kuiva ja hilseilevä hyvästä päivittäisestä öljylisästä huolimatta. Kirputtaminenhan viittaa myös kipuun. Nivelrikkoahan Romeolla on todettukin olevan. Romeo on ollut myös ajoittain tavanomaista äksympi. Yksi särö lauman väleihin saatiin kun Romeo ja Myy ottivat yhteen maahan jäätyneestä lelusta. Ei onneksi tästäkään mitään suurempaa tappelua syntynyt, mutta kuitenkin aika totinen rähinä onneksi ilman mitään näkyvää jälkeä. Koskaan aikaisemminhan paimenet eivät ole tuota keskenään tehneet. Onneksi niiden välille ei jäänyt mitään kyräilyä vaan elo on tämän jälkeen jatkunut sopuisasti kuten ennenkin.

Niin ja vielä pisteenä iin päälle. Mooren uloste oli taas kerran lähes valkoista. Olin varma, että ollaan taas lopun edellä. Onneksi seuraavana päivänä tilanne normalisoitui. Mooren voinnin rajut heilahtelut ovat hyvin raskaita Moorelle joten toivotaan, ettei niitä ainakaan tulisi.

Veteraaneista kumpikaanhan ei  ole perusterve koira. Kortisoli- ja kilpirauhasarvoja ja sitä kautta koirien vointia tulee seurailla koko ajan. Oma silmä on harjaantunut tässä. Tietää jo melko hyvin koiran voinnista milloin lääkitystä on liian vähän ja milloin lääkitys on hyvässä balanssissa. Kummankin koiran arvot ovat tarkistettu hetki sitten ja ne olivat kunnossa. Tokihan ne voivat muuttua lyhyessäkin ajassa, eikä ilman labrakokeita asiaa voida varmasti sanoa.

Ei voi kuin toivoa, että porukka pysyy kunnossa. 👍

Romeo 8-vuotta!

Jo toinen veteraani ikään ehtinyt koira meidän taloon! Ensimmäinen holskuni ja ensimmäinen paimenkoirani. Koira, jonka kanssa aloitin varsinaisen tutustumisen koiraharrastuksiin. Paljon tuli tehtyä virheitä osaamattomuuttani ja on paljon asioita, joita nyt tekisin toisin. Koko tunteiden kirjo on koettu ja eletty näiden yhteisten vuosien aikana. On ollut hienoja hetkiä ja vaikeita hetkiä. Romeo ei ole koskaan ollut mikään helppo koira, eikä se ole sitä vieläkään. Pari vuotiaana murkkukoirana se tuntui hetkittäin jopa liian haastavalta omiin käsiin. Ei selvitty ilman apuja, joita onneksi sain ja otin kiitollisena vastaan. Olen onnellinen, etten luovuttanut vaikeuksien edessä. Ne kasvattivat ja opettivat ja niistä selvittiin. Tänä päivänä olen monessa asiassa osaavampi juuri Romeon ansiosta. 

Romeon uskollisuus ja rakkaus kultaa kaikki muistot. Romeo on nykyisellään oma varjoni, kultaakin kalliimpi. Niin raivostuttava, niin rakas. Mun vahva luottoeläin, jonka temput voi hyvin ennustaa. Tietää mitä voi ja mitä ei voi tehdä. Siitä ei koskaan tullut koirasosiaalista. Eikä tarvinnutkaan. Vieraat ihmiset ovat sille ilmaa. Ei se monestakaan vieraasta pidä, mutta sietää. En tiedä olenko tavannut vielä yhtään eläinlääkäriä, joka ei Romeota pelkäisi. Kyllä ne reipasta esittävät, mutta eivät ne koskaan meitä huijaa. Yhtä ainutta kertaa elämänsä aikana Romeo ei ole käyttäytynyt eläinlääkärissä huonosti. Aina se on saatu vääntää vaikka solmuun. Kaikki on hyvin kun vaan olen lähellä sitä tukemassa. Se luottaa niin täysillä minuun. Se ei ole ostettavissa. Se ei ole kuten Myy, joka on valmis hommiin kenen tahansa kanssa joka tarjoaa tekemistä. Oma perhe on Romeolle aina ollut kaikki kaikessa. Käsi suuhun kun tullaan töistä. Se kertoo, että olen kaivannut. Toivottavasti yhteisiä vuosia tulee vielä paljon lisää tämän rakkaan raitapojan kanssa. Onnea, ihana kultainen Romeo! Oma rakas mörrimöykkyni. 💓

Moore, 10-vuotta nuori ja muita kuvia...

Loman viimeinen päivä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Käytiin vielä koirien ja kameran kanssa jäällä. 

Optimisti näkee rinkilän. Pessimisti reiän

Viikon talviloma hujahti nopeasti, mutta olihan rentouttavaa.

Agissa on mietitty uusia ideoita Myyn hitaisiin kontakteihin. Paineistan helposti koiraa hätäisellä käskyllä, jota Myy ei edes tarvitse. Nyt enemmän kehua peliin. Muuten kaikki sanallinen, otaota-jutut pois ja ohjaan vaan koiran kontaktille. Ainoastaan keinulle jää vihje ja tietenkin mennään aina tilanteen mukaan putkipuomieroitteluissa jne. Rintamasuunta pidettävä myös koko ajan suoraan eteenpäin, enkä saa alkaa kyttäämään/jarruttamaan koiran laskeutumista. Ensin opittu on tässäkin vahvana, joten ei tule olemaan helppoa.

Pitoa ollaan myös tehty. Pito on jo aika hyvä, mutta muu osa noutoa tarvitsee jotenkin lisää ryhtiä. Vauhtinoutoja voisi ottaa taas ohjelmistoon. Myy pitää kapulaa nyt vähän turhan takana, mutta ei haittaa kun ote on hyvä. 

Lauantaina oli Haukkuvaarassa kahden tunnin hallivuoro R.n kanssa. Mukavaa kun oli reilusti aikaa tauottaa ja tehdä asioita. Tottiksessa päästiin tekemään ensimmäisen kerran syksyn jälkeen hyppynoudot. Ne näyttivät tauon jälkeen tältä.

Vähän väljäksi jäi eteentulo, mutta pito on parempi. Koko talven aikana en ole ottanut yhtään irrotusta. Hyppynoutojen lisäksi tehtiin seuraamista, jäävät ja luoksetulo. Liikevirheitä ei tullut ja enemmän pitääkin nyt keskittyä mielentilaan. Siirtymät ovat ne, joissa Myyllä keittää helposti yli ja ääntä tulee. Selkeyttä pitäisi olla itselläkin näissä enemmän ja siirtymätkin mietittyinä hyvin etukäteen. Samassa hallissa tehdään myös agia, joten tuokin vaikuttaa Myyn ääntelyyn. Toisella kentällä saa huutaa, toisella pitää olla hiljaa.

Lomalla jäi aikaa shoppailuun ja ostin itselleni uuden auton.

Myykin kärsi shoppailustani. 😉 Lähdössä treeneihin. 

LOMA!

Talviloman olen nyt parina vuonna anonut ja saanut viikolle 11. Aika usein tähän kohtaan osuvat hyvät ulkoilusäät ja aurinkoakin on tarjolla. Toisekseen tykkään siitä, että useimmat ihmiset - varsinkin koululaiset, ovat jo lomansa pitäneet. Joka paikka ei kuhise ihmisiä. Saa käydä rauhassa shoppailemassa eikä jäälläkään parveile porukkaa. Tykkään hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Kevätaamuissa on ihan omanlaista tunnelmaa. Lähes säälin ihmisiä, jotka nukkuvat myöhään. Heiltä se kaikki hyvä jää kokematta. Kuuden jälkeen aamusta kun lähtee ulos, pakkasyön jälkeinen ilman raikkaus, syvä hiljaisuus ja auringon nousu... Suosittelen kokeilemaan! 

Kummelin vartijat 

On me vähän kisojen ohella puuhasteltukin. Hallilla Romeo näytti Myylle mistä kana pissii. 💪😉

Lomalla on aikaa vääntää koirienkin kanssa... 

... ja valokuvata. 

Myy, neljä vuotta

Moore tietää mistä herkut tulevat 

Nollaputki jatkuu yhä!

Alkavan loman kunniaksi käytiin Myyn kanssa Tamskin agikisoissa Tampereella. Oltiin mukana kolmella radalla, joista ensimmäinen oli hyppäri. Tuomarina radoilla oli Anders Virtanen. Kolmosen radat olivat kaikki melko haastavia ja tähän astisista vaikeimmat radat, joita me on vielä menty. Ansoja löytyi, eikä hyviä vaihtoehtoja aina jäänyt ohjauksen suunnitteluun. Itsenäiset ja pommin varmat kepit, estehakuisuus ja hyvä irtoaminen olisi auttanut tilannetta, mutta tässä vaiheessa pitää hakea vielä helpompia vaihtoehtoja ja tämä taas johti siihen, että kiire tuli. Paljon sai tehdä niistoja, pakkovalsseja ja takaakiertoja. Varsinkin takaakiertoihin ohjaukseen ehtiminen ei aina ihan onnistunut.


Eka rata oli hyppäri. Tässä selvittiin radan haastavimmat paikat kunnialla, mutta putken jälkeen myöhästyin pakkovalssista. Myy hyppäsi hypyn väärältä puolelta, josta hylkäys.

Toinen agilityrata taisteltiin nollana maaliin. Tässäkin hölmö niisto siivekkeen väärältä puolelta kun en vaan uskaltanut luottaa siihen, että saksalainen vielä kisoissa toimisi... Milloinkahan sitä uskaltaisi sitten kisoissa kokeilla? 😁 Kontaktit olivat myös melkoista etanointia ja aikavertailussa jäädään tämän (-kin) takia kauaksi kärjestä. Treeneissä kontakteilla on vauhtia, kisoissa ei. Tästä radasta video.



Kolmannella radalla takaakiertoon huono tyrkky ja rima alas. Hylky tuli kun Myy hyppäsi hypyn väärältä puolelta.

Hyvää oli:

• Kaikilla kolmella radalla erittäin hyvät kepit!
• Niistot, takaakierrot ja pakkovalssit sujuivat sikäli mikäli ehdin ohjaamaan!
• Vain yksi - sekin ohjauksesta johtuva, rima alas kolmella radalla! 

Parannettavaa: 

• Kontaktit täytyy laittaa ihan uusiksi! Vauhtia on tultava lisää. Jotain muutosta pitää saada.
• Selkeämpää ohjaamista. Ei hosuta radalla.
• Lisää vauhtia omiin tossuihin. Hipsuttelut pois, on päästävä lujempaa. 

Meitä on jo pidemmän aikaa kannustettu vierailemaan eri halleissa, jotta koira tottuu myös erilaisiin hallipohjiin ja -ympäristöihin. Pointti on hyvä ja tärkeä, mutta kuten arvelinkin, Myylle asia on ihan sama. Halli kuin halli. Ei sen käytöksessä huomaa mitään eroa siihen ollaanko kotihallissa vaiko jossain ihan vieraassa paikassa. Samalla tavalla se meni radalla kuin mitä kotihallissa, eikä ihmettellyt uusia esteitä tms. Musiikkikin soi aika kovaa ajoittain, mutta Myytä tuo ei tuntunut haittaavan millään tavalla. Kaikkinensa siis oikein kiva kokemus meille molemmille. Tykkäsin kyllä paljon Tamskin hallista ja sen joustavasta pohjasta. Mennään toistekin.

Nolla kisakirjaan!

Kisatauko on päättynyt. Tämän vuoden Myyn ensimmäiset agilitykisat korkattiin oman seuran kisoissa, eli Jatilla viikonloppuna. Oltiin Myyn kanssa mukana peräti neljällä radalla. Ratojen määrä ei näkynyt huonontavasti Myyn tekemisessä, mutta itsessä kyllä huomasi, ettei paras kisavire säilynyt koko kisojen ajan. Osallistujia oli makseihin ilmoitettu 57, joten  paljon tuli odotteluaikaa ratojen välillä. Loppuillasta paras terä oli poissa, eikä asiaa ainakaan parantanut että hallin lämmitys lakkasi illalla toimimasta... 

Ensimmäisen radan tuomaroi Sari Mikkilä ja loput radat olivat Sami Topran tuomaroimat. Koiria oli paljon ja nolliakin tuli. Yksi nolla taisteltiin Mikkilän radalta kisakirjaan, mutta muuten kisat meni enempi kokemusta hakiessa...

Myyn aika nollaradalla oli -5,91 ali ihanneajan. Aika tahmealta nollarata tuntui ja myös näytti videolta katsottuna. Kuuluttajakin taisi puhua taistelunollasta ja sehän se oli. 💪😆

Samin radoista oli ratapiirrustuksetkin. 

Tämä rata meni Myyltä muuten kivasti, mutta putki-puomierottelu ei ottanut onnistuakseen vaikka olin varma, ettei se tuota Myylle ongelmaa. Putki-puomierottelu kun on mennyt treeneissä tosi hyvin. Ohjauksellisesti olisi ollut selvä vastakäännöksen paikka. Ohjaus aukesi ehkä juuri sen verran, että putkeenhan Myy vilahti.  

Tällä radalla mentiin ongelmitta aina kepeille saakka. Hätäinen/huono ohjaus kepeille ja Myy pujahti keppejen takana olevaan putkeen. Tämän jälkeen piti vielä miettiä tovi miten ne kepit aloitetaan... Muuten ihan kelvollinen rata ja tossukin oli liukkaampi tällä radalla. 

Hyppäri oli illan viimeisin rata. En ohjannut koiraa kunnolla ja rataakin piti katsoa numerokylteistä ennen kepeille tuontia kun unohtui mihin rata jatkuu seuraavaksi. Kepeille ei siis minkään valtakunnan ohjausta, joten eihän se koira sinne mennyt ennen kuin toisella tyrkyllä. Serpentiiniohjauksen toimivuus radan lopussa yllätti iloisesti. Ei se, että koira osaa, vaan se etten itse jää liikaa jälkeen! 

Myy oli kuitenkin hieno ja jaksava koko päivän. 💓Paljon hyvää tekemistä oli joka radassa. Nyt vaan jatketaan treeneissä putki-puomierotteluja ja keppikulmia. 

Sunnuntai

Sunnuntaina talkoiltiin H.n kanssa aamupäivä Jatilla. Kisajärjestelyt sujuivat hienosti kuten aina ja kisat rullasivat eteenpäin hyvässä aikataulussa. H.n ottama salakuva ei ihan kerro koko totuutta. 😆 Lämmityskin saatiin taas hallissa toimimaan.

Kisatöiden jälkeen ehdittiin vielä jäälle poikain kanssa. H. lähti hiihtämään ja Myy pääsi pitkästä aikaa hiihtokaveriksi. Tekivät reilun 20 km lenkin. Reippaat!

Poikain kanssa vietettiin sillä aikaa laatuaikaa. Moore sai ihania keväthepuleita ja vedet silmissä nauroin sille. On se vaan I-H-A-N-A. 💝 

... ja niin on tämäkin. 💝