sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Mejää ja hakua


Perjantaina ja lauantaina Myyllä lepopäivä. Romeo sen sijaan ajoi pitkästä aikaa mejäjäljen. Viimeksi jälkeilty viime syksynä mejäkokeessa ja tarkoitus oli palautella mieleen jälkityötä. Hukkia ei tullut, joten siinä mielessä ihan ok. Kanalintuja olisin toivonut matkan varrelle, mutta eihän niitä tietty treeneissä nähdä, joten ei päästy niitä harjoittelemaan...

Ensi sunnuntaina olisi sitten mejäkoe. Lämpöä luvattiin +26 astetta, joten varsin haastavat olosuhteet taasen tiedossa. :(



Romeo tuo sorkkaa metsästä.




Kuuman metsän jälkeen käytiin vilvoittelemassa rannalla. Aallot olivat sen verran isoja Romeon mielestä, että se tyytyi pelkästään kahlailemaan rannalla. :)



***
Sunnuntaina hakuiltiin Myyn kanssa. Tehtiin kaksi kierrosta. Ekalla viisi maalimiestä ja suorapalkka. Toisella kierroksella ilmaisuja neljän maalimiehen verran. Ihan kohtuu hyvät molemmat kierrokset.

Video, jonka laatu on vielä keskimääräistäkin huonompi ;). Lumian etsimestä ei tahdo nähdä mitään ja kun pitää vielä juosta ohjaajan perässä...  >> ILMAISU

Ennen hakutreenejen alkua keppi-ilmaisua metsässä ja tällä kertaa kepit nousivat hyvin. Ehdottomasti Myylle sopii parhaiten se, että se saa nostaa kepit maahanmenon sijaan! Nyt keppimotivaatio on ihan toista luokkaa mitä se oli maahanmenossa. Jokohan kohta kokeilisi taas jäljellä noita keppejä?

torstai 26. kesäkuuta 2014

Beehoota ja muuta...

Maanantaina tottisteltiin mm. bh-treeniä. Myyn kanssa henkilöryhmää ja paikkamakuuta hihnavarmistuksella.
  • Henkilöryhmää tehtiin siis nyt vasta ekan kerran. Kontakti pysyi hienosti, toisessa setissä taisi kerran nuuhkaista yhtä ryhmäläistä. Ihmeen hyvin se kestää, vaikka paljon pysähdyksiä ihmisten vieressä.
  • Paikkamakuussa viisi koiraa, joista Myy reunimmaisena. Viimeksi tehtiin 2 x puoli minuuttia ja nyt aika 2 x minuutti. (tauko välissä) Erittäin hyvässä mielentilassa (rauhallinen ja keskittynyt) makasi molemmat makuut! Katse pysyi hyvin edessä. Ensi kerralla Myyn rivistön keskelle ja aika voisi olla puoli minuuttia. Kotonahan pidempikin paikkis on Myyllä jo varma ja se kestää hyvin häiriötä; lelujen viskelyä, minun katoamisen toiseen huoneeseen, jääkaapilla käynnit jne. 
Mukava nähdä, että vaikka Myy rakastaakin ihmisiä yli kaiken ja on luonteeltaan noin vilkas, se pystyy kuitenkin tekemään asiota rauhallisessa ja keskittyneessä mielentilassa. 

***
Tiistaina Myyn agit. Tehtiin 12 keppiä, (kaksi ohjuria alussa ja lopussa) putken pimeää kulmaa ja keinua. Itsenäisesti treenasin A.ta, puomia ja muuria. 
  • 12 keppiä meni super hienosti myös jo ilman ohjureitakin, joten jotain on opittu!! Jotta varmuus ja vauhti kasvaa, ohjurit vielä ainakin hetken alussa ja lopussa. Osaa hyvin hakea kepit ja niiden alun "kepit".-käskyllä jo kauempaakin. 
  • Putken pimeä kulma ei tuottanut ongelmaa. Irtosi hyvin kaukaakin putkeen.
  • Keinua kallisteltiin ja samalla syötettiin namia Myyn ollessa keinulla. Keinuva liike ei haitannut, eikä myöskään keinun ääni. 
  • Kontaktitkin alkavat pikku hiljaa sujua. Myy tarjosi alastulossa itse kontaktia sekä A:lla, että keinulla. 
  • Muuri myös ok. 
***
Keksiviikkona aamusta paimenten kanssa tottista. Myyn kanssa seuraamista, jäävejä, eteentuloa, luoksetulo, noutoa ja eteenlähteystä. Lopuksi reilun minuutin paikkamakuu. Romeon kanssa kaukoja ja noutoa. 

Myy
  • Seuraamisessa kielsin pompuista a-aa- äänellä ja kun korjasi heti kehu. Tehtiin lyhyttä matkaa. Perusasennoista-, pysähdyksistä jne. palkkaa.
  • Jäävejä tein nyt etuperin, koska opettaminen näin päin sujuu paremmin kuin peruuttaen... Apuja edelleen käytössä. Lelupalkalla voimaa on tullut lisää. Muutama tosi hyvä ja nopea maahanmeno ja hyvät istumiset. 
  • Eteentulossa patukka leuan alla, josta palkka. Tulee suoraan - ainakin vielä toistaiseksi. Matka edelleen melko lyhyt. 
  • Luoksetulossa malttoi nyt hyvin odottaa, vaikka kävelin lähes kentän toiseen päähän. Vapautus siinä vaiheessa kun kiihdytti kunnon vauhtiin... 
  • Noudossa vauhtinoutoa. Kun ote on hyvä ja tulee lujaa luo kapula suussa vapautan patukalle. Pitoharjoitukset eivät edelleenkään ota onnistuakseen. Näitä mietittiin treeniporukallakin, mutta kovin on vaikeaa...
  • Eteenlähetys pitkän kentän toiseen päähän. Vietiin yhdessä palkka, jolla hetsasin samalla. Myy on kyllä ihan liekeissä tähän liikkeeseen. Meni täysillä ja täyttä laukkaa takaisin mun syliin... Luuleekohan se, että syliin hyppy on se mitä tässä haetaan?? : p Hmm...
  • Loppuun paikkamakuu. Nyt kun ei ollut toisia koiria vierellä, katseli vähän enemmän ympärilleen. Seurasi ilmeisesti lintuja, mutta muuten hyvä makuu.
Romeon kanssa ensin
  • ..kaukot. Pisti ihan pelleilyksi alkuun, joten vei autoon. Myy teki välissä ja sitten Romeolle uusi tilaisuus. Ei edelleenkään lähelläkään sitä mitä pitäisi. Osaa se, mutta kovin on löysän oloista tekemistä... :/ 
  • Noudossa tehtiin tänään se pitkään odotettu jonkinmoinen läpimurto; Romeo odotti nätisti lupaa, haki vauhdilla kapulan, (joka ei edes pudonnut tuodessa) tuli hyvin sivulle, josta kohtuu (Romeoksi..) kaunis luovutus... Luvan odottaminen on ollut Romeolle vaikeaa, mutta tänään asia työstettiin loppuun. Kapulalle ei mennä ennen käskyä. Pari kertaa piti kunnolla kirotakin kun aina "vähän" karkasi, diipaili omiaan, mutta kun vaati  kunnon tekemistä, niin sitä myös sitten lopulta sai! Pari viimeistä noutoa jo alkoi näyttääkin hyvältä, eikä mälvännytkään niin paljoa. Palkkana oli jalkapallo, jota pelattiin yhdessä kunnon setti kun homma toimi. Iloisiiin jalkapallotunnelmiin oli kiva päättää treenit!
Illalla Myyn vepetreenit, jossa esineen vientiä, veneen hakua ja veneestä hyppyä. Ihan ok treenit muulta osin, paitsi että patukan tilalle vaihdettu (kotoa löydetty) vanha dummy ei toiminut toivotulla tavalla. Dummystä lähti jostain syystä naksuva ääni (sisältä rikkinäinen) ja Myystä se oli liian hauska napsuessaan... Täytyy harjoitella dummyn kanssa muutenkin ensin maalla, jotta voi siirtää sen reeneihin.


Matkaa kasvatettiin veneen haussa sekä veneestä hypyissä jonnekin 30 metriin. Rannalta lähtö veneen hakuun turhautti Myytä. Haukkua paukutti rannalla taas alkuun, mutta lähti sitten polskimaan köyden houkuttelemana ja toi veneen hienosti rantaan saakka
.
***
Torstaina Romeon agitreenit, jotka tällä kertaa ilman kouluttajaa. Koirakoita oli meidän lisäksi vaan kaksi, joten otin Myynkin mukaan. Tiina oli suunnitellut meille kivan ja helpohkon radan, jolla toivoin saavani Romeoonkin sitä kaivattua intoa.


Romeolle rata oli helppo ja mielestäni kohtuu mukavakin tauon jälkeen, mutta.... Kepeillä meni hinkkaamiseksi toiseksi viimeinen väli (ei viitsinyt mennä loppuun asti?) ja tämän jälkeen meno oli taas jotenkin löysää ja takkuavaa. Loppusuoran veti kyllä hyvin ja hyvät ja vauhdikkaat keinut loppuun.Yleisilme kuitenkin jotenkin kovin vaisu. Romeota ei huvita, niin ei sitä sitten huvita, vaikka päällään pomppisi. Se ei kuuntele ohjausta, eikä sillä ole minkäänlaista halua ponnistella asioiden eteen. Talvella se on aina ollut innokkaampi, mutta nämä kesäajat ovat sille semmoista väkisin puurtamista... Yksin kun käyn Romeon kanssa hallilla, se on jotenkin selvästi innokkaampi ja tekee paremmin kuin viikkotreeneissä, missä meno on jo pidemmän aikaa ollut jotenkin tahmeaa ja ponnetonta...Voi olla, että mulla on joku tiedostamaton asennevamma itsellä tässä ja Romeo vaistoaa sen, eikä yritä sitäkään vähää. En vaan tunnista sitä itsessäni jos niin on. Tänäänkin mentiin hallille tosi hyvillä mielin ja innokkaina, mutta eipä se paljon asiaa auttanut.

Kotona lähtiessä leikkasin Myyn kynnet. Kannuskynsi meni liian lyhyeksi ja verethän sieltä tuli. Ekaa kertaa varmaan mulle kävi kynsiä leikatessa näin... Kynsi ei sen suuremmin kuitenkaan vuotannut, joten lähdettiin Myyn kanssa hallille.

Myyn kanssa samaa rataa mitä Romeollekin, mutta tietty Myyn osaamisen mukaan. Rata pilkottiin Myylle sopiviin osiin; kepit ohjureiden kanssa ja keinua ei tehty ollenkaan. Takaakierto onnistui hienosti kakkoshypyllä ja siitä ohjaus putkeen! Putkesta Myy juoksi suoraan alleni ja törmäiltiin sen verran, että talloin Myytä jalalle ja kannuskynsi alkoi vuotaa. Varsinainen Myyn runnomisilta siis, onneksi ei käynyt pahemmin.... :(  Treenikaverilla oli autossaan puhistusainetta ja itsekiinittyvää sideteippiä jalkaan, joten Myyn jalka paketoitiin. Tämän jälkeen tehtiin vielä 12 keppiä neljällä ohjurilla (alussa ja lopussa kaksi) ja otettiin vähän putkirallia. Hienosti meni ja ainakin sillä sitä intoa riitti. :)



Tulin ilmoittaneeksi Romeon mejäkokeeseen, joka onkin jo sitten ensi viikonloppuna.. Milloinkahan me on tehty viimeksi jälki? Siitä on kyllä sen verran kauan, että ehkä joku jälki täytyy tehdä ennen koetta.

Huomenna ja lauantaina koirilla on hyvin ansaitut lepopäivät. Treenailemaan palataan taasen sunnuntaina, jolloin on hakutreenit. Hyvää viikonloppua!

Kattokaahan tekin jalkapalloa T. Romeo Ps. Minä en pure... 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Sallan vepekuvia!

Sunnuntaina hakuiltiin uusissa maastoissa. Myylle viisi valmista maalimiestä suorapalkalla. Keskilinjan toisella puolella perusmetsää kosteikkoineen. Toisella puolella oli vesakkoinen rinteinen hakkuuaukio. Koira ei nähnyt mitään, mutta koiran työskentelyä rinteessä oli helppo seurata. Ei mikään helppo maasto kokeneimmillekaan koirille.

Myylle kaksi ukkoa hakkuuaukiolle, jossa ukot reilusti takalinjalla. Loput kolme ukkoa ns. perusmetsään. Ensimmäinen ukko perusmetsään, josta suora ja hyvä pisto. Rinteseen ja runsaaseen vesakkoon lähettäminen aiheutti Myyssä alkuun epäröintiä. Ei irronnut riittävän syvälle ja teki pari lyhyempää lenkkiä. Kannustin menemään ja lähdin kävelemään maalimiehelle päin. Lähti nyt hyvin ja nousi riittävän ylös, josta hyvä löytö. Toiselle puolelle suora ja hyvä pisto. Neljäs taas hakkuuaukiolle ja ekasta oli jotain opittu. Nyt irtosi hyvin rinnettä ylös aina takareunaan saakka. Ylhäällä tuuli pyöritti ja Myy joutui tekemään töitä, jotta maalimies löytyi. Viimeinen pisto toiselle puolelle sekin suoraviivainen ja hyvä. Erittäin hyvät treenit taas!

Illalla vielä vepetreenit. Salla Kuikka oli kuvaamassa. Kiitos Salla kuvista! :)
  • Ensin esineen vientiä. Lähti viemään hyvin, mutta sylkäisi esineen ennen aikojaan. Korjaa kyllä itse ilman erillistä pyyntöä kun huomaa, ettei kelpaa. 






 

  • Veneestä hyppy ihan ok. En saanut ohjattua keppejen välistä rantaan, vaikka hyvin lähtikin kääntämään - matka vaan ei ihan riittänyt. Koira kääntyy vedessä yllättävän hitaasti, joten koiran ohjaamiseen on reakoitava ajoissa.  
  • Veneen haussa kokeiltiin haetuttaa jo heti uinti syvyydeltä kun viimeksi meni hienosti. Alkuun koitti komentaa veneen rantaan, mutta kun tämä ei tuottanut toivottavavaa tulosta, lähti sitten puhisten polskimaan. Kuten kuvistakin näkyy, asenne on kohdillaan. : - D




 



  • Hukkuvaa ei vielä ole ollut kertaakaan veden kylmyyden takia. :( 

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Se on kuulkaas loma ny!! :)

Kuten otsikkokin kertoo, mulla alkoi Juhannukselta kesäloma!! Se tietää treenirintamalla sitä, että varsinkin sitä beehootreeniä tehdään paljon ja toki kaikkea muutakin. Hauskaa kesähömpöttelyä tietenkään unohtamatta. :)


Myyn tiistaiageissa kontakteja (A, puomi ja keinu) sekä hyppytekniikkaa ja irtoamista. Kontakteissa alastulot vaatii vielä harjoittelua. A:lla sujuu jo jossain määrin, mutta puomilla tulee helpommin läpi. Keinua tehtiin tänään ekan kerran. Meni reippaasti, eikä ollut keinahduksesta moksiskaan. Rämähdystä jarruteltiin. Hyppytekniikassa irtoamista piti ensin muistutella parilla esteellä, mutta sitten lamppu syttyi ja meni hienosti viittä estettä peräkkäin. Hyvät treenit taasen!

Agin jälkeen mentiin avoimiin paikkamakuutreeneihin, joita yritän mahduttaa mahdollisimman paljon meidän kesäohjelmaan. Koiria varmaan kymmenkunta ja kaikki teki osaamisensa mukaan puolesta minuutista neljään minuuttiin. Ekalla kerralla Myy porukan reunimmainen koira. Viereiseen koiraan muutama metri. Taisi olla berni vieressä. Toiselle kierrokselle vaihdoin paikkaa niin, että mentiin porukan toiseen laitaan. Tehtiin Myyn kanssa ns. varman päälle, eli  2 x 30 m. Meni hienosti! Olisi mennyt varmasti minuuttikin, mutta kun oli aksatreenit takana, ei ahnehdittu liikaa vaan haettiin onnistumisia.

***
Keskiviikkona vepeiltiin Myyn kanssa. Veneestä hyppy tällä kertaa hyvä ja maltillinen. Esineen viennissä sylki esineen ennen aikojaan kun näki cuzin. Lopuksi saatiin kuitenkin luovutus käteen kahluusyvyydellä kun cuzi oli piilossa. Veneen haussa lähti hyvin uimaan köyden innoittamana ja apinan raivolla veti veneen rantaan...

Iltaisin on katsottu jalkapalloa. Myykin tärkeänä. :) .


***
Perjantaina pitkä metsälenkki aamutuimaan. Lenkin päälle Myylle esineruutu. Lähetys epäonnistui - koira karkasi. Jotain voimakkaita häiriöhajuja alueella oli, mutta kyllä ne esineet nousivat. Video vastavaloon kuvattuna, joten näytöltä ei nähnyt mitään...



Iltapäivällä käytiin hallilla aksaamassa. Mitäpä sitä nyt Juhannuksena muutakaan... ;), eikä oltu muuten edes ainoita. Myyn kanssa 12 keppiä, takaakiertoa, (joka kotiläksynä) ja kontakteja... Keinuakin tehtiin, mutta se ei näy videolla, koska apukädet olivat tarpeen. Meni kuitenkin vallan hienosti. Keinahdus ei ainakaan pelota millään tavalla. :)

Myy



Romeon kanssa hömpöteltiin kaikkea hauskaa. Romeo on teknisesti ihan tosi, tosi taitava. Korjailtavaa ei ole oikeastaan missään muussa kuin mun asenteessa. Ehdottomasti kisaamaan sen kanssa syksyn aikana!

Romeo



***
Lauantaina lenkkeiltiin ja laiskoteltiin. Aamulla pitkä metsälenkki.


Oma piha on vaan niin kiva kesäisin, vaikka nurmikko onkin kärsinyt kovasti belgin tulon jälkeen. Keväällä piha muistutti enemmän crossirataa syvine juoksu-urineen... Isot koirat kyllä näkyvät pihassa, mutta eipä tuo meidän elämää haittaa. Pääasia, että koirilla on mukavaa ja onhan niillä. :) Romeo varsinkin on takapihalla lähes aamusta iltaan ja illallakin sitä saa houkutella sisälle. Myy on mieluiten siellä missä ihmisetkin. Tuossa ehkä näkyy taas tuo holskun itsenäinen luonne verrattuna belgiin. 


Pallosta käydään jokapäiväistä vääntöä ja aina hyvässä hengessä. Romeo on vahvempi kuin Myy, mutta Myyllä on usein pallosta parempi ote, jolla se voittaa pallon useimmin itselleen. Myy tarjoaa kuitenkin palloa takaisin Romeolle, jotta leikki voi jatkua tai sitten vie pallon sohvalle, josta Romeo hakee sen itselleen ja Myylle tämä on ihan ok... Toivotaan, että lauman elämä jatkuu yhtä leppoisana tulevaisuudessakin. Nyt ainakin lauma toimii paremmin kuin mitä ikinä uskalsin etukäteen edes toivoa. On ne niin hyvä porukka. :)



 Hyvää Juhannusta ja kesää kaikille! 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Hallintaa!

Lauantaina aamusta metsälenkki koko lauman kanssa, jonka jälkeen Myyn kanssa hakutreenit. Tuuli oli tällä kertaa pyörivää ja puuskittaista. Ensimmäistä kertaa mentiin alusta loppuun hihnatta koko rata. Hallinta toimi yllättävänkin hyvin kun lähetyksissä ei ollut tavanomaista säätöä hihnan kanssa. Myy oli kuitenkin vähän epävarma saamastaan täydellisestä vapaudesta, eikä omakaan luotto siihen täydellistä ollut. Palkkasin kuulema ihan suotta keskilinjalla kun koira on hyvin hallinnassa. Epävarmuus näkyi yhteistyössä, mutta varmasti ohimenevää kun molemmat totutaan uuteen käytäntöön...

Myyn yleensä melko suoraviivaisia ja hyviä pistoja ei tällä kertaa nähty. Myy pyöri selvästi enemmän alueella ja muutaman kerran piti ottaa takaisin ja lähettää uudelleen kun lähti juoksentelemaan... Toisaalta ainakin kerran maalimieskin oli kaukana sieltä missä oli sovittu. Myy haki siis pari tyhjää, jonka jälkeen löysi hienosti maalimiehen kauempaa alueelta.

Toisella kierroksella ilmaisutreenit ja Myylle neljä maalimiestä. Myy oli super, mutta noottia tuli kun seisoin vinossa lähettäessä koiraa... hmm. Noh, ei muuta kuin treeniä lisää ja rintamasuunta kuntoon.

***
Sunnuntaina metsälenkin lisäksi tottisteltiin paimenten kanssa.

Myy oma iloinen ja innokas itsensä. Seuraaminen tuntuu varsin hyvältä jos vielä itse opin tekemään ne käännökset kunnolla. :)



Romeon kanssa toko/tottis suunnitelma on palata iso askel taaksepäin oikeastaan ihan kaikessa. Jotenkin vaan vaikea aloittaa alusta kun koiralla on kuitenkin mukamas ne perusteet, jotka kuitenkin huonosti rakennettu. Seuraamisen esimerkiksi voisi opettaa uudelleen samalla tavalla mitä olen opettanut seuraamisen Myylle. Alkuun vaan perusasentoa ja muutaman askeleen seuraamista.

Ehkä me pysytään kuitenkin ihan hömppäasteella tässä ja keskitytään kunnolla sitten agiin. Luulen, että molemmat ollaan tyytyväisiä näin. :)



torstai 12. kesäkuuta 2014

Onnistumisia ja harmeja...


Tiistaina Myyn ageissa 12 keppiä kahdella ohjurilla, viisi hyppyä ympyrän muodossa molempiin suuntiin sekä takaakiertoa.
  • eka kerta 12 keppiä ja ohjureitakin käytössä enää kaksi! Myy meni hienosti, eikä keppejen lisääminen 8:sta 12 näkynyt missään. Laura kehotti vielä käyttämään treeneissä siellä täällä muutamaa ohjuria, jotta Myy saa vielä lisää varmuutta pujotteluun. Näytti hyvältä. Toinen oli kovasti tosissaan ja niin keskittynyt.
  • takaakierto ensimmäinen ns. ohjauskuvio. Hyvin sujui tämäkin.  
  • viisi hyppyä ympyrän muodossa sujuivat nekin molempiin suuntiin! Kestää hyvin vedätystä. Hieno tyttö!
***
Torstaina Myy kävi vuorostaan hierojalla. Aika oli alkujaan Romeolle, mutta koska Romeo tuntuu nyt kaikin puolin hyvävoipaiselta; vetreältä, hyvä ryhtiseltä ja -liikkeiseltä, päätin vaihtaa koiraa ja viedä Myyn tsekattavaksi kun se ei ole hetkeen hierojalla käynyt.

Anne sanoi, että Myy on saanut paljon lihasta sitten viime näkemän. Selkääkin suojaa nyt kunnon lihakset.
Oikea puoli meni suht mukavasti käsittelyssä, eikä mitään suurempaa löytynyt. Anne sanoi myös, että Myy on rauhoittunut ja aikuistunut. Myy pötkötteli kyljellään myyksi yllättävänkin kivasti ja turhia hötkyilemättä, vaikka tutka olikin päällä koko ajan kun eläinlääkärin vastaanottotilat olivat oven takana ja sieltä kuului mielenkiintoisia ääniä. Häntä paukutti tasaisesti lattiaan hieronnan aikana. Mutta sitten - sama kohta selässä joka Myytä vaivasi aiemmin (koiraportin ylityksen jälkeen) - tuntui tekevän käsiteltäessä yllättävän kovasti kipeää. :( Joka kerta kun kyseistä kohtaa käsiteltiin tai edes yritettiin lähestyä, Myy yritti rimpuilla voimakkaasti alta pois, vinkui ja tarjosi kovasti jotain mukavampaa kohtaa käsiteltäväksi. Voihan perse, ja minä kun jotenkin typerästi luulin, että tuo juttu olisi jo menneen talven lumia! Anne arveli, että ei siellä välttämättä mitään suurempaa ole, mutta jotain kuitenkin. Suositteli osteopatiaa, joten kotiin tullessa laittelin aikavarausta menemään nyt ensin tähän lähelle osteopatiselle hierojalle ja jos tuolta ei tärppää, niin täytyy sitten ajella kauemmaksi...

Romeon ageista jäätiin vielä tänään pois. Jatketaan Juhannuksen jälkeen uudella innolla. :)


lauantai 7. kesäkuuta 2014

Viikon varrelta...

Tiistaina ei ollut Myyn ohjattuja ageja, koska hallilla oli iltakisat. Ykkösluokka vieläpä, mutta ei lähdetty Romeon kanssa... Ois ehkä pitänyt, koira on taas vireessä. :)


Myyn kanssa keppi-ilmaisuja lyhyellä jäljellä. Ei onnistunut (jälki-into vie kepeistä voiton), joten palataan askel taaksepäin ja opetetaan ilmaisu ensin vahvaksi ja sitten vasta yhdistellään asiat. On ilmaissut keppejä iltaruokaa vastaan hienosti!



***
Keskiviikkona vepetreenit ja toisin kuin viikko sitten, niin nyt ilmatkin suosi. Oli tyyni ja lämmin ilta. Tehtiin veneestä hyppyä, veneen hakua, ja esineen vientiä. Hukkuvan pelastusta ei vielä ollut kun kukaan ei uskaltautunut vielä järveen. Aloitettiin sillä, että Myy pääsi mun kanssa veneajelulle ja palkkasin sitä sen ollessa veneessä rauhallinen. Myy nautti veneajelusta. :)
  • Veneestä hypyssä "tekniikka" ei ihan osunut kohdalleen. Myy hosui lähdössä - hypätäkö vai ei - jolloin takajalat jäi suoraksi ja Myy sukelsi pääedellä veteen... no, eipä tässä tietty tyylipisteitä jaeta. : p
  • Esineen vientiä veneeseen. Ensin veneen ollessa rannassa, sitten kahluusyvyydellä ja lopulta uimasyvydellä. Annoin patukan -> käsky vie ja veneestä samaanaikaan käsky tuo. Toimi hienosti! Myy meni tarjoamaan patukkaa veneeseen ja vaihtokauppana sai Cuzin...
  • Veneen haussa ensin leikitin veneen köydellä veneen ollessa rannassa. Innostui heti taistelusta ja leikittäjä vaihdettiin veneessä olijaan. Tämän jälkeen vene vesille. Ensin kahluusyvyys ja sitten uimasyvyys. Meni veteen vauhdilla kun näytettiin veneen köyttä ja alkoi heti kiskoa venettä rantaan apinan raivolla. 
***
Lauantaina pitkä metsälenkki aamutuimaan + uimasillä käynnit päälle. Tämä on ihan parasta! :)




Iltapäivällä tottistelut/tokot molempien paimenten kanssa. Onhan ne niin erilaisia, mutta aivan ihania molemmat! Josko vaan jaksaisi vääntää Romeon tokon vielä kisakuntoon. Sen kanssa ei ole tehnyt mitään varmaan puoleen vuoteen, mutta kyllä sillä kohtuu hyvät pohjat on ja ai, miten se nauttii!. :)

Myy:


Romeo



Moorestakin tasapuolisuuden nimissä yksi tuore kuva. :) 


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ilmaisuja, lenkkejä ja tottista

Lauantai aloitettiin koko lauman kanssa pitkällä metsälenkillä. Iltapäivällä Myyn kanssa lyhyet tottikset ja ilmaisutreenit. Tottiksessa lähinnä seuraamista ja yksi luoksetulo. Ja voi ryökäle, mikä täyskäännös! : - p



Ilmaisutreenissä suunnitelma oli: omaan tossuun liikettä (niin paljon kun kentällä tilaa oli...), valjaissa ei roikuta lähettäessä ja näytölle liinassa roikkumista. Edelleen pientä säätämistä näytölle lähettämisessä, mutta paranee koko ajan... Myy on kyllä hieno.



Illalla vielä olkkarissa keppi-ilmaisua Myyn kanssa. Tarjoaa nyt hienosti maahanmenoa kepillä. Täytyy kokeilla seuraavaksi kuinka sujuu jäljellä. Josko vaikka nurtsijälki huomenna?

***
Aamulla taasen pitkä metsälenkki, jonka jälkeen Myylle lyhyt suora nurtsijälki (jälki nro 25) seitsemällä kepillä. Keppejen jälkeen neljä tyhjää, muuten nami joka askeleella. Noh, ei mennyt ihan vielä niin kuin strömsössä keppi-ilmaisu.Kuutta keppiä Myy ei noteerannut ollenkaan, vaan pyrki päättäväisesti jatkamaan jäljestystä keppejen yli. Pysäytettynäkin tarvitsi paljon apuja ja maahanmeno-käskyn. Toiseksi viimeisen kepin ilmaisi vähän epävarmasti, mutta kuitenkin hienosti. Nuuski keppiä(->kehu), mietti hetken ja tarjosi itse maahanmenoa.

Tässä tuo kohta videolta (enemmän voisi rauhoittaa maassa-/kepillä oloa):



Viimeisellä ilmaisi kepin sijaan ruohon alle piilotetun Cuzin. Cuzin voisi jatkossa tulla taskusta.

Olen pyrkinyt tukemaan ilmaisussa Myyn omaa aktiivisuutta, enkä ole antanut heti maahanmeno käskyä kepille tultua, vaan on saanut hetken ensin miettiä mitä piti tehdä. Osaa tarjota maahanmenoa jo itse, vaikka ei vielä aina sitä muistakaan.

Kepin nosto olisi maahanmenoa luontevampi Myylle(tykkää tuoda esineitä), mutta toisaalta jos jälkiliinan mitta on se 10:kin metriä (pidempikin?) ja koira tuo sieltä asti kepin, niin eikö se joudu joka kerta nostamaan jäljen aina uudelleen? Vaarana tässä kadottaa jälki helpommin kuin maahanmenossa... vai onko sittenkään? Maahanmenossa keppi jää kuitenkin etujalkojen väliin ja jälki jatkuu aina nokan edestä.

Keppimotivaatiota pitää alkaa rakentamaan. Keppiruutua on tehty ja olen leikittänyt kepeillä lyhyesti ja esim. sisällä jo tarjoaa hienosti kepeillä maahanmenoa, kun ei olla jäljestämässä. Hyviä vinkkejä? :)